Jensenin alfa

Jensenin alfa, Jensenin luku tai -mittari on rahoituksessa käytettävä riskin suhdeluku, jolla mitataan portfolion suorituskykyä. Sharpen ja Treynorin mittareista poiketen Jensenin alfalla pyritään mallintamaan sitä ylittääkö sijoitussalkun keskimääräinen tuotto CAP-mallin beta-kertoimella mitatun tuottotason.[1] Kun salkun toteutunut tuotto vastaa siihen sisältyvää riskitasoa (eli toisin sanoen silloin kun tuotto sijoittuu CAP-mallin arvopaperimarkkinasuoran tangentille), niin Jensenin alfa saa arvon nolla. Vastaavasti mittari on suurempi kuin nolla silloin kun salkun tuotto ylittää riskikorjatun tuoton (positiivinen alfa), ja pienempi kuin nolla silloin kun salkku on tuottanut vähemmän riskitasoonsa nähden (negatiivinen alfa).[2] Monet ammattimaiset sijoittajat pyrkivätkin jahtaamaan "positiivista alfaa" tuottojen metsästyksessä, ja usein riskikorjauksen ylittävästä tuotosta puhutaan sijoittajien keskuudessa "epänormaalina" tai "ylituottona". Positiivisen alfan osakkeita pidetään "alihinnoiteltuina" markkinoilla riskitasoonsa nähden, kun taas negatiivisen alfan osakkeet nähdään "ylihinnoiteltuina".

Tutkija Michael C. Jensen (1967) määrittelee mittarinsa matemaattisen kaavan seuraavasti:[3]

${\displaystyle \alpha _{J}=r_{i}-[r_{f}+\beta _{i}(r_{m}-r_{f})],}$

missä ${\displaystyle r_{i}}$ kuvaa portfolion keskimääräistä tuottoa, ${\displaystyle r_{f}}$ edustaa riskitöntä korkokantaa, ${\displaystyle \beta _{i}}$ on portfolion ${\displaystyle i}$ beta-kerroin ja ${\displaystyle r_{m}}$ puolestaan kuvaa markkinaportfolion keskimääräistä tuottoa.

Toisin sanoen, Jensenin alfa vähentää CAP-mallin matemaattisella kaavalla mitatusta tuottotasosta portfolion keskimääräisen tuoton. Jos luku on positiivinen, niin salkunhoitaja on onnistunut ylittämään beta-kertoimella mitatun tuotto-riski profiilin ansaitsemalla "ylituottoa" eli positiivista alfaa.