Jeremiah Harm
Jeremiah Harm on Iron Sky -elokuvan tekijöiden suunnittelema elokuva.
Jeremiah Harm | |
---|---|
![]() |
|
Ohjaaja | Timo Vuorensola |
Käsikirjoittaja | Dalan Musson[1] |
Perustuu | Boom! Studiosin luomaan Jeremiah Harm -sarjakuvaan |
Tuottaja |
Tero Kaukomaa Arnold Rifkin |
Erikoistehosteet | Troll |
Valmistustiedot | |
Tuotantoyhtiö | Blind Spot Pictures |
Budjetti | 15 miljoonaa euroa[2] |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto | |
IMDb | |
Juoni
Jeremiah Harm, kovaotteinen tähtienvälinen palkkionmetsästäjä, saa tehtäväksi etsiä New Yorkista tietyn konnajoukon sekä naisen, jonka he ovat kaapanneet.[3]
Tuotanto
Elokuvan käsikirjoituksessa aiotaan käyttää yleisön kehittämiä juonenkulkuja ja alieneita, joista parhaat valitaan käytettäväksi itse elokuvassa. ”Verkkoyhteisömme auttoi toteuttamaan Iron Skyn ja aiomme jatkaa uuden elokuvan kohdalla siitä mihin viimeksi jäätiin”, kertoo elokuvan tuottaja Tero Kaukomaa The Guardian -lehdelle.[3] Elokuvaa varten tarvitaan miljoona erilaista alienia, joita yleisö saa lähettää tekijöille.
Elokuvan promo-traileri julkaistiin vuoden 2012 lopulla. Kuvaukset eivät olleet vielä alkaneet vuoteen 2013 mennessä,[2] eikä tuotannon etenemisestä ole sen jälkeen tiedotettu. Vuonna 2020 tuotantoyhtiö Blind Spot Pictures asetettiin konkurssiin.[4]
Lähteet
- Junni, Tatu: Iron Skyn tekijöiden uusi Hollywood-elokuva Jeremiah Harm sai käsikirjoittajan 29.11.2012. Dome.fi. Viitattu 4.12.2012.
- Puranen, Kaisa: Iron Sky -ohjaajan 15 miljoonan euron jättisatsaus Ilta-Sanomat. 28.8.2013. Viitattu 18.10.2021.
- Ensimmäinen traileri
- SalomaaMarja: Iron Sky -kuunatsielokuvan tuotantoyhtiön tilanne sakenee – tilinpäätöstietojen perusteella velkojille ei jää mitään Helsingin Sanomat. 7.12.2020. Viitattu 18.10.2021.
Aiheesta muualla
- Virallinen promotraileri
- iron-sky-crowdsource-jeremiah-harm Guardian.co.uk
- Jeremiah Harm Internet Movie Databasessa. (englanniksi)