Jawa

Jawa on tšekkiläinen moottoripyörämerkki, jota valmistaa Jawa Moto. Tehdas sijaitsee Týnec nad Sázavoussa lähellä Prahaa. Nykyinen yhtiö muodostettiin 1997, ja se jatkaa alkuperäisen vuonna 1929 perustetun Jawa-yhtiön toimintaa moottoripyöränvalmistajana.

Jawa Typ 353 (250 cm³), jossa korostuvat Jawan tavaramerkit, punainen väri ja sivuilta kromipinnoitettu polttoainesäiliö.

Jawa ei ollut suosittu vain hintansa takia. Se oli uudenaikainen, ja kilpailumenestyksensä myötä se oli osoittautunut myös luotettavaksi ja kestäväksi. Suomen Koneliike oli vuonna 1949 tuonut maahan 13 kappaleen koe-erän Jawa-CZ tyyppi 12:sta, joka oli 350-kuutioinen ja kaksisylinterinen. Jawojen säännöllinen tuonti alkoi pari vuotta myöhemmin. [1]

Hinta-laatusuhde oli kohdallaan, ja Jawasta tuli markkinajohtaja vuosikymmeneksi. Vielä vuonna 1964 kaksisylinterinen 350-kuutioinen Jawa 354 maksoi 1 600 markkaa, kun vastaava yksisylinterinen kolmepuolikas brittipyörä maksoi 2 480 markkaa (BSA). Maahantuojan mainos tältä ajalta painottaa tunnettua Jawa-tyyliä: "Aistikkaasti muotoiltu, kestävästi rakennettu, taloudellinen ja sillä on hyvä huolto-verkosto". Jawa oli 1950-1960-luvuilla maailman myydyin kaksitahtipyörä. Parhaimmillaan tehtaan vuosituotanto oli 160 000. Vasta nelitahtisten japanilaisten pyörien saapuminen mursi Jawan johtoaseman. [1]

Historia

Jawa ja Velorex-sivuvaunu

Janeček-Wanderer

Böömiläinen insinööri ja asetehtailija František Janeček alkoi vuonna 1929 valmistaa lisenssillä saksalaisia Wanderer-moottoripyöriä[2], joiden nimeksi tuli Jawa, yhdistelmä nimistä Janeček-Wanderer. Tehtaan ensimmäinen moottoripyörä oli nelitahtinen kansiventtiilimalli Jawa 500 OHV.

Koska isot ja kalliit moottoripyörät eivät lamakaudella myyneet tarpeeksi, toi Janeček 1932 markkinoille huokean kaksitahtisen mallin Jawa 175, jonka moottori oli brittiläisen Villiersin valmistama. Malli oli suuri menestys, ja se oli tuotannossa vuoteen 1946 saakka. Nelitahtimalliston väliin kehitettiin 1934 Jawan ensimmäinen täysin omaa suunnittelua edustanut[3] sivuventtiilinen Jawa 350 SV, josta vuotta myöhemmin esiteltiin paranneltu OHV-konstruktio.

1937 Jawa esitteli mopediluokkaan omintakeisen 100 cm³ mallin, joka sai yleisökilpailun tuloksena nimen Robot kunnianosoituksena Karel Čapekin näytelmälle R.U.R. Vuoteen 1946 mennessä sitä valmistettiin 12 000 kappaletta[4].

Toinen maailmansota

Saksa miehitti Tšekkoslovakian maaliskuussa 1939. Jawa-tehtaan tuotanto ohjattiin asevarusteluun, ja 1940 moottoripyörävalmistus keskeytyi sodan ajaksi. Tuotekehitystyö jatkui kuitenkin salassa uusilta vallanpitäjiltä. Janeček kuoli 1941, ja tehtaan johtoon nousi hänen vanhin poikansa František.

Pérák ja Ogar

Jawa kansallistettiin 1945 ja yhdistettiin toiseen tunnettuun moottoripyörävalmistajaan Čezetaan (ČZ). Jo sodan aikana aloitettu kehitystyö puhkesi kukkaan syyskuussa 1946 Pariisin näyttelyssä, jossa esiteltiin uudenaikainen kaksitahtimalli, 250 cm³ Typ 11 "Pérák" ('jousi'). Uusi malli oli ainakin viisi vuotta edellä kilpailijoitaan[5]. Yksisylinterisessä moottorissa oli märkä monilevyinen kytkin, yhtenäisvaihteisto, koteloitu kaasutin ja rungossa teleskooppinen etuhaarukka. 1948 esiteltiin samaan runkoon rakennettu kaksisylinterinen 350 cm³ Typ 12 "Ogar" [6]. Pérákia valmistettiin vuoteen 1954, ja Ogaria 1956 saakka, ja niitä myytiin 180 000 kappaletta[7].

Kývačka

Syksyllä 1953 tehdas esitteli kokonaan uudet mallit, 250 cm³ Typ 353 ja 350 cm³ Typ 354, jotka saivat lempinimen kývačka ('heiluri') takaripustuksen keinuhaarukan vuoksi.Samalla luotiin siirtymävaiheen mallit Typ 351 ja 352, joissa käytettiin tähän uuteen runkoon asennettuina vanhan CZ -pyörän 125 ccm ja 150 ccm kolmivaihdemoottorit. Toisiovetoketju oli täysin koteloitu, ja rengaskoko pudotettiin 19:stä tuumasta 16:een. Kývačka oli lukuisin muunnoksin tuotannossa 1954–1974. Jo 1956 mallista esiteltiin parannetut 353/02 ja 354/02 -versiot ja 1957 versio /04, jossa oli enemmän tehoa ja kalanpyrstöjen sijasta sikaarinmuotoiset vaimentimet. Jawa toimitti Ruotsin armeijan käyttöön erikoismallin, jossa oli sukset. Kývacka-mallisarjaa valmistettiin eri malliversioina 1 418 840 kappaletta.[8] Kiinalainen Dong Tian Enterprise Co. Hangzhoussa valmistaa viisikymmenlukuisen Typ 353 -mallin kopiota edelleen Chang Jiang -tuotemerkillä [9].

Myöhemmät vaiheet

Nelitahtinen Jawa 500 OHC (Typ 15) oli lyhytikäinen. Malli oli tuotannossa 1952–1958
Jawa Typ 640 Style (2003)

1959 Jawa patentoi automaattisen keskipakoiskytkimen, jonka lisenssin Honda osti Cub-mopedia varten [10]. Jawan kytkin on edelleen käytössä lähinnä Aasian markkinoille valmistetuissa step-through -malleissa, kuten Honda Wavessa. Vaikka tuotekehitys oli vielä 1960-luvulla vilkasta ja innovatiivista, alkoivat valtiojohtoinen suunnittelu ja SEV-maiden kiintiötuotantopolitiikka näkyä taantumisena ja jälkeenjääneisyytenä 1970- ja 1980-luvuilla. Yhtiö tunnettiin pitkään 250- ja 350-kuutioisista kaksitahtimalleistaan, vaikka tehtaalla oli nelitahtinen 500-kuutioinen tuotantomalli Jawa 15 vielä 1952–1958 [11] [12], ja yrityksiä nykyaikaistaa merkin imagoa tehtiin kommunistivallan loppuvuosina. Yleensä tuotekehityksen hedelmiä ei kuitenkaan sovellettu sarjatuotantopyöriin, sillä talous lepäsi vahvasti loppumattomilta näyttäneiden itämarkkinoiden varassa.

Viimeinen perinteinen kaksitahtimallisto julkistettiin samettivallankumouksen jälkimainingeissa 1991 (350 cm ³ Typ 640), mutta 2003 jälkeen sitä ei ole voitu myydä kiristyneiden päästönormien vuoksi EU:n alueella. Typ 640 -mallia sai useampana versiona: Jawa Style Basic, Jawa Style Sport, Jawa Tramp ja Jawa Chopper[13].

Rautaesiripun kaatuminen ja Neuvostoliiton hajoaminen veivät Jawan 1990-luvun alussa kriisiin, josta se ei ole vieläkään toipunut. Jawa-yhtymä jaettiin kahtia kilpapyöriä valmistavaan Jawa Divišoviin ja kuluttajapyöriä valmistavaan Jawa Motoon. Vanha tuotantolaitos suljettiin, ja merkki myytiin pilkkahinnalla 1990-luvun puolivälissä. Yhteistyöhanke italialaisen Cagivan kanssa kaatui, ja uusi yhtiö avattiin pienemmissä tiloissa 1997. 2003 Jawa esitteli Prahan messuilla 650-kuutioisen kruiserin, Jawa 650 Classicin, joka toimi uuden nelitahtisen malliston airuena merkin 75-vuotisjuhlien kunniaksi.

Kilpaurheilu

250 cm³ Jawa Six Days S 553 (1961)
Jawan 500 cm³ speedwaypyörä, joka käyttää metanolia polttoaineena ja risiiniöljyä voiteluun.

1947–1982 Jawan ylivoima Six Days -ajoissa oli kiistatonta, sillä merkki saavutti kestävyysajoissa ennätykselliset viisitoista maailmanmestaruutta (World Trophy) [14]. Tämän lisäksi Jawa on ollut tunnettu merkki myös speedway- ja jääradoilla sen sulautettua itseensä ESO-tehtaan 1964 [15]. Yksisylinterinen nelitahtinen Jawa 500 DT Typ 890 oli Jawan tunnetuin speedwaymalli 70-luvulla [14].

Vienti ja lisenssivalmistus

Heti toisen maailmansodan jälkeen Jawan tuotteiden ulkomaanvientiä hoiti Kovo Foreign Trade Corporation. 1951 vienti uskottiin Motokov Export -organisaatiolle. 1988 mennessä Jawoja oli myyty 2 373 000 kappaletta 120 maassa [16]. Suurin kauppakumppani oli luonnollisesti Neuvostoliitto, mutta Jawa oli tunnettu myös Yhdysvalloissa, jossa esiteltiin lokalisoitu Jawa 350 Californian uudella polttoainetankilla, erillisellä ajovalolla ja korkeammalla ohjaustangolla varustettu Typ 361 (1965–1969). Seuraaja oli Typ 362 Oil Master, tuoreöljyvoitelujärjestelmällä parannettu malli.[17].

Erityisen aseman Jawa sai Intiassa, jonne paikallisen lainsäädännön muututtua protektionistiseksi perustettiin tuotantolaitos Ideal Jawa India Ltd 1961 [16]. Mysoren tehdas tuotti lisenssillä 250 cm³ kaksitahtimalleja ja pienempiä Pionýr-sarjan malleja. Lisenssisopimuksen loputtua yhtiö jatkoi Jawojen valmistusta uudella tuotenimellä Yezdi[18]. Yhtiö lopetti toimintansa 1996.

Nykyiset mallit

Jawa 650 Classic.

2004 Jawa Moto esitteli aivan uuden moottoripyörämalliston, joihin kuuluvat nelitahtiset 650-kuutioiset Jawa Classic, Jawa Style ja uusimpana Jawa 650 Dakar (2006). Kaikki käyttävät Bombardier–Rotaxin yksisylinteristä nestejäähdytettyä tarvikemoottoria. Jawalla on tuotannossa lisäksi 50-kuutioinen retromopomalli Jawa Pionýr 50.

Historialliset mallit

Jawoja on valmistettu 50–500 cm³ moottoreilla. Ensimmäinen tehtaan tuote oli Jawa 500 OHV, ja se valmistui samana vuonna kuin Jawa-merkki rekisteröitiin. Ensimmäinen takajousitettu moottoripyörä oli Jawa 250 typ 11. Vuosina 1932–1939 valmistettiin seitsemää moottoripyörämallia eli JAWA 175cc Villiers, JAWA 175cc Special, JAWA 350 SV, JAWA 350 OHV, JAWA 250 Special, JAWA 100 Robot ja JAWA 250 Duplex.[19]

Seuraavassa luettelossa kaikki Jawa moottoripyörät (23 kpl) vuosilta 1929–1970 kronologisessa järjestyksessä. Listalta puuttuu uudemmat pyörät aina vuoteen 2008 asti

  • JAWA 500 OHV (1929) rumpál ('väkipyörä', 'vintturi'), yksisylinterinen kardaanivetoinen, Wanderer-lisenssillä
  • JAWA 175 Villiers (1932), kaksitahtinen − yksisylinterinen, moottori ja apulaitteet brittiläiseltä Villiersiltä, myöhemmin Jawan lisenssivalmistama
  • JAWA 350 sivuventtiili (1934), nelitahtinen, yksisylinterinen
  • JAWA 350 OHV (1935), nelitahtinen, yksisylinterinen
  • JAWA 250 (1935), kaksitahtinen, yksisylinterinen
  • JAWA 100 Robot (1937), kaksitahtinen, yksisylinterinen
  • JAWA 250 Duplex Blok (1939), kaksitahtinen − yksisylinterinen
  • JAWA 250 typ 11 (1946), pérák ('jousi'), kaksitahtinen − yksisylinterinen
  • JAWA 350 typ 12 (1948), pérák ('jousi'), alun perin Ogar 350, kaksitahtinen, kaksisylinterinen
  • JAWA 500 OHC Typ 15/00, /01 nelitahtinen, kaksisylinterinen, kuningasakseli (1952–56) ja Typ 15/02 (1956–58)
  • JAWA 250 typ 353 (1954), kývačka ('heiluri'), kaksitahtinen, yksisylinterinen)
  • JAWA 350 typ 354 (1954), kývačka ('heiluri'), kaksitahtinen, kaksisylinterinen
  • Jawa 350 typ 361 (1965) Californian, kaksitahtinen, kaksisylinterinen
  • JAWA 50 Pionýr typ 550 (1954), yhdenistuttava, pařez ('kanto'). Suomessa "Lypsyjakkara"
  • JAWA 50 Pionýr typ 555 (1958), yhdenistuttava, täyskatettu
  • JAWA 500 kilpapyörä, speedway, 1964, ex-ESO S45, OHV, 1976– DOHC
  • JAWA 90 Cross (1968–1972)
  • JAWA 50 Typ 23 Mustang, kahden istuttava
  • JAWA 50 Typ 05, 20, 21 Pionýr, kahden istuttava, kolmivaihteinen
  • JAWA 50 Stadion S-11 (1955), putkirunkoinen,keinuvipujousitus edessä,kaksivaihteinen, käsivaihde, moottori Typ 551
  • JAWA 50 Stadion S-22, peltirunkoinen, jousitettu, sama 50 ccm moottori, kuin S-11:ssa
  • JAWA 50 Jawetta (1960), kaksivaihteinen, käsivaihde, katettu, moottori Typ 552
  • JAWA 50 Babetta (1970), automaattinen kytkin, elektroninen sytytys

Lähteet

  1. Jawahan se oli kaikilla kavereillakin hs.fi. Viitattu 27.7.2015.
  2. Autosoviet: Jawa, haettu 10.10.2007 Jawa's history began in the 1929, when Frantisek Janecek, engineer and owner of a weapon factory, launched the first bike (three images, above), a 500 cc. with a German single-cylinder Wanderer engine produced under license.
  3. Jan Králík: (Jawa 60 vuotta) Evergreen Jawa: 1929–1989 (sivut 11, 14). Jawa Moto, Export Motokov Praha, 1989.
  4. Jan Králík: (Jawa 60 vuotta) Evergreen Jawa: 1929–1989 (sivu 16). Jawa Moto, Export Motokov Praha, 1989.
  5. Jan Králík: (Jawa 60 vuotta) Evergreen Jawa: 1929–1989 (sivu 28). Jawa Moto, Export Motokov Praha, 1989.
  6. Simply Classics: The History of Jawa, haettu 10.10.2007 (Arkistoitu – Internet Archive) In 1948 the first series of 350 cc's appeared in the frame used by the 250 cc. This model was first introduced as Jawa-Ogar, because it was produced at the factory of the third Czechoslovakian motor company; Ogar.
  7. Jan Králík: (Jawa 60 vuotta) Evergreen Jawa: 1929–1989 (sivu 29). Jawa Moto, Export Motokov Praha, 1989.
  8. Jan Králík: (Jawa 60 vuotta) Evergreen Jawa: 1929–1989 (sivut 32–35). Jawa Moto, Export Motokov Praha, 1989.
  9. Chang Jiang: 50's Jawa 353 Motorcycle Replica, haettu 20.10.2007 (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. MZB-Vertrieb: Jawa's Contribution to Motor Cycle, "Swindon Smoke Signals" No 140, haettu 18.10.2007 (Arkistoitu – Internet Archive) In September 1959 Jawa took out a Patent for a new automatic clutch for motorcycles. This clutch design aroused interest around the world and Honda who were then primarily producing small lightweight machines entered into negotiations with Jawa and agreed a license agreement. The Honda 50 cc step-throughs and subsequent 70 cc and 90 cc Cub models, are still manufactured today, and are now the worlds largest model of two-wheeled motorcycle sold. Honda's current prosperity owes much to this Jawa design.
  11. Jawa 500 OHC, haettu 10.10.2007 (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. Simply Classics: The History of Jawa, haettu 10.10.2007 (Arkistoitu – Internet Archive) In 1952 the Jawa four stroke 500 cc. OHC, type 15/00 came out. With some improvements through the years, the last 500cc came out in 1958.
  13. Jawamania, haettu 19.10.2007
  14. Jan Králík: (Jawa 60 vuotta) Evergreen Jawa: 1929–1989 (sivu 54). Jawa Moto, Export Motokov Praha, 1989.
  15. Czechpoint: Jawa CZ ESO, haettu 6.10.2007 (Arkistoitu – Internet Archive) In January 1964, the plant became part of the Jawa Corporation. Since then, the world famous speedway racing motorcycles have carried the Jawa name.
  16. Jan Králík: (Jawa 60 vuotta) Evergreen Jawa: 1929–1989 (sivu 44). Jawa Moto, Export Motokov Praha, 1989.
  17. Jan Králík: (Jawa 60 vuotta) Evergreen Jawa: 1929–1989 (sivut 35–37). Jawa Moto, Export Motokov Praha, 1989.
  18. Jawa-Yezdi Club, haettu 16.10.2007 And so at Mysore had grown up a new JAWA motor cycle assembly plant – involved were two-fifties and the Pioneer ultra-lightweights. It was on March 5, 1961, that the first motor cycle left the gate of the Ideal JAWA Mysore company's plant. Since then they were sold under the marque Yezdi, which is a transcription of the Czech language term "jezdi" meaning "going or running".
  19. History www.jawa.eu. Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 27.7.2015.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.