Jean-Sifrein Maury

Jean-Sifrein Maury (26. kesäkuuta 1746 Valréas, Ranska – 11. toukokuuta 1817 Rooma, Kirkkovaltio)[1] oli ranskalainen katolinen piispa, kardinaali ja tärkeä vanhoillinen poliittinen vaikuttaja Ranskan vallankumouksen alkuvaiheessa.

Jean-Sifrein Maury.

Maury oli suutarin poika. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1769 ja eteni kirkollisella urallaan muun muassa Pariisin hovisaarnaajaksi.[2] Hän kilpaili useista Ranskan akatemian palkinnoista, muun muassa vuonna 1771 kirjoittamallaan François Fénelonin muistopuheella. Hänet nimitettiin akatemiaan vuonna 1784 kuolleen Jean-Jacques Lefranc de Pompignanin tilalle.[3] Maury valittiin pappissäädyn edustajana vuoden 1789 säätyjen yleiskokoukseen. Sitä seuranneessa perustuslakia säätävässä kansalliskokouksessa hän oli Jacques Antoine Marie de Cazalèsin ohella yksi vastavallankumouksellisen oikeiston (”aristokraattien”) näkyvimpiä hahmoja ja väitteli kilvan muun muassa Mirabeaun kanssa. Kansalliskokouksen hajaannuttua Maury pakeni Roomaan marraskuussa 1791.[1][3][2] Hän oli jonkin aikaa nimellisenä Nizzan arkkipiispana.[3]

Paavi Pius VI nimitti Mauryn vuonna 1792 edustajakseen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtiopäiville Frankfurtiin ja vuonna 1794 kardinaaliksi sekä Montefiasconen piispaksi.[2][3][1] Maanpaossa Ranskan kuninkaaksi julistautunut Provencen kreivi nimitti hänet diplomaattiseksi edustajakseen Pyhän istuimen luo, mutta hän joutui pakenemaan ranskalaisia miehitysjoukkoja vallankumoussotien aikana.[2][3] Maury palasi Ranskaan Napoleonin aikana vuonna 1806 ja sai pian uuden paikan Ranskan akatemiasta menettämänsä tilalle. Napoleon järjesti hänet lokakuussa 1810 Pariisin arkkipiispaksi erotettuaan aiemman arkkipiispan, minkä seurauksena Maury rikkoi välinsä paavin kanssa.[1] Napoleon antoi hänelle myös kreivin arvon vuonna 1814.[2] Maury erotettiin arkkipiispan virasta ensimmäisen Bourbon-restauraation yhteydessä vuonna 1814 ja hän pakeni uudelleen Roomaan.[1] Paavi Pius VII piti häntä puoli vuotta vankeudessa Castel Sant’Angelossa ennen kuin armahti hänet.[1][3] Maury kuoli Roomassa keripukkiin kolme vuotta myöhemmin.[2]

Mauryn valitut teokset julkaistiin vuonna 1827 ja valikoitu kirjeenvaihto vuonna 1891.[1]