Jijé

Joseph "Jijé" Gillain (13. tammikuuta 191419. kesäkuuta 1980) oli belgialainen sarjakuvataiteilija.

Jijé opiskeli laajalti (puutöitä, piirtämistä ja maalausta) ennen kuin 1936 loi ensimmäisen sarjakuvahahmonsa, Jojo. Sitä seurasi pian toinen sarja Blondin et Cirage.

Vuonna 1939 hän alkoi työskennellä uudessa Spirou-sarjakuvalehdessä. Koska lehti ei toisen maailmansodan aikana voinut ottaa vastaan sarjoja ulkomailta, hän piirsi suuren osan sarjoista itse. Hän otti vastuulleen lehden pääsarjan "Spiroun" (suom. Piko), jota aiemmin oli piirtänyt ranskalainen Rob-Vel, loi oman sarjan Jean Valhardi ja keksi jatkoa amerikkalaisille sarjakuville.

Sodan jälkeen hän antoi sarjansa nuoremmille taiteilijoille: André Franquin sai Pikon ja Fantasion, René Follet & Eddy Paape Jean Valhardin ja Victor Hubinon Blondin et Ciragen.

1950-luvulla Jijé aloitti uuden villin lännen -sarjan Jerry Spring. Siitä julkaistiin suomeksi tarinat Kaksintaistelu ja Montanan villihevoset Ruudussa vuosina 1973–1974.[1] 1960-luvun puolivälissä hän alkoi piirtää Albert Uderzon Haikaralaivuetta, jota on julkaistu suomeksi Zoom-sarjakuvalehdessä, Super S- sarjakuvalehdessä sekä albumeina.

Lähteet

  1. Kimmo_Lakoma: Ruutu/Non Stop - sisällysluettelo sarjakuvat.eurocomics.info. Viitattu 17.7.2018.
    Edeltäjä:
    Rob-Vel
    Pikon ja Fantasion tekijä
    19431946
    Seuraaja:
    André Franquin
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.