Jethro Rostedt

Jethro Juuso Rostedt (s. 17. maaliskuuta 1976 Turku) on kiinteistönvälittäjä ja entinen Turun kaupunginvaltuutettu. Hän on ollut mukana useissa televisio-ohjelmissa, joista ensimmäinen oli tosi-tv-ohjelma Diili syksyllä 2009.[2][3][4]

Jethro Rostedt
Jethro Rostedt huhtikuussa 2013.
Jethro Rostedt huhtikuussa 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt17. maaliskuuta 1976
Turku[1]
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti kiinteistönvälittäjä, poliitikko
Siviilisääty naimisissa
Muut tiedot
Lempinimet Jeti
Aiheesta muualla
Kotisivu

Rostedt asettui ehdolle vuoden 2017 kuntavaaleihin ja pääsi Turun kaupunginvaltuustoon. Hän edusti siellä kokoomusta elokuuhun 2018 asti, jolloin hän siirtyi Liike Nyt -liikkeen edustajaksi[5], mutta on pyytänyt marraskuussa 2022 eroa valtuustosta, koska muuttaa pois Turusta.[6] Hän oli puolueensa ehdokas Turun pormestariksi kevään 2021 kuntavaaleissa.[7] Rostedt on Liike Nytin Turun paikallisyhdistyksen puheenjohtaja.[8]

Ura

Rostedt on sanonut olevansa ”synnynnäinen kauppamies”, esimerkiksi partiolaisena hän myi adventtikalentereita enemmän kuin muut pojat yhteensä. Teini-ikäisenä hän myi myös äitinsä Oriflame-tuotteita. Työuransa hän aloitti lääke-edustajana. Vuonna 1998 hän tutustui Aninkaisten shakkikerhossa Aninkaisten kiinteistövälityksen toimitusjohtajaan, joka kertoi avoinna olevasta myyjän paikasta. Rostedt kouluttautui alalle ja osti yrityksen kuusi vuotta myöhemmin ja oli mukana Aninkaisten Kiinteistönvälityksen toiminnassa 2021 saakka.[9] Rostedt on laillistettu kiinteistönvälittäjä ja julkinen kaupanvahvistaja.[10]

Rostedt toimi myös ravintolayrittäjänä, mutta hänen green farm -niminen yhtiönsä haettiin konkurssiin elokuussa 2022. Yhtiöllä oli Turussa Yökerho Studio -niminen ravintola, joka aloitti helmikuussa 2019 ja lopetti toimintansa kesäkuussa 2022.[11]

Tv-ohjelmat

Diili

Rostedt ilmoittautui vuonna 2008 Diiliin, pääsi koekuvauksiin ja osallistujaksi vuoden 2009 Diiliin. Toisesta jaksosta lähtien Rostedt alkoi saada huomiota mediassa ja ihailijat lähestyivät häntä sähköpostitse ja kirjeitse.[12] Rostedt sijoittui kilpailussa kolmanneksi.[3]

Tv-ohjelmia vuosina 2010–2012

Kesällä 2010 Rostedt osallistui Neljän tähden illallinen -sarjan ensimmäiselle tuotantokaudelle ja syksyllä Tanssii tähtien kanssa -sarjan viidennelle tuotantokaudelle.[13] Keväällä 2011 hän esiintyi Keksijätehdas-ohjelman tuomaristossa.[14] Syksyllä 2011 hän juonsi Mieletön maailma -ohjelmaa.[15] Keväällä 2012 Rostedt oli hypnotisoitavana vieraana Mitä tuli tehtyä -sarjan 1. tuotantokaudella. Vuonna 2012 Rostedt esiintyi myös Yleisradion Elämä pelissä -televisiosarjassa, jossa julkisuuden henkilöt pyrkivät parantamaan elämänlaatuaan.[16]

Myyntimies Jethro

Vuonna 2014 Rostedt alkoi esiintyä Myyntimies Jethro -televisio-ohjelmassa, joka seuraa hänen elämäänsä kiinteistövälittäjänä ja kotioloissa.[17] Vuoden 2015 syksyllä Nelosella alkoi uusi sarja Kauppaneuvos Jethro ja maaliskuussa 2016 TV5-kanavalla sarja Myyntimies Jethro matkoilla.

Onnenpyörä

Rostedt on vuodesta 2018 alkaen juontanut television visailuohjelmaa Onnenpyörä.[18]

Muut ohjelmat

Jethro vetää Hjallis Harkimon kanssa uutta keskusteluohjelmaa nimeltään Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro! Lisäksi Jethro on tehnyt dokumentteja Dplay-palveluun.[19]

Jethro vieraili myös komediasarjan Justimus esittää: Duo kolmannen kauden kolmannessa jaksossa Miljonäärit. Hän esittää jaksossa itseään. Jaksossa päähenkilöt vievät hänen veneensä.

Yksityiselämä

Rostedt on ollut naimisissa 20-vuotiaasta asti. Hänen vaimonsa Henna työskentelee Aninkaisten reskontranhoitajana. Pariskunnalla on kolme lasta.[3][2] Rostedt harrastaa šakkia, jonka aloitti seitsemänvuotiaana. Hän pitää parhaana šakkisaavutuksenaan joukkuekilpailun SM-pronssia, jonka voitti 1990-luvun lopulla.[12]

Kirjat

  • Raha ratkaisee: 101 vinkkiä menestykseen. Helsinki: WSOY, 2017. ISBN 978-951-0-42532-9.

Lähteet

  1. Jethro Rostedt jethrorostedt.fi. Arkistoitu 1.11.2011. Viitattu 22.10.2011.
  2. Laukia, Marjut: Jethro Rostedt: "Perhettä tulee hoitaa kuin osakeyhtiötä" Me Naiset. 5.4.2014. Viitattu 24.4.2014.
  3. Kuka Jethro Rostedt 18.9.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 9.8.2016.
  4. Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy Yritystele.fi. Viitattu 18.7.2016.
  5. Jethro Rostedt siirtyy kokoomuksesta Hjallis Harkimon Liike Nyt:iin – uuden liikkeen haaviin myös toinen julkkis 20.8.2018. Ilta-Sanomat. Viitattu 20.8.2018.
  6. HS Turku | TS: Jethro Rostedt pyytää eroa Turun kaupunginvaltuustosta tulevan televisio-ohjelman takia Helsingin Sanomat. 3.11.2022. Viitattu 3.11.2022.
  7. Jethro Rostedt havittelee Turun pormestarin paikkaa www.iltalehti.fi. Viitattu 5.2.2021.
  8. https://liikenyt.fi/paikallisyhdistykset/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Jethro Rostedt tienasi huijaamalla pikkuveljensä hanttihommiin 2.10.2015. Iltalehti. Viitattu 9.8.2016.
  10. Harma, Olli: Myyntitykki kertoo, s. 39–442. Talentum, 2015. ISBN 978-952-14-2595-0.
  11. Jethro Rostedtin yritys hakeutui konkurssiin www.iltalehti.fi. Viitattu 11.8.2022.
  12. Larros, Heini: Jethro pala palalta. (Ihailijakuvassa turkulainen kiinteistönvälittäjä) City, 13.11.2009, nro 22, s. 12–13. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.12.2009.
  13. Jethro Rostedt & Susa Matson MTV3. Arkistoitu 6.3.2011. Viitattu 22.10.2011.
  14. Jokinen, Sanna: Simo Frangén: Meissä on Jethron kanssa animaalista magnetismia 14.1.2011. MTV3. Arkistoitu 12.9.2011. Viitattu 22.10.2011.
  15. Liukkonen, Katja: Juontajakaksikko hehkuttaa: Mieletön maailma voi pidentää ikää MTV3. Arkistoitu 25.5.2012. Viitattu 22.10.2011.
  16. Ala-Seppälä, Sanna: Jethro Rostedt: Tyttären onnettomuus havahdutti Ilta-Sanomat. 10.9.2012. Arkistoitu 12.9.2012. Viitattu 11.2.2013.
  17. Utula, Katri: Jethro äksyilee uutuusohjelmassa vaimolleen: "Vaimo ei tiedä mitään" Ilta-Sanomat. 20.3.2014. Arkistoitu 23.3.2014. Viitattu 9.4.2014.
  18. Jethro Rostedt debytoi tänään Onnenpyörän juontajana - kuittailee konkarille: ”Janne Porkan saappaat jäivät pieniksi” Iltalehti. 28.02.2018. Viitattu 12.12.2018.
  19. Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro! Keskusteluohjelmassa löylytetään kotimaisia vieraita seura.fi. 19.8.2020. Viitattu 1.9.2020.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.