Jevgeni Popov

Popov syntyi vuonna 1946 Krasnojarskissa silloisessa Neuvostoliitossa. Hän opiskeli geologiksi Moskovassa ja pyrki opiskelemaan Maksim Gorkin kirjallisuusinstituuttiin ja valtion elokuvakouluun, mutta ei tullut hyväksytyksi kumpaankaan. Seuraavina vuosina Popov työskenteli Siperiassa.[3] Popov palasi Moskovaan vuonna 1975 ja julkaisi 1976 kaksi novellia Novyi Mir -kirjallisuuslehdessä. Hänet hyväksyttiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi, mutta erotettiin vain kahdeksan kuukautta myöhemmin, kun hän oli osallistunut epävirallisen Metropol-antologian julkaisuun.[2]

Popov kuuluu kirjailijaryhmään, jota on joskus kutsuttu venäläisen kirjallisuuden ”kadotetuksi sukupolveksi”. Sukupolvi kamppaili saadakseen tekstejään julkaistuksi Nikita Hruštšovin ja liennytyksen vuosien jälkeen Leonid Brežnevin kauden kiristyneessä ilmapiirissä.[2] Myös Popov joutui julkaisukieltoon kotimaassaan. Hänen tekstejään julkaistiin tauon jälkeen vasta 1980-luvun lopussa. Popov on asunut Moskovassa vuodesta 1975.[1][2]

Popovia pidettiin neuvostoaikana niin sosialistisena surrealistina kuin avantgardistinakin.[1] Hänen varhaiset novellinsa kuvaavat Siperian ihmisten arkipäiväistä elämää neuvostoliittolaisessa todellisuudessa, usein absurdilla ja humoristisella tavalla. Popov käyttää laajaa valikoimaa kirjallisia keinoja. Hän esimerkiksi parodioi virallista sosialistisen realismin tyyliä tai lainaa satujen ja kansantarinoiden tyylikeinoja.[2] Postmoderneissa ja interteḱstuaalisissa romaaneissaan Popov on yhdistänyt omaelämänkerrallisia aineksia, faktaa ja fiktiota.[2][4] Esimerkiksi Popovin suomentaja Jukka Mallinen esiintyy teoksissa nimellä Jukka-setä.[4]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jevgeni Popov Wikimedia Commonsissa