Jerusalemin kolmas temppeli

Kolmannen temppelin pohjapiirros rabbi Meir Leibush ben Yehiel Michalin Hesekielin kirjasta esittämän tulkinnan mukaan.

Hesekielin kirjassa kuvatut temppelin portit hollantilaisen arkkitehdin Bartelmeüs Reindersin (1893–1979) näkemyksen mukaan.

Francesco Hayezin maalaus Jerusalemin temppelin tuho.

Temppelin arkkitehtuuria kuvataan yksityis­kohtaisesti Hesekielin kirjan 40.–42. luvuissa. Maimonides piti näitä lukuja tavalliselle lukijalle ja oppineillekin vaikea­selkoisina. Raamatun­tutkijoita, jotka ovat uskaltautuneet tulkitsemaan kuvausta yksityis­kohtaisesti, ovat Rashi, David Kimhi, Yom-Tov Lipmann Heller ja Meir Leibush ben Yehiel Michal, jotka kaikki ovat laatineet hieman toisistaan poikkeavia luonnoksia Hesekielin kuvaamasta temppelistä. Sen muoto ja mitta­suhteet on tarkoin kuvattu Raamatussa, ja sen seinien kerrotaan olevan kauttaaltaan koristellut palmuilla ja kerubeilla, ja palmuihin päin on toisaalla ihmisen, toisaalla leijonan kasvot.[8]

Ortodoksi­juutalaiset uskovat kolmannen temppelin jälleen­rakentamiseen ja siellä suoritettavan uhripalvonnan aloittamiseen uudelleen, joskin heillä on eri­mielisyyksiä siitä, miten jälleen­rakentaminen pitäisi toteuttaa. Useimmat ortodoksi­juutalaiset oppineet ja rabbit uskovat, että sen rakentaa Messiaan aikana jumalallinen kaitselmus, joskin vähemmistö heistä on Maimonideen tavoin sitä mieltä, että juutalaisten pitäisi itse ryhtyä temppelin jälleen­rakentamiseen niin pian kuin se on mahdollista.[10] Ortodoksi­juutalaisten johtajat yleensä ennustavat, että tällöin myös koko raamatullinen uhri­käytäntö aloitetaan uudelleen, kun taas konservatiivi-, reformi- ja rekonstruk­tionistiset juutalaiset eivät odota näin tehtävän.

Usko temppelin jälleen rakentamiseen ilmenee ortodoksi­juutalaisten rukouksista. Kolme kertaa päivässä he lausuvat Amida-rukouksen, jossa rukoillaan temppelin jälleen­rakentamista ja uhri­palveluksen aloittamista uudelleen, ja joka päivä luetaan ne kutakin päivää koskevat kohdat uhreja koskevista säännöksistä ja ne psalmit, joita leeviläisten pitäisi kunakin päivänä laulaa, jos temppeli olisi olemassa.

Ortodoksi­juutalaisten yleisesti hyväksymä käsitys siis on, että kolmannessa temppelissä Mooseksen lain mukaiset uhrit palautetaan kaikilta osin käytäntöön. Vaikka Maimonides kirjoittikin varhaisessa teoksessaan Neuvottomien opastaja (Moreh Nevukhim), että Jumala oli tarkoituksella siirtänyt juutalaiset pois uhri­kulteista kohti rukousta, joka on palvonnan korkeampi muoto, myöhemmässä teoksessaan Mishnen Torah, jota jotkut pitävät juutalaisen lain lopullisena auktorita­tiivisena selityksenä, hän kuitenkin ilmoitti, että eläin­uhrit aloitetaan kolmannessa temppelissä uudelleen ja kertoi myös yksityis­kohtaisesti, miten se tapahtuu. Sitä vastoin rabbi Abraham Isaac Kookin mukaan eläin­uhreja enää palautettaisi.

Konservatiiviset juutalaiset uskovat tulevan juutalaiseen Messiaaseen ja temppelin jälleen­rakentamiseen, mutta eivät uhri­palveluksen palauttamiseen. Sen mukaisesti he ovat muuttaneet myös rukous­kirjassaan olevia rukouksia. Ortodoksijuutalaisten aamurukouksessa olevat uhreja koskevat kohdat on korvattu Talmudin katkeamilla, joissa opetetaan rakkauden ja ystävyyden tekoja, joita nykyisin tehdään synnin vuoksi liian vähän.

Päivittäisestä Amida-rukouksesta konservatiivi­juutalaiset ovat jättäneet pois pyynnön ”hyväksyä Israelin poltto­uhrit” ja Malakian kirjan[11] mukaiset maininnat ”Herralle otollisista Juudan ja Jerusalemin uhri­lahjoista.” Sapattina ja juutalaisina juhla­päivinä luettavassa Mussaf-rukouksessa hepreankielinen lause na'ase ve'nakriv (”tulemme olemaan läsnä ja uhraamaan”) on muutettu muotoon asu ve'hikrivu (”he olivat läsnä ja uhrasivat”), koska heidän mukaansa uhrit kuuluvat menneisyyteen.

Rukous ”elämämme talon palauttamisesta” on säilynyt konservatiivi­juutalaisten rukouskirjoissa, vaikkakaan kaikki eivät niitä lausu. Rukous­kirjoissa esiintyvät sanat, ja lauseet, jotka voidaan ymmärtää joko konkreettiseen temppeliin viittaavina taikka symbolisesti, teologisina tai runollisina käsitteinä, on yleensä säilytetty. Niiden käännöksissä ja selitys­teoksissa kuitenkin yleensä viitataan vain runollisiin ja teologisiin merkityksiin. Konserva­tiivi­sella juutalai­suudella on myös välittävä kanta kohenien ja leeviläisten roolista: heidän mukaansa nämä asemat ja osittain niihin liittyvät tehtävätkin yhä periytyvät tietyissä suvuissa isältä pojalle, mutta he eivät pidä kiinni niistä rajoituksista, jotka koskevat sitä, kenen kanssa kohenit saavat mennä naimisiin.

Reformi- ja rekonstruktionisti­juutalaiset eivät usko temppelin jälleen­rakentamiseen eivätkä temppeli­palvonnan tai -uhrien palauttamiseen. Heidän mukaan temppeli ja uhrit kuuluvat jo menneeseen aika­kauteen, jolloin palvonta oli nykyistä primi­tiivi­sempää ja johon ei enää tule palata. Lisäksi heidän mukaansa kohenien ja leeviläisten erikoisasema on kastijärjestelmä, joka ei sovi yhteen nykyisten ihmisten tasa-arvoisuutta koskevien käsitysten kanssa, eikä näillä heidän mukaansa ole mitään erityisiä oikeuksia tai velvollisuuksia. Lisäksi reformi­juutalaisten keskuudessa esiintyy käsitys, että synagoga on nykyajan temppeli; sen vuoksi sana temppeli esiintyykin monien reformi­juutalaisten seura­kuntien nimissä. Itse asiassa juuri synagogien käsittäminen temppeleiksi oli yksi virstan­pylväs reformi­juutalaisuuden kehityksessä 1800-luvun Saksassa, jolloin Berliini julistettiin uudeksi Jerusalemiksi ja reformi­juutalaiset pyrkivät osoittamaan olevansa uskollisia Saksan kansalaisia. Reformi­juutalai­suudelle suuren osan historiastaan luonteen­omainen antisionismi on jossakin määrin lieventynyt natsien juutalais­vainojen jälkeen ja nykyisen Israelin menestyksen myötä.

Pääartikkeli: Toinen juutalaissota

Rooman keisari Hadrianus myönsi juutalaisille luvan rakentaa temppeli uudestaan, mutta muutti sittemmin mieltään. Simon bar Kokhban johtamat kapinalliset valloittivat Jerusalemin roomalaisilta vuonna 132, minkä jälkeen temppelin rakentamista jatkettiin.[12] Kapinan epä­onnistuminen johti Mišnan kirjoittamiseen, ja uskonnolliset johtajat päätyivät käsitykseen, että seuraava yritys temppelin jälleen­rakentamiseksi saattaisi olla vuosi­satojen päässä ja sen vuoksi oli vaara, että käytännöt ja seremoniat saattaisivat unohtua. Rangaistukseksi kapinasta roomalaiset muuttivat Jerusalemin nimen Aelia Capitolinaksi ja maakunnan Syria Palaestinaksi, ja juutalaisilta kiellettiin pääsy kaupunkiin paitsi temppelin hävittämisen muisto­päivänä. Vainosta hengissä selvinneiden rabbien sallittiin kuitenkin edelleen yllä­pitää Jamnian koulua niin kauan kuin he maksoivat Rooman valta­kunnalle erityistä veroa.

Rooman keisari Julianus Apostata (361–363) myönsi juutalaisille luvan rakentaa kolmannen temppelin osana valta­kunnan­laajuista ohjelmaansa paikallisten uskon­nollisten kulttien palauttamiseksi tai vahvistamiseksi. Rakennus­työt aloitettiinkin, mutta keskeytettiin pian.

Eräiden aikalais­lähteiden mukaan, joita ovat Sozomenos (n. 400–450) teoksessaan Historia Ecclestiastica sekä pakanallinen historioitsija ja Julianuksen läheinen ystävä Ammianus Marcellinus[13] temppelin jälleen­rakennus­työt keskeytyivät, koska joka kerta kun sitä yritettiin rakentaa olemassa olleiden perustusten päälle, maan alta ilmaantuneet tulen­liekit sytyttivät rakentajat palamaan ja maanjäristys tuhosi jo tehdyn työn:

»Julianus ajatteli jälleenrakentavansa suunnattomilla kustannuksilla Jerusalemissa kerran olleen ylpeän temppelin ja uskoi tämän tehtävän Alypius Antiokialaisille. Alypius ryhtyi tarmokkaasti työhön, jossa häntä avusti maakunnan maaherra; kun pelottavat tulipallot, jotka tulivat ulos läheltä perustuksia, jatkoivat hyökkäyksiään, kunnes työläiset toistuvasti kärventyneinä eivät pystyneet enää jatkamaan: ja niinpä hän luopui yrityksestään.»
([14])

Toisten lähteiden mukaan keskeneräisen temppelin tuhosi 27. toukokuuta 363 tapahtunut maanjäristys.[15] On myös mahdollista, että se johtui tuhotyön kohteeksi tai vahingossa syttyi tulipalo. Aikakauden kristityt historioitsijat olivat yleisesti sitä mieltä, että kesken­eräisen temppelin tuho oli selvä merkki siitä, ettei Jumala enää halunnut sitä rakennettavan uudestaan.[16] Vähän myöhemmin Julianus sai surmansa taistelussa ja kristinuskosta tuli jälleen Rooman valtion­uskonto.

Vuonna 610 sassanidit valloittivat Bysantilta sen Lähi-idässä olleet alueet ja luovuttivat Jerusalemin juutalaisille ensimmäiseen kertaan vuosi­satoihin. Uudet vallanpitäjät sallivat myös eläinten uhraamisen uudestaan ensimmäisen kerran Bar Kokhban ajan jälkeen. Mutta pian, ennen kuin bysanttilaiset saivat valloitetuksi alueen takaisin, persialaiset luovuttivat alueen hallinnan kristitylle väestölle, joka hajotti rakenteilla olleen temppelin.[17] Arabit valloittivat kaupungin roomalaisilta lopullisesti 630-luvulla.

Armenialaisen piispa Sebeoksen noin 660-luvulla kirjoittamaksi uskotussa kronikassa sanotaan, että juutalaiset ja arabit kiistelivät keskenään uskontojensa eroista Bysantin ja ensimmäisten kalifien välillä vuonna 637 käytyjen taistelujen aikana. Hänen mukaansa kuitenkin Ismaelin jälkeläisiin kuulunut mies nimeltä Muhammed antoi ”totuuden tien valan, olettavasti Jumalan käskystä”, jonka mukaan juutalaisten ja arabien olisi liityttävä yhteen isänsä Abrahamin lipun alla ja asettua Pyhälle maalle.[18][19] Sebeos kertoi myös, että juutalaiset ryhtyivät rakentamaan uutta temppeliä, mutta ismaeliitit karkottivat heidät ja määräsivät paikan käytettäväksi heidän omiin rukouksiinsa. Juutalaiset vuorostaan rakensivat uuden temppelin eri paikkaan.[20][21] Sebeoksen mainintoja Muhammedista on pidetty myös käsikirjoitukseen tehtyinä myöhempinä lisäyksinä.[22] Saman vuosisadan lopulla kalifi al-Malik rakennutti vanhalle Temppeli­vuorelle siellä edelleen sijaitsevan Kalliomoskeijan.

Ristiretkeläisten perustama Jerusalemin kuningaskunta hallitsi Jerusalemia vuosina 1099–1187 ja uudestaan 1229–1244. Tämän jälkeen se joutui jälleen muslimien hallintaan, mutta myös mongolit tekivät pian sota­retkiä Syyriaan ja Palestiinaan. Tällaisten sota­retkien aikana Nahmanides kirjoitti kirjeessään pojalleen seuraavanlaisen kuvauksen maasta ja temppelistä:

»Mitä sanoisin tästä maasta ... Mitä pyhempi paikka, sitä suurempi hävitys. Jerusalem on kaikkein pahiten hävitetty ... Siellä on noin 2000 asukasta, mutta siellä ei ole juutalaisia, sillä tartaarien saavuttua juutalaiset pakenivat ja jotkut heistä surmattiin miekalla. Siellä on nyt vain kaksi veljestä, värjäriä, jotka ostavat väri­aineet hallitukselta. Heidän sijastaan palvojien kuoro tapaa sapattina, ja me rohkaisemme heitä, ja he löysivät raunioituneen, pylväiden varaan rakennetun talon kauniine kupoleineen ja muuttivat sen synagogaksi. Ihmiset tulevat säännöllisesti Jerusalemiin, miehet ja naiset Damaskoksesta ja Aleposta ja maan kaikista osista nähdäkseen Temppelin ja itkiäkseen sitä. Ja sallikoon Hän, joka tuomitsi meidät sen arvoisiksi, että näkisimme Jerusalemin raunioina, meidän nähdä se jälleen­rakennettuna ja uudistettuna ja Hänen jumalallinen läsnä­olonsa palautettuna.»

Toiveet temppelin jälleenrakentamisesta ovat joissakin piireissä virinneet uudelleen sen jälkeen, kun nykyinen Israelin valtio vuonna 1949 perustettiin, ja varsinkin sen jälkeen kun se kesäkuussa 1967, kuuden päivän sodassa sai vallatuksi muun muassa Jerusalemin vanhan­kaupungin, jossa Temppeli­vuorikin sijaitsee. Valta­virran juutalaisuudessa, myös ortodoksi­juutalaisuudessa, temppelin jälleen­rakentamisen odotetaan yleensä tapahtuvan vasta juutalaisten Messiaan saapuessa. On kuitenkin perustettu järjestöjä, joiden tarkoituksena on saada temppeli välittömästi rakennetuksi mahdollisimman pian, mutta ne edustavat vain pientä vähemmistöä edes ortodoksi­juutalaisista. Sellaisia järjestöjä ovat:

• Temppeli-instituutti (Machon HaMikdash)
• Temple Mount and Eretz Yisrael (Land of Israel) Faithful Movement

Temppeli-instituutti on jopa valmistanut temppelin rakentamisessa käytettäviksi tarkoitettuja esineitä. Israelin valtio ei ole myöntynyt tällaisiin hankkeisiin eikä tukenut niitä, vaan se on jättänyt Temppeli­vuoren hallinnan islamilaiselle waqf-säätiölle.[23] Sitä vastoin erään­laisena korvikkeena temppeli­alueen rajalla sijaitseva Länsimuuri eli Itkumuuri on saanut entistäkin korostuneemman uskonnollisen ja valtiollisen aseman.[23]

Israelin puolustus­voimien päärabbi Shlomo Goren ilmoitti 1960-luvulta lähtien toistuvasti kannattavansa kolmannen temppelin rakentamista Temppeli­vuorelle. Eräässä 1960-luvulla pitämässään puheessa hän jopa ilmoitti mieli­piteenään, että Kalliomoskeija olisi pitänyt räjäyttää.[24]

Kesällä 1983 Goren ja muutamat muut rabbit keskustelivat asiasta Länsimuurilla rabbi Jehuda Getzin janssa, joka toimi uskonnollisten asioiden ministeriössä. Getzin johdolla Temppeli­vuoren alla oli tehty kaivauksia, joissa hän ja Goren väittivät Liiton­arkin löytyneen. Kun kaivauksissa oli löydetty maan­alainen käytävä, alueella puhkesi suuri tappelu nuorten juutalaisten ja arabien välillä. Israelin poliisi muurasi käytävän nopeasti umpeen.[25] Gorenin yritystä saada Temppeli­vuorelle rakennetuksi synagoga on myöhemmin jatkanut hänen lankonsa, Haifan päärabbi She'ar Yashuv Cohen.

Vielä pidemmälle on mennyt Meir Kahanen johtama Kakh-puolue. Hänen mielestään Israelista olisi pitänyt tehdä uskonnolliseen lakiin pohjautuva valtio, arabit karkottaa ja Temppeli­vuori ”puhdistaa iljetyksistä”, toisin sanoen hävittää siellä olevat moskeijat. Hänen mukaansa Messias olisi jo tullut, jos Israel olisi menetellyt näin.[26]

Lehtimajajuhlan (Sukkot) aikana vuonna 2006 Uri Ariel kävi Temppeli­vuorella ja ilmoitti laativansa suunnitelmia synagogan rakentamiseksi sinne.[27] Hänen mukaansa synagogaa ei rakennettaisi moskeijoiden tilalle vaan eri kohtaan ottaen huomioon, mitä johtavat rabbit asiasta sanovat. Hänen mukaansa tämä korjaisi historiallisen vääryyden ja tarjoisi muslimimaailmalle tilaisuuden todistaa suvaitsevuutensa.[28]

Israelin johtavat rabbit kuten Isser Jehuda Unterman ja Jitzhak Nissim kuitenkin muistuttivat siitä, että juutalaiset olivat useiden sukupolvien tarkoin varoneet ja välttäneet astumasta mihinkään kohtaan Temppelivuorella.[29]

Ilmeisin este temppelin uudelleenrakentamiselle on, että muinaisella temppelivuorella sijaitsee kaksi nyt jo 1300 vuoden ikäistä islamilaista historiallista rakennusta, Al-Aqsan moskeija ja Kalliomoskeija. Kalliomoskeijan uskotaan sijaitsevan samalla paikalla, jossa temppeli aikoinaan oli, ja Israel on kansainvälisten velvoitteiden edellyttävän, että muslimeilla on pääsy näihin rakennuksiin. Mikä tahansa yritys hävittää nämä rakennukset, rajoittaa pääsyä niihin tai rakentaa juutalaisia rakennelmia niiden paikalle, niiden väliin tai muutoin niiden välittömään läheisyyteen johtaisi vakaviin kansainvälisiin konflikteihin, koska koko muslimimaailma pitää aluetta pyhänä. Kuitenkin 1900- ja 2000-luvuilla jotkut tutkijat ovat väittäneet, ettei Kalliomoskeija sijaitse ensimmäisen eikä toisen temppelin paikalla, vaan temppelit olivat hieman nykyisen moskeijan pohjois- tai eteläpuolella.[30]

Lisäksi monet ortodoksijuutalaiset oppineet hylkäävät muistakin syistä kaikki yritykset rakentaa temppeli ennen Messiaan tuloa. Yksi syy on, että uuden temppelin ja erityisesti sen alttarin pitäisi heidän mukaansa olla alkuperäisellä paikallaan, mutta niiden muinaista sijaintia ei tarkoin tunneta. Raamatussa käytettyjen mittayksiköidenkään tarkkaa suuruutta ei tunneta. Itse asiassa Talmudissa sanotaan, että toinen temppelikin oli mahdollista rakentaa vain Haggain, Sakarjan ja Malakian saamien suorien profeetallisten ohjeiden perusteella. Ilman vastaavan­laista profeetallista ilmoitusta temppeliä ei näin ollen voitaisi rakentaa siinäkään tapauksessa, että paikalla ei olisi moskeijoita.

Nykyisin Israel rajoittaa juutalaisten pääsyä Temppeli­vuorelle sekä uskonnollisista että myös poliittista syistä. Paikan katsotaan edelleen olevan niin pyhä, ettei sinne käytännössä kukaan voi mennä rikkomatta Mooseksen lain puhtaus­säännöksiä.[31] [32] Lisäksi maan johdolle aiheuttaa jatkuvaa huolta, miten muslimit reagoisivat provokaatioihin, joita juutalaiset ääriryhmät saattaisivat paikalla suorittaa.

Jeesuksen aikana toinen temppeli oli yhä olemassa, ja se mainitaan useita kertoja myös Uudessa testamentissa. Synoptisten evankeliumien mukaan Jeesus kuitenkin ennusti sen tuhon[33][34][35], mikä noin 40 vuotta myöhemmin toteutuikin.

Kristinuskon valta­virran näkemys on varhais­kristillisestä ajasta lähtien ollut, ettei temppeliä fyysisenä rakennuksena enää uuden liiton aikana tarvita. Sitä vastoin Uudessa testamentissa esiintyy käsitys, että Jeesus itse on nyt uusi temppeli[36]. Joissakin Raamatun kohdissa uudeksi temppeliksi mainitaan myös koko kristillistä seura­kuntaa[37], vieläpä jokaisen yksityisen kristityn ruumistakin.[38] Tämän vuoksi kristillinen käsitys on yleensä ollut, että Temppeli­vuorella tai Jerusalemilla enää ole saman­laista uskonnollista merkitystä kuin sillä oli vanhan liiton aikana[39], joskin myös Temppeli­vuori on raamatun­historiallisen merkityksensä vuoksi kautta aikojen ollut kristittyjenkin suosima pyhiinvaelluspaikka.

Sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa ja useimmissa protestanttisissakin kirkkokunnissa on vanhastaan ajateltu, että temppelin eläin­uhrit olivat vain esikuva tulevasta, Jeesuksen ristillä suorittamasta sovitus­työstä, täydellisestä uhrista, jonka jälkeen muita uhreja ei enää tarvita. Käsityksen tueksi viitataan usein heprealais­kirjeeseen. Sen mukaan temppelin uhrit olivat epä­täydellisiä, koska niitä oli suoritettava toistuvasti[40], ja sitä paitsi ne kuuluivat liittoon, joka oli jo julistettu vanhentuneeksi ja joka sen vuoksi häviää.[41] Lisäksi kun Jeesukselta kysyttiin, missä pitäisi rukoilla, hän vastasi: ei tällä vuorella eikä Jerusalemissa, vaan hengessä ja totuudessa.[42]

Joissakin kristillisissä eskatologisissa käsityksissä kolmannen temppelin rakentamisella kuitenkin on huomattava osuus. Esimerkiksi Toisessa kirjeessä tessalonika­laisille on eräiden tulkintojen mukaan ennustettu, että temppeli vielä kerran rakennetaan uudestaan.[43] Esimerkiksi ortodoksisessa kirkossa tämä kohta on tulkittu ennustukseksi, että Antikristus tulisi rakennuttamaan temppelin uudestaan ja käyttämään sitä hyväkseen omiin tarkoituksiinsa. Samantapaisia näkemyksiä esiintyy myös eräillä protes­tanttisilla tahoilla, erityisesti dispensa­tiona­listeilla.

Hesekielin temppelin pohjapiirros dispensationalistisen kirjailija A. C. Gaebeleinin mukaan.

Jotkut protestanttiset kristityt uskovat eräiden Raamatun profetioiden perusteella, että temppeli vielä rakennetaan uudestaan. Heidän mukaansa juutalaista temppeliä koskevat Uuden testamentin ennustukset (esimerkiksi Matt. 24–25 ja 2. Tess. 2:1–12) eivät täydellisesti toteutuneet vielä roomalaisten hävittäessä Jerusalemin vuonna 70 vaan että näissä kohdissa ennustetaan tuleva temppeli. Tällaisilla näkemyksillä on keskeinen osa dispensationalismissa, joka korostaa Raamatun kirjaimellista tulkintaa ja jonka mukaan juutalaiset edelleen ovat Jumalan valittu kansa.

Dispensationalistien mukaansa uhreilla olisi edelleen merkitystä, ei kuitenkaan enää esi­kuvana vaan muistona rististä. Käsityksen tueksi viitataan varsinkin Hesekielin 39. ja sitä seuraaviin lukuihin, joissa kuvataan laajasti tuhat­vuotista temppeliä, jossa juutalaiset jälleen tulevat ylläpitämään pappeutta. Toisten mukaan uhrit eivät täysin menettäneet merkitystään Jeesuksen uhrin myötä, vaan niillä on yhä merkityksensä katumuksen ja anteeksi­antamuksen seremoniallisina välineinä samaan tapaan kuin kasteella ja ehtoollisella, ja että eläin­uhrit olisivat edelleen kelvollisia rituaalisen puhdistuksen välineinä sekä kiitollisuuden osoituksina Jumalaa kohtaan. Joidenkuiden dispen­sa­tio­na­listien mielestä näin tulee tapahtumaan, kun Jeesus toisessa tulemisessa hallitsee maailmaa Uudesta Jerusalemista käsin.

Eräiden dispensa­tio­na­lis­tisien teologien kuten Hal Lindseyn ja Tim LaHayen mukaan kolmas temppeli rakennetaan, kun Antikristus, joka usein on samastettu johonkuhun poliittiseen johtajaan, saa aikaan rauhan­sopimuksen nykyisen Israelin ja sen naapurien välille. Heidän mukaansa Anti­kristus tulee myöhemmin käyttämään temppeliä paikkana, jossa hän julistautuu Jumalaksi ja kauan odotetuksi Messiaaksi vaatien ihmisiltä palvontaa.[44]

Yhdysvaltalaisen fundamentalistinen kirjailija Hal Lindsey on väittänyt Asher Kaufmanin esittämän teorian perusteella, että nykyinen Kallio­moskeija ei ole entisen temppelin kohdalla vaan siitä hieman syrjässä, alueella, joka mainitaan Raamatussa pakanoiden esipihan nimellä. Tämän vuoksi hänen mukaansa kolmas temppeli olisi mahdollista rakentaa Kallio­moskeijan viereen.[45] Hän on viitannut Ilmestys­kirjaan[46], jonka mukaan uusi temppeli ei ulottuisi entisen pakanoiden esipihan alueelle.

Myöhempien aikojen pyhät eli mormonit uskovat, että juutalaiset tulevat rakentamaan kolmannen temppelin ja että Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen he hyväksyvät hänet Messiaaksi ja ylistävät hänen evankeliuminsa täydellisyyttä. Tämän jälkeen kolmannesta temppelistä tulee heidän mukaansa Jumalan temppeli Kristuksen hallitessa maan päällä. Myöhempien aikojen pyhien temppeleitä tulee olemaan useita, mutta kaksi niistä tulee olemaan erityisen hallitsevia: Jerusalemin temppeliin keskittyy Jeesuksen hallitus­valta itäisellä pallon­puoliskolla ja Independencen temppeliin Missourissa läntisellä pallonpuoliskolla. Molempiin temppeleihin asetetaan valtaistuin Kristusta varten hänen hallitessaan tuhat­vuotisessa valtakunnassa.[47]

Useimmat muslimit pitävät hankkeita kolmannen temppelin rakentamiseksi Temppeli­vuorelle loukkauksena islamia kohtaan, koska siellä ovat nyt Al-Aqsan moskeija ja Kallio­moskeija entisen temppelin paikalla. Nykyisin enemmistö muslimeista pitää aluetta islamin kolmanneksi pyhimpänä paikkana. Lisäksi Kallio­moskeija on ollut paikalla jo pidemmän aikaa kuin molemmat temppelit yhteensäkään: ensimmäinen temppeli oli olemassa noin 370 vuotta (960–586 eaa.), toinen vajaat 600 vuotta (516 eaa. – 70 jaa.), mutta Kallio­moskeija on jo saavuttanut 1300 vuoden iän. Niinpä monet muslimit vaativat päättävästi sen tunnustamista, että alue kuuluu yksinomaan heille ja että se on täysin saatettava muslimien suvereenisuuden alaiseksi.[28][48]

Jotkut muslimit, muun muassa Jasser Arafat, ovat sitä paitsi kiistäneet, että juutalaiset temppelit olisivat koskaan sijainneetkaan nykyisin Temppeli­vuoreksi nimitetyllä alueella. Neuvottelussaan Ranskan presidentti Jacques Chiracin kanssa vuonna 2000 hän väitti, että siellä olisi ennen Kallio­moskeijaa ollut vain kreikkalaisia ja roomalaisia raunioita[49]