Jerry Cotton

Kolmio-Kirja Oy toi Jerry Cotton -sarjan Saksasta Suomeen vuonna 1961. Ensimmäinen suomeksi ilmestynyt Jerry Cotton oli ”G-miehiä ja gangstereita vastaan” (Jerry Cotton Band 155: Gegen G-Men und Gangster (1960)), jonka käänsi Olavi Kaakinen. Lehden käännöstarinoita alettiin Suomessa muokata jo ensimmäisen tarinan jälkeen, sillä saksalaistyylinen raaka väkivalta sopi huonosti suomalaiseen jännityskirjallisuuteen.

Eniten sarjan sisältöön vaikutti oululainen toimittaja ja Kaleva-lehden pakinoitsija Antti Aalto, joka puutteellisen kielitaitonsa ja sarjojen alkuperäismateriaalien kehnouden takia alkoi ensin voimakkaasti muokata tarinoita, lopulta kirjoittaa ne lähes kokonaan uusiksi. Karkean väkivallan ohella Aalto katsoi saksalaisten Cottonien rasitteeksi hienot tekniset vempaimet, joiden käyttöä ja tekniikkaa oli vaikea selittää suomalaisille lukijoille. Vastapainoksi hän kehitti Cottonin persoonaa maalaishenkisemmäksi ja lisäsi huumorin osuutta.[1]

Aallon ohella suomentajana jatkoi Olavi Kaakinen, jonka tekstit olivat enemmän suoria käännöksiä alkuperäisistä tarinoista. Kaakisen tunnisti ”kovaksikeitetymmästä” tyylistä, ja hän jätti päähenkilön luonteen muokkaamisen enemmän Aallon harteille.[5]

Vuonna 1962 Helsingin asemapoliisi ja kuvataidekriitikko Olavi Saarela liittyi Cottonien kääntäjäkaartiin. Aalto ja Saarela saivat kiitosta tavallisten lukijoiden lisäksi amerikansuomalaisilta, jotka kehuivat yksityiskohtien autenttisuutta. Aallolla oli apunaan muutama kuvakirja New Yorkista, hieno kartta, ravintolaluettelo sekä matkaopas, jotka hän vuonna 1968 luovutti seuraajalleen Seppo Tuiskulle.[5]

Päätoimittaja Seppo Tuisku oli kirjoitusviihteen monitoimimies, sillä hän oli kirjoittanut Outsiderina Pekka Lipposta ja Kalle-Kustaa Korkkia ja laatinut lukemistolehtiin (Sirpale, Nyyrikki, Jännityslukemisto-Seikkailukertomuksia) jo 50-luvulta saakka. Kolmiokirjan päätoimittajana Tuisku kirjoitti joitakin kymmeniä Cotton-tarinoita, mutta samalla hän loi laajan kirjoittajien verkoston kehittelemään juonia, keräämään taustamateriaalia ja työstämään lehteä kahden numeron kuukausivauhdilla. Seppo Tuisku kävi kirjoittajatiimin tekstejä läpi joskus kovallakin kädellä.[1]

Kolmiokirja maksoi jokaisesta lehdestä kustannusoikeudet Saksaan, mutta suomalaiskirjoittajat tekivät usein tilalle kokonaan uuden Cotton-tarinan. Cottoniin ilmestyi myös suomalaisia henkilöhahmoja ja Jerryn kantapaikaksi muotoutui Max Salosen baari. Lapsiin kohdistunut väkivalta oli ehdoton tabu, ja myös erotiikkaa ja seksiä välteltiin. Poliittinen vinoilu korostui 1970-luvun alkupuolen Cottoneissa ja Vietnamin sota ja Watergate-skandaali saivat oman osansa päähenkilöiden heittämistä herjoista. Tarinoiden pohjaksi riittivät usein Seppo Tuiskun taltioimat lehtileikkeet, jotka käsittelivät kaikkea mahdollista.[1]

Jerry Cottonista tuli ilmiö, joka sai osakseen paitsi kansan suosion niin myös vakavaa akateemista tutkimusta. Professori Matti Kuusi kirjoitti vuonna 1976, että hänen mielestään Jerry Cotton ansaitsisi kotimaisen työn kunniapalkinnon siinä missä Antti Puuhaarakin.[1]

Jerry Cottonin menestys koki nopean laskun, kun saksalainen kustantaja vaati 1980-luvun alussa Kolmiokirjaa julkaisemaan saksalaisten tarinoiden käännöksiä. Päätoimittaja Seppo Tuisku pyysi apua nuorelta Tapani Baggelta, joka ryhtyi kääntämään Cottoneita.[6] Myöhemmin vanhaan käytäntöön palattiin takaisin ja saksalaiset versiot hylättiin Baggen kirjoittaessa uusiksi kymmeniä Cotton-tarinoita muiden uusien kirjoittajien ohella.[7][3] Suosio ei kuitenkaan enää kohonnut 1970-luvun tasolle. Jerry Cotton ilmestyi Kolmiokirjan kustantamana myös pokkareina kerran kuukaudessa. Joni Skiftesvik toimitti Cotton-pokkarit vuosina 1984–1988. Pokkarit olivat Skiftesvikin stilisoimia suoria käännöksiä saksalaisista alkuperäiskirjoista. Käännöksiä tekivät muiden muassa Heikki Haveri, Martti Kähkönen ja Renne Nikupaavola.

Kolmio-Kirjan lopetettua vuonna 2000 Jerry Cottonin kustantamisen lehti alkoi ilmestyä vajaan vuoden tauon jälkeen Musiikki-Mainos Ky Juntusen kustantamana. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla lehden välissä alkoi ilmestyä myös Jussi Piirosen toteuttama Jerry Cotton -sarjakuva.

Jerry Cottonin suosio nousi nopeasti jo lehden ensimmäisten ilmestymisvuosien aikana samaan aikakauteen yleistyvästä televisiosta huolimatta.[8] Myös perisuomalaiset suosikit Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki taipuivat Cottonin suosion edessä. Rautakirjan irtonumeromyynnissä Cotton oli vuoden 1963 kaikista lehdistä sijalla 19. Lukemistoista vain Nyyrikki ja sarjakuvalehdistä Aku Ankka yltivät suurempaan myyntiin.[9] Cottonin varsinainen huippukausi ajoittui 1970-luvun alkuvuosiin, jolloin lehden levikki oli parhaimmillaan lähes 40 000 kappaletta,[7] mutta hiipui lopulta 2 000 kappaleeseen. Suomessa lehteä on myyty eri muodoissaan 15 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1973 lehti saavutti sijan 30, ja vuonna 1983 se oli pudonnut sijalle 42.[9]

Lehteen ovat vuosien varrella kirjoittaneet artikkelissa mainittujen henkilöiden lisäksi Simo Hämäläinen, Juha Ruusuvuori, Jouko Raivio, Juhana Lepoluoto, Seppo Valjakka, Pekka Kolehmainen, Timo Surkka, Ari Paulow, Petri Hirvonen, Juhana Hintsanen, Pentti Pesä ja Arto Ahlakorpi.

Suomalaisten Jerry Cotton -tarinoiden nimet ovat usein olleet kekseliäitä muunnoksia suomalaisista sananparsista, kuten: ”Viuhahteleva viikatemies” (3/1975), ”Veripankki on eri pankki” (10/1981), ”Musta aukko päässä” (5/1979), ”KP auttaa keskittymään” (3/1982), ”Lyijypastilli – kurja kurkkupastilli” (9/1983), ”Rosvopaistia ja vasikoijien leikkeitä” (1/2002), ”Elämysloma helvetissä” (1/2004). Kansikuvana on yleensä ollut valokuva jostakin rikoselokuvasta.

Jerry Cotton on jäänyt suomalaisten mieleen myös Moog Konttisen johtaman Kontra-yhtyeen hitistä ”Jerry Cotton” vuonna 1978 (alun perin The Kinksin ”Jack the Idiot Dunce”). Cottonin voimakkaaseen nyrkiniskuun viittaava sanonta ”sepänsällin spesiaali” tuli aikoinaan suosituksi.

Kirjailija, toimittaja Jouko Raivio oli aktiivinen Cotton-kirjoittaja 1975–1981. Sittemmin hän on tehnyt aiheesta sekä pro gradu -tutkielman ”Cottonin nyrkkisäännöt: G-mies Jerry Cotton -sarjan tuotantosäännöt” vuonna 1990[10] että vuonna 2012 väitöskirjan Serenadi G-ruudissa.[11]