Jazzstandardi

Suuri osa jazzstandardeista on alun perin sävelletty muuhun kuin jazzmusiikkiin, ja ensimmäiset standardit ovatkin ajalta ennen kuin jazz tyylilajina edes oli syntynyt. Muun muassa bluesvaikutteiset kansanlaulut ”St. James Infirmary”[3] ja ”Frankie and Johnny”[4] sekä gospelkappaleet ”Just a Closer Walk with Thee”[5] ja ”When the Saints Go Marching In”[6] ovat peräisin 1800-luvulta. Itse jazz syntyi vuosisadan vaihteessa New Orleansin monipuolisessa musiikillisessa ympäristössä vaikutteinaan torvisoittokuntien marssimusiikki, blues, ragtime ja spirituaalilaulut.[7] Suosittuja 1900-luvun alkuvuosina sävellettyjä jazznumeroita olivat muun muassa klarinettikappale ”High Society”[8] ja newyorkilaisesta musikaalirevyystä lähtöisin oleva ”Chinatown, My Chinatown”.[9]

”Bluesin isänä” tunnettu säveltäjä W. C. Handy oli ensimmäinen joka alkoi julkaista ja myydä bluesmusiikkia.[10] Monista hänen sävellyksistään tuli sittemmin suosittuja jazzstandardeja: näihin kuuluvat muun muassa vuoden 1912 ”Memphis Blues”, vuoden 1916 ”Beale Street Blues” sekä huippusuosittu ”St. Louis Blues”, josta on tullut yksi jazzin kaikkien aikojen nauhoitetuimmista kappaleista.[11][12] Standardeiksi nousseita 1910-luvun ragtime-kappaleita ovat Euday L. Bowmanin ”Twelfth Street Rag”[13] sekä Original Dixieland Jass Bandin tunnetuksi tekemä ”Tiger Rag”.[14] Populaarimusiikin puolelta vuosikymmenen suosituimpia jazzrepertuaariin otettuja lauluja ovat Turner Laytonin ja Henry Creamerin ”After You’ve Gone”[15] sekä James F. Hanleyn ja Ballard MacDonaldin ”Indiana”.[16]

Ensimmäiset jazznauhoitukset teki Original Dixieland Jass Band vuonna 1917.[17][18] Nauhoitetusta ”Livery Stable Blues” ja ”Dixie Jass Band One-Step” -kappaleet sisältäneestä singlestä tuli hitti ja se aloitti Yhdysvalloissa ”jazzin aikakauden”.[19][20]

1920-luvulle tultaessa jazzista oli vähitellen tullut Yhdysvalloissa yleisesti kuunneltua musiikkia, vaikka osa vanhemmasta sukupolvesta pitikin sitä rappiollisena ja moraalittomana.[21] Tärkeät jazzmusiikin keskukset olivat New York, jossa soittivat muun muassa Fletcher Henderson, Paul Whiteman ja Duke Ellington, sekä Chicago, jonne monet neworleansilaiset jazzmuusikot olivat muuttaneet työn perässä 1910-luvun loppupuolella. Chicagossa nauhoittivat muun muassa New Orleans Rhythm Kings, King Oliver ja Jelly Roll Morton.[22] 1920-luvun suosituimpia jazzartisteja oli trumpetisti Louis Armstrong, joka oli tärkeässä roolissa muun muassa jazzimprovisaation kehityksessä.[23][24] Hän teki yhtyeineen arvostettuja nauhoituksia, joista monet päätyivät lopulta standardeiksi. Muun muassa ”St. James Infirmary”,[3] ”Everybody Loves My Baby”[25] ja ”Muskrat Ramble”[26] kuuluvat Armstrongin tunnetuksi tekemiin kappaleisiin.

Erityisen paljon jazzin standardirepertuaariin on otettu kappaleita 1920- ja 1930-luvulla New Yorkin Broadwayllä esitetyistä musikaalinäytelmistä. George Gershwin sävelsi suuren määrän jazzstandardeiksi päätyneitä kappaleita, muun muassa ”The Man I Love”,[27] ”Embraceable You”[28] sekä ”I Got Rhythm”, jonka sointukulusta on tullut yleisesti käytetty uusien jazzsävellysten pohjana.[29] Cole Porterin sävellyksistä ”What Is This Thing Called Love?”,[30] ”Love for Sale”,[31] ”Night and Day”[32] ja lukuisat muut ovat tulleet osaksi jazzin repertuaaria. Richard Rodgers sävelsi myös paljon jazzsuosioon nousseita kappaleita, suuren osan niistä sanoittaja Lorenz Hartin kanssa. Rodgersin ja Hartin kirjoittamia jazzstandardeja ovat muun muassa ”Blue Moon”,[33] ”My Romance”[34] ja ”My Funny Valentine”.[35] Jerome Kernin ”All the Things You Are” -sävellyksestä on tullut yksi suosituimmista jazzstandardeista;[36] muita jazzmusiikissa suosittuja Kernin sävellyksiä ovat muun muassa ”Yesterdays”[37] ja ”The Way You Look Tonight”.[38] Johnny Greenin ”Body and Soul” oli osa menestynyttä Broadway-näytelmää ja nousi huippusuosioon jazznumerona Coleman Hawkinsin vuoden 1939 nauhoituksen myötä.[39]

Swing-aikakaudella 1930-luvun puolivälistä 1940-luvun puoliväliin suosituimpia jazzkokoonpanoja olivat suurikokoiset big bandit. Suosituimpia aikakauden orkestereita johtivat Benny Goodman, Count Basie ja Duke Ellington. Jälkimmäinen kirjoitti yhtyetovereineen suuren joukon swing-aikakauden suosituimpia standardeja, mukaan lukien ”Caravan”, ”In a Sentimental Mood”, ”Take the ’A’ Train” ja ”Sophisticated Lady”. Muihin swing-standardeihin kuuluvat Basien säveltämä ”One O’Clock Jump”[40] sekä Louis Priman ”Sing, Sing, Sing”.[41]

1940-luvun alussa syntyi uusi jazztyyli nimeltään bebop. Sille oli tyypillistä swing-musiikkia pienemmät kokoonpanot, monimutkaiset sointukulut sekä nopeiden tempojen käyttö. Bebop-muusikot soittivat usein 1930-luvun Broadway-standardeja omien sävellystensä lisäksi. Bebop-kappaleista standardeiksi ovat nousseet muun muassa Charlie Parkerin ”Anthropology”, ”Yardbird Suite”[42] ja ”Scrapple from the Apple”,[43] Dizzy Gillespien ”Salt Peanuts”[44] ja ”Night in Tunisia”[45] sekä Thelonious Monkin ”’Round Midnight”.[46]

Sointukulkujen sijaan käytettävän sävelasteikon vaihteluun perustuva modaalinen jazz -tyylisuunta nousi suursuosioon 1950-luvun loppupuolella muun muassa Miles Davisin ja John Coltranen nauhoitusten myötä. Erityisen suosittu oli Davisin Kind of Blue, josta on tullut yksi kaikkien aikojen myydyimmistä jazzalbumeista. Modaalisen jazzin standardeja ovat muun muassa Davisin ”So What”, ”Milestones” ja ”All Blues” sekä Herbie Hancockin ”Maiden Voyage”[47] ja Cantaloupe Island”.

1950-luvun lopulla Brasiliassa syntynyt jazziin ja sambamusiikkiin perustuva bossa nova -tyyli aiheutti buumin Yhdysvaltojen jazzpiireissä 1960-luvulla. Antônio Carlos Jobim, João Gilberto ja muut bossa novan kehittäjät nauhoittivat Charlie Byrdin ja Stan Getzin kaltaisten jazztähtien kanssa ja nostivat samalla monia bossa nova -kappaleita pysyviksi standardeiksi. Erityisesti Jobimin sävellykset ovat säilyttäneet asemansa jazzrepertuaarissa suurimman bossa nova -villityksen jälkeenkin. Bossa novan standardeiksi ovat muodostuneet muun muassa Jobimin ”Garota de Ipanema”, ”Corcovado” ja ”Desafinado”, Marcos Vallen ”Samba de verão” ja amerikkalaisen Kenny Dorhamin ”Blue Bossa”.