Jerobeam I

Jerobeam oli Raamatun mukaan Israelin kuningaskunnan ensimmäinen kuningas. Hänen historiallisuudestaan ei ole todisteita Raamatun lisäksi. Jos hän on oikeasti elänyt, hän on luultavasti hallinnut suurin piirtein vuosina 931–910 eaa. Häntä seurasi hänen poikansa Nabad.

Raamatun mukaan Salomo hallitsi yhtenäistä Israelia (Israelin kuningaskunta ja Juudea), mutta Salomon syntien takia Jumala antoi valtakunnan hajota. Salomon poika Rehabeam jatkoi Salomon langettamaa työveroa Israelin pohjoisille heimoille, jolloin nämä kapinoivat ja nostivat omaksi kuninkaakseen Salomon hovissa palvelleen Jerobeamin. (Nimet Jerobeam ja Rehabeam ovat samaa juurta ja tarkoittavat, että kansan pitäisi tulla suurilukuiseksi ja levitä laajalle.)

Jerobeam valitsi pääkaupungikseen Sikemin. Tehdäkseen eroa Juudeaan hän rakensi Juudean pääkaupungin, Jerusalemin, temppelille kilpailijoita Beteliin ja Daniin. Hän asetti papeiksi myös miehiä, jotka eivät olleet leeviläisiä. Näiden uskonnollisten syntien takia Jerobeamin suku katkesi. Jerobeamin lopulta suorittaessa uhriseremoniaa hänen "kätensä kuivettui". Sen jälkeen hän pyysi Jumalan miestä lepyttämään ja rukoilemaan Herraa, Jumalaansa ja tämä teki niin, minkä johdosta käsi palautui jälleen toimintakykyiseksi, mutta Jerobeam ei muuttanut tapojaan. Tätä on tulkittu polion aiheuttamaksi halvaukseksi.^lähde?

Jerobeamin tarina kerrotaan Ensimmäisessä kuninkaiden kirjassa, luvuissa 11–14.