Jedoma

  Jedoma on ikiroutaa, jossa on runsaasti lössiä[1] ja melko paljon hiiltä. Jedomaa on nykyään runsaasti Venäjällä Itä-Siperian kylmillä alueilla muun muassa Jakutian pohjoisosissa.

Jedoma sisältää sitoutuneena huomattavat määrät kasvihuonekaasu metaania. Jedomasta on 50–93[2] tilavuusprosenttia jäätä, usein 80–93 %[3] ja kaksi massaprosenttia hiiltä [4]. Jedoma tai edoma on paikallista venäjän murretta ja tarkoittaa "järvien syömää maata", mikä viittaa ikiroudan paikoittaiseen sulamiseen järviksi[3]. Jadomaa vastaava on Alaskan Goldstreamin muodostuma[3].

Jääkauden jedoma

Jedoman maisema koostuu jäisistä pienistä tasangoista ja kukkuloista, joiden keskellä on alas-nimellä kutsuttuja sulamispainanteita[5][6]. Jäästä ja lössistä koostuva jedoma ei ole alkujaan jokien tulvatasankoihin tai järvien pohjiin kerrostunutta ainesta, vaan tuulen puhaltamaa silttiä[5]. Jedomasta löydetyt kasvijäänteet viittaavat sen syntyneen nykyistä kuivemmassa ympäristössä[5]. Jedomasta tehdyissä kaivauksissa näkyy tundralle tyypillistä polygonikuviota ja jääkartioita[7].

Jakutian arktisella rannikolla on noin 35 metrin korkeuteen ulottuvia jäisiä ikiroutarannikoita 450–500 kilometrin matkalla[8][9]. Jääkaudella Jakutian rantaviiva oli 600–800 kilometriä nykyisestä pohjoiseen[10], koska merenpinta oli silloin alempana. Uuden Siperian saaret ja Severnaja Zemlja olivat osa Aasian mannerta[11]. Jedoma syntyi tutkijoiden mukaan jääkauden aikaisille jäättömille alueille. Laptevin ja Itä-Siperian meren saarilla syntyi jedomaa 25 000–14 000 vuotta sitten[12]. Jedoman syntyyn kuivissa ja kylmissä oloissa viittaavat muun muassa siinä olevan lössin raekoko, joka on yhtenäinen laajoilla alueilla, suuri suolapitoisuus, yleinen vesikerrostumien puute ja se että jedomasta löytyy kalojen jäänteiden sijasta muun muassa aro- ja tundratyyppisen eläimistön jäänteitä[13]. Maalajissa on eniten raekooltaan 0.05–0.01 millimetriä[14]. Faddejevskyn saarelta on löydetty silttia ja mammuttifaunan jäänteitä 29 000-28 000 vuotta sitten ja tämän jälkeen olevalta ajalta myös jääkartioita[15]. Jedoman alue oli osa mammuttien asuttamaa jääkautista arotundraa. Jedomassa erottuu ainakin kolme syntykerrostumaa eli horisonttia jotka vastaavat viime jääkauden kylmiä vaiheita[16]. Joidenkin tutkijoiden mukaan napameren mannerjalustan Jedoma oli osa Arctidaksi[17] kutsuttua jääkauden aikaista aluetta, joka suli jääkauden loputtua pois. Paksun jää-lössikerrostuman päällä oli ohuehko maannoskerrostuma[18], joka syntyi kun aurinko lämmitti ikiroutaa kesäisin.lähde?

Heidän mukaansa kylmä, kuiva lössipitoinen routajään päällä ollut korkeaa ruohoa kasvanut jedoma selittää parhaiten sen, miksi jääkauden suureläimiä eli niin pohjoisessa esimerkiksi itäisillä Arktisilla saarilla[13] ja saigaa Jakutiasta[13]. Pohjois-Jakutian lössistä on löydetty ruohojen siitepölyä[13]. Tutkijoiden mukaan ruoho saattoi kasvaa korkeaksi, koska kylmässä kuivassa "kryokseerinen" ilmastossa oli vähän pilviä ja aurinko saattoi kesällä lämmittää ja kuivattaa lössipitoista pintakerrosta niin että ruoho kasvoi nopeasti[13]. Uuden Siperian saarten- Wrangelin saarten välissä ollut nykyisen rannikon pohjoispuolinen Arctidaksi kutsuttu alue oli erään arvion mukaan arktista autiomaata[19], jossa heinäkuun keskilämpö oli yleensä alle Indigarkajoen suulla tehtyjen kaivausten mukaan +12 °C[20] ja tammikuun keskilämpö oli −60 °C tai alle[21]. Tällöin jääkauden maksimissa Idigarkajoen suulla oli noin 26 °C nykyistä kylmempää tammikuussa keskimäärin. Heinäkuun keskilämpötila lienee siellä ollut noin 9 °C nykyistä alempi[22]. Arctidan ikirouta ulottui ainakin 800 metriä syvälle ja vuoden keskilämpö oli siellä alle −20 °C[23].

Tietokonemallinnustenkin mukaan Uuden Siperian-Wrangelin saarten alue oli erityisen kylmä talvella jääkauden maksimin aikaan. Useimpien tietokonelaskelmien mukaan tällä alueella oli jääkauden huippukaudella kylmintä tundran lajia, joka on ruohomätäs-, sammal- ja jäkälätundraa[24] sekä lähes kasvitonta polaariaavikkoa. Mutta esimerkiksi Alakakan kasvillisuuden melko tarkkaan näyttävä LDMH näyttää alueelle myös hieman lämpimämpää ruoho- ja yrttiundraa, suikerotundraa ja pystyvarputundraakin[24].

Jedomaa on Itä-Siperiassa noin miljoonan neliökilometrin alalla Sahan tasavallassa muun muassaselvennä Lena-joen varrella ja siitä itään ja pohjoiseen, myös mannerjalusta-alueella Siperian pohjoispuolella. Jedomaa on esimerkiksi Anabar-joen suiston seuduilla, Lena-joen länsipuolella laikuin. Suurin yhtenäinen Jedoman alue on Jana, Indigirka-, Alazenya-, Kolymajokien varsilla[16]. Tämä jedoman alue ulottuu suunnilleen Bykovskin niemestä Kolymajoen suistoon. Jedomaa on jäljellä myös Uuden Siperian saarilla ja näiden edustalla olevalla niemimaalla[25]. Täällä on nähtävissä joillain seuduilla jäälössirinteitä[26], joiden huipulla oleva hyvin ohut tundramaakerros suojaa suurta jedoma-aluetta kesäiseltä sulamiselta[27]. Jedomaa syntyi nykyisen merenpinnan alle, koska jääkaudella merenpinta oli alimmillaan ainakin 120 metriä nykyisen merenpinnan tason alle.

Kun jääkauden mannerjää suli laajoilta alueilta, jedomakin suli. Sulavaan jedomaan syntyi termokarsteiksi kutsuttuja sulamiskuoppia. Jedoma alkoi sulaa Alleröd-kaudella noin 12 000 radiohiilivuotta sitten[28].

Jedoman sulamisen uskotaan tuottaneen 33–87 % korkeiden leveyksien metaanin vapautumisesta jääkauden lopussa[29].

Jotkut tutkijat ovat väittäneet tuulen kuljettaman lössin peittäneen jääkaudella myös ainakin joitain jäätiköitä tai napajäitä[30] ja mahdollistaneen kasvien kasvun jäätiköiden yllä kesäisin.

Lähteet
  • The American Beginnings, West, Frederick et al., The University of Chicago Press, 1996, ISBN 0-226-89399-5
  • Hopkins, David M. & Matthews, John V. & Schweger, Charles E.: Paleoecology of Beringia. New York: Academic Press, 1982. ISBN 9780123558602.

Viitteet
  1. American Beginnings, Frederick West jne., The University of Chicago Press, 1996, ISBN 0-226-89399-5, s. 52
  2. West 1996, s. 54
  3. Velichko 1984, s. 141, Chapter 15, Tomirdiaro: Periglacial Landscapes and loessa Accumulation in the late pleistocene arctic and subarctic
  4. Walter K. M. et al., Methane bubbling from Siberian thaw lakes as a positive feedback to climate warming, Nature, 443, 71-75, 2006
  5. Hopkins 1982, s. 29
  6. Evolution of lowland landspapes in northeastern asia during late quaternary time, S V Tomirdiaro
  7. Hopkins 1982, s. 30
  8. Kothekar 1985, s. 96
  9. Lutz Schirrmeister, IPY, From the beginning of the Pliocene cooling to the modern warming – Past Permafrost Records in Arctic Siberia. (Arkistoitu – Internet Archive) Past Permafrost, Original IPY project no: ID 15,2011, APEX - Arctic Palaeoclimate and its EXtremes
  10. Rutter&Velichko 1997, s. 8, s. 143
  11. Rutter&Velichko 1997, s. 143
  12. Rutter&Velichko 1997" Quaternary of northern eurasia: Late pleistocene and holocene landscapes, stratigraphy and environments, Nat W. Rutter, editor-in-chief, Guest editors A. A. Velichko et al, Vols 41/42 July/August 1997, ISSN 1040-6182, s. 14
  13. Beringia in the Cenozoic era, V. S. Kothekar ,1985, ISBN 90-6191-445-0, Venäjänkielinen alkuteos Beringiya v Kainozoe, Vladivostok 1976, s. 104, S. V. Tomirdoaron artikkeli Arctic Loess-Ice Plain as a Bridge between America and Asia and Its Thermokarstal Disintegration ih The Holocene
  14. Hopkins 1982, s. 33
  15. Rutter&Velichko 1997, s. 14
  16. West 1996, s. 53
  17. West 1996, s. 58
  18. Valichko 1984, s. 143, s. 142
  19. Late Quaternary environments of Soviet Union, A.A. Velichko, engl edition Wright&Narnosky,s. 176, s. 177, University of Minnesota Publ, Longman, London 1984, ISBN 0-582-30125-4, alkup lähde V.P. Grichuk
  20. Velichko 1984, s. 281
  21. Velichko 1984, s. 280
  22. Velichko 1984, s. 61
  23. Velichko 1984, s. 76
  24. Climate change and Arctic ecosystems: 2. Modeling, paleodata-model comparisons, and future projections, J. O. Kaplan, N. H. Bigelow et al, Journal Of Geophysical Research, VOL. 108, NO. D19, 8171, doi:10.1029/2002JD002559, 2003
  25. West 1996, s. 63
  26. Velichko 1984, s. 142
  27. West 1996, s. 59, s. 60
  28. Velichko 1984, s. 151, artikkeli The "Ice Complex" in Yakutia, T.N. Kaplina, A. V. Lozhkin Chapter 16
  29. Walter K. M.et al. Thermokarst Lakes as a Source of Atmospheric CH4 During the Last Deglaciation. Science, 318, 633-636, 2007
  30. Velichko 1984, s. 141, S, V, Tomirdiaro

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.