Jean Harlow

Casting-toimistosta soitettiin ”neiti Harlow’lle” useita kertoja, ennen kuin tämä lopulta otti vastaan töitä, osittain juuri Los Angelesiin muuttaneen äitinsä painostuksesta. Harlow esiintyi ensimmäisessä elokuvassaan Honor Bound seitsemän dollarin päiväpalkalla.[19] Ensiesiintyminen johti pikkuosiin mykkäelokuvissa Kiinalaisten vallassa, Chasing Husbands ja Unkissed Man. Joulukuussa 1928 Harlow allekirjoitti viiden vuoden sopimuksen Hal Roach Studiosin kanssa. Hänen viikkopalkkansa oli 100 dollaria.[20] Harlow sai hieman isomman roolin Ohukaisen ja Paksukaisen lyhytelokuvassa Hotellissa tapahtuu ja esiintyi myöhemmin kaksikon kahdessa muussakin filmissä. Maaliskuussa 1929 Harlow kuitenkin purki sopimuksensa studiojohtaja Hal Roachin kanssa. Roach repi sopimuksen, kun Harlow kertoi tälle elokuvauran rikkovan avioliittonsa.[21] Kesäkuussa 1929 Harlow erosi McGrew’sta, joka syytti erosta hänen äitiään. Erottuaan Harlow muutti äitinsä ja Bellon luo.[21]

Eron jälkeen Harlow palasi elokuviin ja esiintyi vuonna 1929 statistina elokuvissa, kuten Jazzikuningatar, New Yorkin öitä ja Prinssi-puoliso. Samana vuonna hän esiintyi pienessä osassa Clara Bow’n elokuvassa Tavaratalon tuulispää sekä statistina elokuvassa Weak But Willing (1929), jonka kuvauspaikalla hän tutustui James Halliin. Hall oli parhaillaan mukana Howard Hughesin elokuvassa Hornan enkelit, jota kuvattiin uudestaan ääniversiona. Hughes tarvitsi uuden naispääosan esittäjän, koska alkuperäinen näyttelijä Greta Nissen puhui englantia norjalaisella aksentilla. Harlow kävi koekuvauksessa ja sai osan.[22]

Harlow allekirjoitti Hughesin yhtiön kanssa viiden vuoden sopimuksen 100 dollarin viikkopalkalla 24. lokakuuta 1929. Hornan enkelien ensi-ilta oli Hollywoodissa 27. toukokuuta 1930 Grauman’s Chinese Theatressa. Harlow’n saattoi ensi-iltaan Metro-Goldwyn-Mayerin tuottaja Paul Bern, jonka hän oli tavannut kuvausten aikana. Hornan enkelit teki Harlow’sta kansainvälisen tähden. Yleisö oli haltioissaan, mutta kriitikot eivät olleet kovin innostuneita. Variety-lehti sentään huomautti, että “ei ole väliä, kuinka lahjakas hän on… kukaan ei ole koskaan kuollut nälkään, jos on sellaisia avuja kuin hänellä”.[23]

Jean Harlow ja Clark Gable elokuvassa Salaperäinen kerho (1931)

Koska Hughesilla ei ollut Harlow’lle tiedossa muita projekteja, hän lähetti tämän Hornan enkelien promootiokiertueelle.[24] Vuonna 1931 Harlow esiintyi Hughesin omistaman Caddo Companyn lainaamana muiden studioiden elokuvissa Salaperäinen kerho (vastanäyttelijöinään Wallace Beery ja Clark Gable), Goldie, Iron Man ja Yhteiskunnan vihollinen (vastanäyttelijänään James Cagney). Vaikka elokuvat olivat joko kohtalaisen onnistuneita tai jättimenestyksiä, kriitikot tuomitsivat edelleen Harlow’n näyttelemisen ja pilkkasivat häntä.[25] Hughes lähetti Harlow’n toiselle promootiokiertueelle. Harlow kammosi julkisia esiintymisiä eikä kiertue ollut menestys.[26]

Harlow’n seuraava elokuva oli Platinapommi, joka tuli ensi-iltaan 1931. Elokuvan alkuperäinen nimi oli Gallagher mutta se muutettiin Platinapommiksi Harlow’n vuoksi, jolle nimitys oli juuri keksitty Hughesin yhtiön mainososastolla. Harlow’n naispuoliset ihailijat värjäsivät hiuksiaan platinanvaaleiksi, ja Hughesin yhtiö perusti ”Platinapommi”-kerhoja ympäri maata hyötyäkseen villityksestä. 10 000 dollarin palkintoa tarjottiin kampaajalle, joka onnistuisi luomaan Harlow’n sävyä vastaavan värin. Jostakin syystä Harlow kielsi, että hänen hiuksensa olisi värjätty.[27]

Harlow’n seuraava elokuva oli Three Wise Girls (1932), minkä jälkeen Bern lainasi häntä MGM:n elokuvaan Poliisin kynsissä (1932). Kuvausten päätyttyä isäpuoli Marino Bello järjesti Harlow’lle kymmenen viikon kiertueen itärannikolla. Harlow houkutteli kaikki teatterit täyteen ja esiintyi joissakin paikoissa useana iltana. Huonoista arvosteluista ja rooleista huolimatta Harlow oli suosittu, ja hänen suosionsa oli jatkuvassa kasvussa. Helmikuussa 1932 kiertuetta jatkettiin vielä kuudella viikolla.[28]

Harlow’n ja Paul Bernin välille oli kehittynyt suhde, ja nyt Bern kehotti MGM:n Louis B. Mayeria ostamaan Harlow’n sopimuksen Hughesilta. Mayerin mielestä Harlow’n imago ei sopinut MGM:n hienolle naisnäyttelijälle, eikä suostunut. Tällöin Bern houkutteli hyvää ystäväänsä, tuotanto-osaston johtaja Irving Thalbergia tekemään sopimuksen Harlow’n kanssa. Alun perin vastahakoinen Thalberg suostui, ja 3. maaliskuuta 1932, Harlow’n 21-vuotispäivänä, Bern kertoi Harlow’lle MGM:n ostaneen hänen sopimuksensa 30 000 dollarilla.[29]

Fay Wray näytteli Ann Darrow’ta klassikoksi muodostuneessa elokuvassa King Kong. Hollywoodin vaaleatukkaisimpana näyttelijänä Harlow oli ollut ensimmäinen valinta kirkuvan vaaleaverisen sankarittaren rooliin, mutta hän ei itse halunnut elokuvaan ja pyysi Hughesilta muuta roolia. Sopimus MGM:n kanssa pelasti Harlow’n King Kongilta, ja osan sai tummaverikkö Wray, joka käytti elokuvassa vaaleaa peruukkia.[30]

Jean Harlow elokuvassa Punatukkainen Lilli (1932)

MGM:llä Harlow’sta tuli supertähti.[31] Studio yritti muuttaa Harlow’n röyhkeän ja eksoottisen platinapommin imagoa enemmän valtavirtaan sopivaksi. Pesäeroa Harlow’n ja tämän näyttelemien hahmojen välille yritettiin tehdä muuttamalla tähden sukunimi tavanomaisesta ”Carpenterista” hienommaksi ”Carpentieriksi” ja väittämällä, että kirjailija Edgar Allan Poe oli yksi hänen esi-isistään. Lisäksi julkaistiin kuvia Harlow’sta tekemässä hyvätekeväisyystyötä. Harlow’n imagon muuttaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi. Hänen kuultiin kerran mutisevan: ”Luoja, täytyykö minulla aina olla avokaulainen puku ollakseni tärkeä?”[32]

MGM:llä Harlow sai parempia rooleja, joissa hän pystyi osoittamaan kykynsä näyttelijänä eikä pelkästään tusinatähtenä. Vuonna 1931 hän esiintyi elokuvassa Punatukkainen Lilli, jossa hänen viikkopalkkansa oli 1 250 dollaria.[31] Punatukkainen Lilli oli arvostelumenestys, ja Harlow’n roolisuoritusta kehuttiin muun muassa seuraavasti: “Hänen roolinsa on kaikkea muuta kuin sympaattinen [mutta] hän esittää vanhempaa miestä tavoittelevan naisen roolia erinomaisesti. Kieltämättä hän sopii ulkonäöltään rooliin, mutta hänen vakuuttava esiintymisensä yllättää rankimmatkin kriitikot.”[33]

Harlow’n valinta elokuvaan Paul Bernin suojattina oli herättänyt närää,[34] ja vasta kun elokuva osoittautui menestykseksi eikä Harlow’ta voitu enää syyttää roolihahmonsa kaltaisesta käytöksestä, Harlow ja Bern virallistivat suhteensa ja menivät kihloihin kesäkuussa 1932.[35] Pari vihittiin 2. heinäkuuta 1932.[36]

Paul Bernin väitetty itsemurhaviesti, jossa lukee: ”Rakkaimpani, valitettavasti tämä on ainoa keino hyvittää kauhea vääryys, jonka olen tehnyt sinulle, ja pyyhkiä pois halveksittava nöyryytykseni. Rakastan sinua. Paul. Ymmärräthän, että viimeiltainen oli vain komediaa”

Harlow näytteli seuraavaksi Clark Gablen kanssa elokuvassa Saigonin kaunotar. Kuvausten aikana Harlow’n elämässä tapahtui tragedia, kun Paul Bern löydettiin kuolleena pariskunnan kotoa 5. syyskuuta 1932.[37] Seuranneesta skandaalista on siitä pitäen kiertänyt monenlaisia huhuja. Kuolinsyyksi todettiin kuitenkin itsemurha.[38] Jotkut Bernin ystävät[39] ja tämän elämäkerran kirjoittaja uskovat tuottajan avovaimon Dorothy Milletten ampuneen Bernin[40]. Bern oli kertonut Harlow’lle Millettestä, vaikkakaan ei sanonut, että New Yorkin lain mukaan tämä oli hänen laillinen avovaimonsa, niin sanottu common-law wife.[41] Bernin ja Harlow’n mentyä naimisiin Millette oli siirtynyt länsirannikolle San Franciscoon sekä kirjoitellut ja soitellut Bernille, joka lähetti tälle yhä rahaa mutta vältti henkilökohtaista yhteydenpitoa.[42] MGM:n lääkäri Edward Jones väitti itsemurhan syyksi Bernin impotenssia, mutta väitettä ei voida todistaa puoleen eikä toiseen.[43][44] Harlow antoi Bernin kuolemaan liittyen lausunnon kerran poliisille ja kerran suurelle valamiehistölle.[45] Muutoin hän pysyi julkisesti vaiti, selvisi lopulta koettelemuksesta ja oli entistä suositumpi. Hollywoodissa häntä kunnioitettiin, koska hän ei puhunut aviomiehensä kuolemasta.[46]

Bernin kuoleman jälkeen Harlow kuvasi loppuun Saigonin kaunottaren. Elokuva oli menestys, ja Harlow’ta aiemmin moittineet kriitikotkin kehuivat hänen suoritustaan. Harlow’sta ja Gablesta tuli äänielokuvien ensimmäinen onnistunut tähtipari, joka esiintyi yhdessä kaikkiaan kuudessa elokuvassa.[47] Vuonna 1933 Harlow näytteli kaikkiaan kolmessa elokuvassa: Päivälliset klo 8, Miesten metsästäjä ja Bombshell. Miesten metsästäjä oli elokuvana niistä heikoin, mutta Harlow’n ja vastanäyttelijä Gablen ansiosta elokuva oli yleisömenestys, vaikka arvostelut olivat huonoja.[48] Sen sijaan Päivälliset klo 8 menestyi sekä arvosteluissa että lippukassoilla. Harlow esiintyi siinä monien tunnettujen tähtien, kuten John Barrymoren ja Marie Dresslerin rinnalla, ja hänen roolisuorituksensa sai kehuja.[49]

Vuonna 1933 Harlow’n huhuttiin tapailevan nyrkkeilijä Max Baeria. Koska Baerin vaimo aikoi hakea avioeroa, lehdistö päätteli Harlow’n rikkoneen avioliiton. Harlow sanoi itse tavanneensa nyrkkeilijän vain joitakin kertoja. Koska hän ei halunnut huonoa julkisuutta, hän rajoitti yksityiselämäänsä ja kävi ulkona työtovereidensa, kuten MGM:n kuvaaja Harold ”Hal” Rossonin kanssa.[50] Syyskuussa 1933 Bombshellin kuvausten aikana Harlow ja Rosson avioituivat. Harlow kertoi lehdistölle, että heidän avioliittonsa olisi se yksi Hollywood-avioliitto, joka kestäisi.[51] Toisten lähteiden mukaan avioliitto oli MGM:n järjestämä, koska studio ei halunnut tähtensä joutuvan toistamiseen skandaaliin Baerin avioerojutussa. Harlow’ta ei mainittu Baerin avioerokanteessa.[52]

Harlow elokuvassa Päivälliset klo 8 (1933)

Bombshell oli yksi Harlow’n parhaimmista elokuvista. Elokuva perustui Clara Bow’n elämään, mutta siinä oli viittauksia myös Harlow’hun. Elokuvassa käytettiin hänen omaa pukuhuonettaan ja Harlow’n roolihahmo Lola Burns kutsutaan studioille tekemään Saigonin kaunottaren uusintaotoksia Clark Gablen kanssa. Tämän lisäksi Lola Burns elättää isäänsä ja veljeään, aivan kuten Harlow’n äiti ja isäpuoli, liikemieheksi itseään kutsunut Marino Bello asuivat Harlow’n luona.[53] Noihin aikoihin Bellot rakennuttivat Harlow’n rahoilla valkoisen kartanon, ”maailman valkoisimman talon”, osoitteeseen 214 South Beverly Glen Boulevard.[54]

Harlow kuitenkin kyllästyi olemaan ”platinapommi” ja painosti studiota antamaan hänelle parempia rooleja. Kun hän kieltäytyi hänelle lähetetyistä käsikirjoituksista, MGM hyllytti hänet marraskuussa 1933. Harlow antoi sillä aikaa haastatteluja ja kirjoitti kirjan Today is Tonight. Tähti ja studio pääsivät sopimukseen tammikuussa 1934, ja Harlow’n palkka nousi 3 000 dollariin 40 viikolta. Lisäksi hänelle luvattiin ennen pitkää lisää sanomista siihen, millaisia rooleja hän tulisi näyttelemään.[55]

Harlow’n ensimmäinen elokuva uudella sopimuksella oli Vaarallinen nainen (1934). Se oli myös ensimmäinen Harlow’n elokuva, johon tiukentunut sensuuri vaikutti. Elokuva ei tosin poikennut Harlow’n aikaisemmista rooleista, sillä hän esitti elokuvassa kiipijää.[56] Harlow’n palatessa töihin hän ja aviomies Rosson olivat jo huomanneet olevansa liian erilaisia, vaikka olivatkin alusta saakka hyviä ystäviä.[57] Rosson ei pitänyt Harlow’n äidin ja isäpuolen otteesta tähän, ja parin avioiduttua Harlow oli muuttanut pois äitinsä luota Rossonin tahdosta.[58] Harlow ilmoitti erostaan toukokuussa 1934, ja lopullinen avioero myönnettiin maaliskuussa 1935. Harlow kertoi lehdistölle, ettei aikonut mennä enää naimisiin.[59]

Loppukeväällä 1934 Harlow tapasi kuitenkin viimeisen rakkautensa, toisen MGM:n tähden William Powellin. Pari alkoi seurustella Vaarallisen naisen kuvausten jälkeen.[60] Kummallakin oli takanaan useampi avioero eikä kumpikaan halunnut sitoutua suin päin toisiinsa. Powell, jolla oli lapsi entisestä avioliitostaan, ei enää kaivannut lapsia, kun taas Harlow olisi tahtonut saada lapsen. Julkisuudessa he kertoivat olevansa ”vain ystäviä”.[61] Harlow’n äiti Jean ja isäpuoli Bello erosivat loppuvuodesta 1935 Bellon paljastuttua huijariksi: Powell oli saanut selville, ettei Bellon markkinoimia ”kaivoksia Meksikossa” ollut olemassakaan. Harlow oli investoinut väitettyihin kaivoksiin neljänneksen palkastaan. Äitinsä avioeron jälkeen Harlow alkoi ensimmäistä kertaa hoitaa omat raha-asiansa.[62]

Elokuvassa Riffraff (1936)

Valkokankaan Harlow oli hänen elämänsä lopussa aivan erilainen kuin vuonna 1930, jolloin yleisö ensimmäisen kerran pani hänet merkille. Imagoissa oli samaa vain Harlow’n huumorintaju. 1930-luvun puolivälissä Harlow oli MGM:n suurimpia tähtiä ja sai kokeilla rajojaan monipuolisissa rooleissa. Vuonna 1935 hän esiintyi ensimmäisessä musikaalissaan, Trocaderossa, jonka toista miespääosaa esitti hänen miehensä William Powell. Elokuva sai sekalaiset arvostelut, ja vaikka Harlow’n suoritusta arvostettiin, hän ei vakuuttanut musikaalissa eikä esittänyt laulujaan itse.[63] Matkalla Singaporeen (1935) oli sen sijaan kassa- ja arvostelumenestys sekä Harlow’n menestynein elokuva Bombshellin jälkeen. Siinä hänen hahmonsa oli jälleen epämääräinen nainen.[64]

Vuonna 1936 Harlow luopui platinanvaalesta hiusväristään. Elokuvassa Riffraff vuonna 1936 hän esitti tehtaan työntekijää. Harlow sai vakuutettua tuotantoryhmän siitä, että platinanvaaleat hiukset tuskin sopisivat rooliin. Hänet nähtiin valkokankaalla ensimmäistä kertaa ruskeatukkaisena, vaikka kyseessä olikin peruukki. Samaan aikaan Harlow palautti jatkuvien vaalennusten vaurioittamat hiuksensa takaisin niiden alkuperäiseen hunajanvaaleaan väriin.[65] Myös studion on kerrottu halunneen muuttaa Harlow’n imagoa, josta otettiin julkisuudessa kaikki irti.[66] Tosiasiassa Harlow oli joutunut käyttämään peruukkia hiuksiaan säästääkseen jo elokuvissa Matkalla Singaporeen[65] ja Trocadero[67]. Riffraff herätti yleisön keskuudessa hämmennystä, ja Harlow oli ottanut suuren riskin tehdessään aivan erilaisen roolin.[68]

Jean Harlow elokuvassa Kahdesti vihitty (1936)

Samana vuonna ilmestyneessä elokuvassa Vaimo ja sihteeri Harlow nähtiin jälleen hyveellisen naisen roolissa, mikä hämmensi hänen fanejaan. Kriitikot kuitenkin kehuivat Harlow’n roolisuoritusta, ja elokuva menestyi myös taloudellisesti kohtalaisen hyvin. Roolisuoritusta pidetään nykyisin yhtenä Harlow’n parhaimmista.[69] Riffraffin on sanottu esitelleen Harlow’n uudet hiukset kun taas Vaimon ja sihteerin on sanottu tuoneen esille tämän uuden ”hyveellisen naisen” imagon. Variety-lehti oli Hornan enkelien jälkeen tuominnut Harlow’n tietynlaisiin rooleihin mutta kirjoitti nyt: ”Hän [Harlow] osoittaa, että osaa todella näytellä muitakin kuin vampin rooleja, joihin hänet pääasiassa yhdistetään.”[70]

Vuonna 1936 Harlow teki ensin ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvan vakoiluelokuvan Lentäjän viimeinen urotyö vastanäyttelijänään Cary Grant. Elokuva ei ollut menestys, ja sitä on sanottu jopa Harlow’n huonoimmaksi elokuvaksi MGM:llä.[71] Seuraavaksi Harlow esiintyi komediassa Kahdesti vihitty vastanäyttelijöinään William Powell, Myrna Loy ja Spencer Tracy. Kolmen yleisöä hämmentäneen tai epäonnistuneen elokuvan jälkeen Harlow tarvitsi kipeästi onnistumista, ja Kahdesti vihitty olikin sekä yleisö- että arvostelumenestys.[72]

Harlow ja Taylor vuonna 1937.

Elokuvassa Nuori lurjus rakastuu (1937) Harlow’n vastanäyttelijänä oli nouseva tähti Robert Taylor, jonka uraa pönkitettiin tunnetun naistähden elokuvassa. Ennen elokuvaa he esiintyivät yhdessä radiokuunnelmassa Madame Sans-Gene, ja kuvausten aikana Harlow ja Taylor vierailivat Washingtonissa presidentti Rooseveltin vuosittaisilla syntymäpäiväjuhlilla. Koska vierailu toi ilmaista julkisuutta kahdelle tähdelle, MGM ei voinut kuin suostua, mutta vaati, että elokuvan kuvaukset olisi saatava ajoissa valmiiksi. Elokuva sai kiittävät arvostelut, mutta ei ollut Harlow’n parhaita elokuvia.[73]

Vuonna 1937 Harlow’n ja Powellin suhde oli yhä samassa tilassa kuin aiemmin: Harlow’n on kerrottu halunneen naimisiin, Powellin taas ei.[74] Harlow sanoi heidän suhteestaan: ”Hän (Powell) on ainoa mies, jonka kanssa haluaisin asettua ja perustaa perheen. Mutta kaipa hän on oikeassa. Avioliitto ei ole onnistunut meiltä kummaltakaan aiemmin.”[75] Vaikka Powell osti Harlow’lle sormuksia, viimeksi jouluna 1936, hän painotti, ettei kyse ollut kihlasormuksesta.[76] Myös Harlow kielsi kihlauksen.[77] Keväällä 1937 huhuttiin välirikosta, kun Harlow nähtiin julkisuudessa kustantaja Donald Frieden seurassa.[78] Powell kuitenkin lähetti vuosipäivänä Harlow’n elokuvan kuvauspaikalle kakun, jonka onnellinen Harlow jakoi kuvausryhmän kanssa.[74]

Harlow esiintyi seuraavaksi romanttisessa komediassa Saratoga, jossa hänen vastanäyttelijänään oli kuudennen kerran Clark Gable. Elokuvan kuvaukset alkoivat Harlow’n sairastelujen takia myöhässä keväällä 1937. Saratoga jäi Harlow’n viimeiseksi elokuvaksi.[79]