Jean-Louis Trintignant

Trintignant muutti 20-vuotiaana Pariisiin opiskelemaan näyttelemistä ja esiintyi ensi kerran teatterissa vuonna 1951. Elokuvissa hän esiintyi ensi kerran vuonna 1955 ja tuli tunnetuksi seuraavana vuonna näytellessään Brigitte Bardot’n kanssa elokuvassa ...ja Jumala loi naisen (Et Dieu... créa la femme, 1956). Heidän välilleen syntyi lyhyeksi jäänyt romanssi[2] Trintignant joutui keskeyttämään näyttelijänuransa kolmen vuoden asepalveluksen ajaksi.[3]

Kansainvälinen tähti Trintignantista tuli elokuvan Mies ja nainen (Un homme et une femme, 1966) myötä.[4] Elokuva palkittiin Yhdysvalloissa kahdella Oscarilla, ja sen pääparia (Trintignant ja Anouk Aimée) kutsuttiin The Guardianissa parhaaksi sitten William Powellin ja Myrna Loyn.[5]

Trintignant sai Miehen ja naisen jälkeen rooleja useiden kärkiohjaajien elokuvista. Hän työskenteli Claude Chabrolin kanssa Naarashirvissä (1968), Costa-Gavrasin kanssa Oscar-palkitussa elokuvassa Z – hän elää! (1969) ja Bernardo Bertoluccin kanssa antifasistisessa draamassa Fasisti (1970).[6] Z:sta Trintignant palkittiin Cannesin elokuvajuhlien parhaan näyttelijän palkinnolla.[5]

Trintignant näytteli lähes yksinomaan eurooppalaisessa elokuvassa, mutta hän teki 1983 elokuvan Tulen alla, joka on Nicaraguan sandinistikapinaan sijoittuva poliittinen trilleri. Euroopassa Trintignant puolestaan näytteli sekä François Truffaut’n että Krzysztof Kieślowskin viimeiseksi jääneissä elokuvissa. Truffaut’n ohjaama Pitkä viikonloppu ilmestyi vuonna 1983 ja Kieślowskin Kolme väriä: Punainen (1994).[6]

Trintignant teki 1990-luvun lopun jälkeen enää harvakseltaan elokuvia, mutta hän sai jälleen kansainvälistä huomiota Michael Haneken ohjaamasta draamasta Rakkaus (2012). Trintignant ja Emmanuelle Riva esittävät siinä iäkästä avioparia, joka yrittää selviytyä elämästä jälkimmäisen saatua aivoinfarktin. Trintigant voitti roolista parhaan näyttelijän César-palkinnon ja esiintyi sen jälkeen vielä Haneken seuraavassakin elokuvassa Happy End (2017).[6]

Trintignant oli kolmasti naimisissa. Hänen vuonna 1954 solmima avioliitto Stéphane Audranin päättyi nopeasti eroon. Hän meni naimisiin käsikirjoittaja-ohjaaja Nadine Marquandin kanssa vuonna 1960, mutta avioliitto päättyi eroon vuonna 1976. Avioliitosta syntyi kuitenkin kolme lasta. Heidän tyttärensä Marie Trintignant oli suosittu näyttelijätär kotimaassaan. Hän kuoli henkirikoksen uhrina Liettuassa vuonna 2003. Murhaaja oli puoliso, muusikko Bertrand Cantat.[7] Jean-Louis Trintignantin toinen tytär Pauline kuoli jo vauvaiässä vuonna 1969. [3] Hänellä ja Nadinella on myös poika nimeltä Vincent. [3] Kolmannen kerran Trintignant avioitui vuonna 2000 entisen ralliautoilijan Marianne Hoepfnerin kanssa.

• Kadun laki (La loi des rues, 1956)
• Ja Jumala loi... naisen (Et Dieu... créa la femme, 1956)
• Vaarallisia suhteita (Les liaisons dangereuses, 1959)
• Kohtalokas kesä (Estate violenta, 1959)
• Austerlitz - keisarikruunun ihanuus ja kurjuus (Austerlitz, 1960)
• Valokeila murhaajaan (Pleins feux sur l'assassin, 1961)
• Kolme totuutta (Le puits aux trois vérités, 1961)
• Intohimojen leikkiä (Le coeur battant, 1961)
• 7 kuolemansyntiä (Les sept péchés capitaux, 1962)
• Taistelu saarella (Le combat dans l'île, 1962)
• Linna Ruotsissa (Château en Suède, 1963)
• Viheltäjät (Les siffleurs, 1964)
• Angelika - enkelten markiisitar (Merveilleuse Angélique, 1965)
• Murha makuuvaunussa (Compartiment tueurs, 1965)
• Mies ja nainen (Un homme et une femme, 1966)
• Palaako Pariisi? (Paris brûle-t-il?, 1966)
• Rakkaani, rakkaani (Mon amour, mon amour, 1967)
• Kuoleman ansa (La morte ha fatto l'uovo, 1968)
• Naarashirvet (Les biches, 1968)
• Suuri hiljaisuus (Il grande silenzio, 1968)
• Nuoren lesken eroottiset seikkailut (La matriarca, 1968)
• Z – hän elää! (Z, 1969)
• Yöni Maudin luona (Ma nuit chez Maud, 1969)
• Petturimurhaaja (Le voleur de crimes, 1969)
• Fasisti (Il conformista, 1970)
• Hulttio (Le voyou, 1970)
• Kymmenen plus yksi (Sans mobile apparent, 1971)
• Musta perjantai (La course du lièvre à travers les champs, 1972)
• Attentaatti (L'attentat, 1972)
• Yksinäinen tappaja (Un homme est mort, 1972)
• Kohtaus junassa (Le train, 1973)
• Katkerat vuodet (Les violons du bal, 1974)
• Menestyksen maku (Le mouton enragé, 1974)
• Kutsumaton vieras (Le secret, 1974)
• Leikkiä tulella (Le jeu avec le feu, 1975)
• Raivo (L'agression, 1975)
• Passi ruumishuoneelle (Flic Story, 1975)
• Santiagoon sataa (Il pleut sur Santiago, 1975)
• Varjostetut (Les passagers, 1977)
• Nainen peilikuvassa (Repérages, 1977)
• Terassi (La terrazza, 1980)
• Rakkauden huumaa (Passione d'amore, 1981)
• Vain kuolema armahtaa (Le grand pardon, 1982)
• Hyvää yötä, majesteetti (La nuit de Varennes, 1982)
• Tulen alla (Under Fire, 1983)
• Valta ja rakkaus (Le bon plaisir, 1984)
• David, Tomas ja muut (Sortüz egy fekete bivalyért, 1985)
• Teräskatseinen mies (L'homme aux yeux d'argent, 1985)
• Mies ja nainen 20 vuotta myöhemmin (Un homme et une femme, 20 ans déjà, 1986)
• Elämäni nainen (La femme de ma vie, 1986)
• Kiitos elämä ('Merci la vie', 1991)
• Kolme väriä: Punainen (Trois couleurs: Rouge, 1994)
• Minä, sotasankari (Un héros très discret, 1996)
• Rakkaus (Amour, 2012)
• Happy End (2017)

• Jean-Louis Trintignant Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Jean-Louis Trintignant NNDB:ssä