Japanin kansallisaarteet

Kansallisaarteet (jap. 国宝, kokuhō) ovat Japanin kulttuuriomaisuuden arvokkaimpana pidetty osa, joiden valitsemisesta vastaa maan kulttuuriministeriö (MEXT) kulttuuriasiain viraston eli Bunka-chōn ehdotuksesta. Kansallisaarteet käsittävät esimerkiksi rakennuksia, taideteoksia, käsityöesineitä ja historiallisia dokumentteja. Kansallisaarteeksi nimitettävän kohteen täytyy olla valittu tärkeäksi kulttuuriomaisuudeksi, ja sen tulee olla ”maailmankulttuurin näkökulmasta arvokas, kansalaisten aarteeksi kelpaava korvaamaton esine”. Kansallisaarteet ovat tyypillisesti taiteellisesti erityisen korkealaatuisia tai historiallisesti merkityksellisiä esineitä ja rakennuksia.[1]

Kansallisaarteiksi valittujen taide- ja käsityöesineiden jakautuminen prefektuureittain

Kansallisaarteiksi valittujen rakennusten jakautuminen prefektuureittain

Kansallisaarteiden valitseminen aloitettiin maan šintolaisten pyhäkköjen ja buddhalaisten temppelien joukosta vuonna 1897. Vuonna 1929 järjestelmää laajennettiin käsittämään myös muu kulttuuriomaisuus. Nykyinen luokitus syntyi kuitenkin vuonna 1950, kun maassa hyväksyttiin uusi kulttuuriomaisuuden suojelulaki (Bunkazai hogohō). Aiemmat kansallisaarteet nimitettiin tärkeäksi kulttuuriomaisuudeksi, jonka joukosta valittiin suppeampi, 181 kansallisaarteen luokka. Kansallisaarteiden valinnasta oli alun perin vastuussa erityinen komitea, jonka tehtävät siirtyivät kulttuuriasiain virastolle vuonna 1968. Vuonna 2019 kansallisaarteita oli valittu yhteensä jo 1 116 kappaletta.[1]

Japanissa valitaan myös ”eläviä kansallisaarteita”; he ovat henkilöitä, joilla on tärkeäksi aineettomaksi kulttuuriomaisuudeksi määritelty taito.[1]