Jean Behra

Behra aloitti kilpauransa vuonna 1938 moottoripyöräsarjoissa, joissa hän ajoi mm. Moto Guzzin valmistamilla pyörillä kansallisiin mestaruuksiin vuosina 1948-1951.[3][5] Nelipyöräisiin hän tutustui vuonna 1949 osallistumalla Mont Ventoux´n mäkinousuajoihin (engl. Hillclimb), ja vuotta myöhemmin Monte Carlon rallista tuli kolmas sija ja Le Mansin 24 tunnin ajo päättyi keskeytykseen Simca-Gordinilla.[3][5][7]

Vuonna 1951 Behra palkattiin Amédée Gordinin johtaman tallin kilpakuljettajaksi ja vuotta myöhemmin 1952 hän teki ensiesiintymisensä Formula 1 -sarjassa.[3][5] Tallin valmistamat autot olivat hitaita ja kärsivät usein epäluotettavuusongelmista, mutta Behra saavutti suosiota katsojien keskuudessa ajamalla altavastaajana alitehoisella ranskalaisautolla.[3][5] Tulokaskaudellaan Behra ajoi kolmanneksi Sveitsin GP:ssä sekä voitti muutaman sarjan ulkopuolisen osakilpailun, kuten Marne GP:n Reimsissä, jossa päihitti Ferrarin kuljettajat.[3][4][5][8][9]

Kaudeksi 1955 Behra siirtyi Gordinilta Maseratille.[3][4][5] Menestystä tuli sarjan ulkopuolisissa kilpailuissa Paussa ja Bordeaux´ssa, sekä sarjaan kuuluneessa Monacon GP:ssä (3.sija).[3][5][10] Kausi sisälsi Behralle myös erilaisia onnettomuuksia, kuten Le Mansin ajon jääminen pois harjoitusonnettomuuden vuoksi ja korvan menettäminen Tourist Trophyssa (hän kantoi siitä lähtien muovista proteesia ja varakorvaa mukanaan).[3][5] Kausi 1956 sujui paljon paremmin, kun hän keräsi kauden aikana useamman palkintosijan ja sijoittui lopputuloksissa neljänneksi (Argentiinan GP:ssä Maserati teki protestin Juan Manuel Fangion auton saamasta ulkopuolisesta työntöavusta, mutta protesti hylättiin ja Behra sijoittui toiseksi).[3][4][5][11][12] Behra voitti myös samana vuonna Nürburgringin 1000 kilometrin ajon.[5]

Fangio siirtyi Maseratille Behran tallikaveriksi kaudeksi 1957 ja Argentiinan GP:ssä kaksikko ajoi jälleen samoille sijoille kuin vuotta aikaisemmin.[3][5][13] Britannian GP:ssä Behra oli itse lähellä voittaa, mutta hänen autoonsa tuli teknisiä ongelmia kytkimen ja vauhtipyörän osiin ja joutui keskeyttämään kilpailun.[3][5][14] Voittoja hän sai sarjan ulkopuolisista kilpailuista.[5] Hän voitti myös Sebringin 12 tunnin ajon Fangion kanssa.[15]

Behra joutui vaihtamaan kaudella 1958 BRM-talliin, koska Maserati vetäytyi F1-sarjasta.[3][5] Kauden ainoa palkintosija tuli Hollannin GP:stä, jossa hän oli kolmas.[3][4][5][16][17] Voittoja tuli edellisen kauden tavoin myös sarjan ulkopuolelta.[5]

Kaudeksi 1959 Behra siirtyi Ferrari-talliin Tony Brooksin tallikaveriksi ja aloitti voitolla sarjan ulkopuolisessa Aintree 200 -kilpailussa.[3][5] Kun Behra keskeytti Ranskan GP:ssä männän takia, kävi hän voimakkaan tunnepurkauksen alaisena keskustelun tallipäällikkö Romolo Tavonin kanssa ja löi tätä (Behra erotettiin lähes välittömästi).[3][5][18] Vajaa kuukausi myöhemmin Behra ajoi kolarin Behra-Porsche RSK -autonsa urheiluautokilpailussa AVUS-radalla.[3][5][18][19] Hän lensi ulos autosta ja iskeytyi kuolettavasti lipputankoon.[15][19]

‡ Jaettu auto.[lower-alpha 2]