Jean Paul Getty
Jean Paul Getty (15. joulukuuta 1892 Minneapolis, Minnesota – 6. kesäkuuta 1976) oli yhdysvaltalainen liikemies ja Getty Oil -öljy-yhtiön perustaja. Öljyalalla toimineeseen perheeseen syntynyt Getty oli yksi varhaisimmista miljardin Yhdysvaltain dollarin omaisuuden keränneistä ihmisistä. Getty keräsi taidetta sekä antiikkia ja hänen kokoelmansa muodostavat Los Angelesissa sijaitsevan J. Paul Getty Museumin pohjan.

Hänen pojanpoikansa oli John Paul Getty III, joka siepattiin Roomassa ja ajautui sen jälkeen huumeidenkäyttäjäksi ja halvaantui 25-vuotiaana huumeiden yliannostuksen seurauksena.[1]
Getty tuli elämänsä varrella tunnetuksi äärimmäisestä säästäväisyydestä ja nuukuudesta. Tarinat hänen säästäväisyydestään ovat joko koomisia tai kertovat lähes kieroutuneesta suhteesta rahaan. Tunnettu ja surullinen esimerkki on se jossa hän kieltäytyy maksamasta pojanpojastaan vaadittuja lunnaita.[2]
Huvittavia ovat tarinat, joiden mukaan Getty pesi itse paitansa, sillä hänen mielestään pesulat olivat hänelle liian kalliita. Lisäksi hän kirjoitti kirjeiden vastaukset samalle paperille kuin ne oli kirjoitettu sekä keräsi kumilenkkejä ja muita toimistotarvikkeita. Ollessaan menossa koiranäyttelyyn hän käveli ympäri korttelia kunnes sisäänpääsyliput myytiin halvemmalla. Täytyy kuitenkin muistaa, että Getty oli oman aikansa rikkaimpia miehiä.[2]