Jeanne d’Arcin kärsimys

Käsikirjoitusta tehdessään Dreyer tutki kuulustelupöytäkirjoja ja aiheesta saatavilla olevaa materiaalia.[1] Dreyer pyrki teoksessaan mahdollisimman täydelliseen lopputulokseen, mikä johti määrärahojen moninkertaiseen ylittämiseen. Hän rakennutti kohtauksia varten muun muassa kylän, jota ei itse elokuvassa juurikaan näytetä.[1]

Jeannen rooliin kaavailtiin huhujen mukaan jopa Lillian Gishiä, mutta se annettiin ranskalaiselle Maria Falconettille (1893–1946).[1]Elokuva jäi Falconettin ainoaksi, sillä Drayer ajoi hänet henkisesti loppuun.[1]

Dreyer halusi Jeannesta äänielokuvan, mutta koska studiolla ei ollut tarvittavaa laitteistoa, hän jätti musiikin kokonaan pois.[1]

Jeanne d’Arcin kärsimys on periksi antamaton ja puolueeton elokuva. Se ei romantisoi historiaa, muokkaa henkilöhahmoja mieleisikseen tai ota kantaa siihen, mikä Jeanne pohjimmiltaan oli: Jumalan valittu, jollain tapaa mielisairas vai johdateltavissa ollut tyttörukka.[1] Katsoja saa päättää itse. Katolinen kirkko hyökkäsi rajusti elokuvaa vastaan, ja useassa maassa se joutui sensuurin hampaisiin.[1]

Kriitikot ylistivät itse teosta, mutta kansa halveksi sitä, mikä olikin tuotantoyhtiön kannalta taloudellinen katastrofi. Elokuva kuuluu niihin teoksiin, joita ei omana aikanaan arvostettu, mutta jotka ovat myöhemmin nousseet arvoon.

Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa äänesti kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Jeanne d’Arcin kärsimys oli mukana heistä kahdentoista listalla[2].

Elokuvan alkuperäinen negatiivi tuhoutui joulukuussa 1928 UFA:n Berliinin studioilla riehuneessa tulipalossa.[3] Dreyer kokosi elokuvan uudelleen jäljellä olevista palasista, mutta tämäkin tuhoutui seuraavana vuonna tulipalossa.[3] Dreyer kokosi elokuvan uudelleen kolmannen kerran, ja sitä versiota esitettiin vuosikymmenten ajan. Vuonna 1981 norjalaisesta mielisairaalasta löytyi hyväkuntoinen elokuvan negatiivi, jonka katsotaan täsmäävän melko hyvin Dreyerin alkuperäisen näkemyksen kanssa.[3]

• Tuotanto: Société générale des Films
• Ohjaus: Carl Th. Dreyer
• Käsikirjoitus: Carl Th. Dreyer, Joseph Delteil
• Kuvaus: Rudolph Maté Lavastus: Hermann Warm, Jean Hugo
• Leikkaus: Carl Th. Dreyer, Marguerite Beaugé
• Musiikki: Dreyer halusi elokuvaansa esitettävän äänettömänä
• Puvustus: Valentine Hugo
• Välitekstit: Carl Th. Dreyer
• Näyttelijät: Maria Falconetti (Jeanne), Eugene Silvain (Pierre Cauchon), André Berley (Jean d’Estivet), Maurice Schutz (Nicolas Loyseleur), Antonin Artaud (Jean Massieu), Jean d’Yd (Guillaume Evrard)

• British Film Institute: Four hard-and-fast rules of filmmaking... and how The Passion of Joan of Arc breaks them.