Jean de La Fontaine

De La Fontainen isä oli virkamies ja hän kustansi pojalleen juristikoulutuksen, jotta myös tämä pääsisi arvostetuksi virkamieheksi. Tulevaa satukirjailijaa ei lakitiede kuitenkaan kiinnostanut.[2]

Isä järjesti poikansa naimisiin, mutta nuori de La Fontaine ei asettunut aloilleen. Hän viihtyi paremmin ystäviensä järjestämissä juhlissa sekä korttipöydässä. Ystävät pyysivät häneltä runoja juhliinsa, ja de La Fontaine kirjoitti niitä ruokapalkalla. Vaimolleen hän oli kroonisesti uskoton, hänen juorutaan olleen suhteissa aatelisnaisten ja jopa erään abbedissan kanssa.[3]

Boheemielämästään huolimatta de La Fontaine sai paikan vesi- ja metsähallituksen virkamiehenä ja hoiti virkaansa 20 vuoden ajan. Samalla hän hoiti myös perimäänsä maatilaa. [1] Lopulta hän hylkäsi perheensä ja työnsä ja muutti Pariisiin. Pariisista löytyi nopeasti varakkaita naisia, jotka tarjosivat boheemirunoilijalle ruokaa ja asunnon. Hän kirjoitti runoja täysihoitoa vastaan. Boheemielämä jatkui lähes 70-vuotiaaksi, jolloin de La Fontaine sairastui. Toivuttuaan sairaudestaan hän katui entistä elämäänsä ja tuli uskonnolliseksi. Hän kirjoitti nyt hymnejä sekä virsiä ja käytti katumuksentekijän jouhipaitaa.[4]

De la Fontainen onnistui ystävystyä aikansa ylhäisöön kuuluvien François de La Rochefoucauldin ja Louis II Condén kanssa. He ehdottivat kuningas Ludvig XIV:lle, että De la Fontaine ansaitsisi paikan Ranskan akatemiassa. Aurinkokuningas ei lämmennyt ajatukselle, sillä hän piti de La Fontainen kertomuksia, Contes, rivoina. Majesteetin mielestä kirjailijan olisi ensiksi tultava järkiinsä, ennen kuin paikkaa akateemikkona voitaisiin harkita. De la Fontaine pääsi Ranskan akatemian jäseneksi 63-vuotiaana, vuonna 1683. Akatemian kokouksissa hän lähinnä nukkui.[5]

De la Fontaine on haudattu Pariisin Père-Lachaisen hautausmaalle.

Kuuluisuutensa de La Fontaine saavutti aluksi kertomuksillaan, Contes. Ne ovat saaneet merkittäviä vaikutteita Boccacciolta.[6]

De la Fontaine sai innoituksen runomuotoisiin, vertauskuvallisiin eläinsatuihinsa ja arkielämän kertomuksiinsa Aisopokselta ja Horatiukselta. Siitä huolimatta ne ovat Ranskan kirjallisuuden merkkiteoksia. La Fontainen merkitys etymologisessa mielessä on merkittävä: esimerkiksi sanonta "karhunpalvelus", hyvää tarkoittava teko joka vahingoittaa autettavaa, on peräisin eräästä La Fontainen kertomuksesta jossa ystävällinen karhu auttaa hätistämään puutarhurin nenältä kärpästä kivenmurikan avulla.

Ensimmäinen 124 sadun kokoelma Fables Choisies (Eläinsatuja) ilmestyi 31. maaliskuuta 1668, ja se oli viisaasti omistettu Monseigneur dauphinille (jota nimitystä Ranskan kruununperillisistä käytettiin), kuningas Ludvig XIV:n kuusivuotiaalle pojanpojalle. Tarinat ovat joka suhteessa ensiluokkaisia: täysin virheettömiä, tasapainoisia, oivallisesti riimitettyjä, luonnollisia ja sujuvia, lystikkäitä, nokkelia, viisaita – ja ehdottoman ranskalaisia. Niistä tuli heti menestys. Vielä nykyäänkin hyvin kasvatetut ranskalaiset osaavat Eläinsatuja ulkoa sivukaupalla.[6]

Saduissaan de La Fontaine osoittaa ihmisluonnon olevan alttiina erilaisille heikkouksille. Hän ei kuitenkaan kauhistele sitä, vaan haluaa nauraa inhimillisille heikkouksille, paikoitellen hieman ilkeästikin.[7]

De la Fontaine julkaisi koko elämänsä ajan tasaisin väliajoin uusia eläinsatuja; viimeinen ilmestyi 1693. La Fontainea ja Eläinsatuja juhlistava postimerkkisarja julkaistiin Ranskassa 1995.

• La Fontaine, Jean de: Tarinoita. (Valikoima teoksesta Fables III.) Suomentanut Yrjö Jylhä. Esipuheen kirjoittanut Aarne Anttila. Porvoo: WSOY, 1935.
• La Fontaine, Jean de: Faabeleita. (Valikoima alkuteoksesta Fables, 1668–1694). Suomentanut Aarno Saleva. Kuvittanut Gustave Doré. Turku: Faros-kustannus, 2005. ISBN 952-99497-1-5.

• Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 14, Aurinkokuninkaan aikakausi. WSOY:n graafiset laitokset, Porvoo 1982. ISBN 951-0-09742-x

• Jean de La Fontainen teoksia Gutenberg-projektissa (englanniksi, ranskaksi)