Jarl Ohlson

Jarl Henrik Wilhelm Ohlson (7. syyskuuta 1921 Tampere – 23. elokuuta 1981 Tampere[1][2]) oli suomenruotsalainen jääkiekkoilija ja jääkiekkovalmentaja.

Ohlson vuonna 1970.

"Jallu" Ohlson pelasi TBK:ssa hyökkääjän pelipaikalla kausina 1942–1949 ja voitti kolme pronssimitalia. Vuodesta 1950 hän toimi TBK:n ja myöhemmin Tapparan valmentajana johtaen seuran kokonaisuudessaan viidesti SM-voittoon sekä kerran hopealle ja neljästi pronssille. Ohlson oli myös Suomen maajoukkueen huoltajana, matkanjohtajana ja valmentajana muun muassa vuoden 1949 MM-kilpailuissa, jolloin Suomi voitti B-sarjan.[2]

Ohlson toimi erotuomarina ja oli valtakunnallisen erotuomarikerhon perustajajäsen sekä järjesti kursseja TUL:n jääkiekkoseuroille. Hän oli mukana perustamassa sarjaseurayhdistystä, Tapparan valmentajakerhoa (ensimmäinen Suomessa) ja Tapparan Tuki ry:tä. Hän toimi myös Tapparan puheenjohtajana. Ohlsonin merkittävimpiä tekoja oli TBK:n junioritoiminnan käynnistäminen ja laajentaminen eri Tampereen kaupunginosiin.[2][3]

Jääkiekon lisäksi Ohlson valmensi jalkapallossa ja voitti nuorten SM-hopeaa joukkueessa nimeltään "Kalevan Pedot", joka oli muodostettu TBK:n jääkiekkojunioreista.[2]

Ohlson tunnettiin temperamenttisena ja asiantuntevana johtajana. Ohlsonille myönnettiin Suomen Jääkiekkoliiton kultainen ansiomerkki ja SVUL:n Hämeen piirin hopeinen ansiomerkki.[2] Vuonna 1985 Ohlson aateloitiin jääkiekkoleijonaksi.[1]

Ohlsonilla oli sekä Suomen että Ruotsin kansalaisuus.[4]