Jani Volanen
Jani Kristian Volanen (s. 1. marraskuuta 1971 Helsinki) on suomalainen näyttelijä ja ohjaaja-käsikirjoittaja.[1]
Jani Volanen | |
---|---|
![]() Jani Volanen esiintymässä Juha Lehtolan näytelmässä Loppuun asti lystikkäät vuonna 1993. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1. marraskuuta 1971 Helsinki |
Ammatti | näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja |
Puoliso | Pirjo Lonka |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1986– |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Volanen opiskeli Teatterikorkeakoulussa 1989–1994 ja näytteli KOM-teatterissa 1994–1998.[1] Hän oli vuodesta 1994 osa Julmahuvi-ryhmää, johon kuuluivat myös Tommi Korpela, Janne Reinikainen, Jukka Rasila ja Petteri Summanen.[2]
Vuodesta 2002 Volanen on näytellyt ja ohjannut Q-teatterissa.[1] Hänet tunnetaan myös yhtenä Putous-viihdeohjelman luojista.[3]Volanen on näytellyt lukuisissa elokuvissa. Hän on voittanut kaksi parhaan miessivuosan Jussia, vuonna 2008 roolistaan elokuvassa Miehen työ.[4] ja vuonna 2017 elokuvasta Jättiläinen. Hän teki myös Pasila-animaatiosarjaan useita äänirooleja, mukaan lukien sarjan päähahmon Kyösti Pöystin. Volaselle tyypillinen rooli on epämiellyttävä, rikollinen ja persoonallisuushäiriöinen mieshenkilö.
Vuonna 2017 Volanen aloitti Rabbit Filmsillä draamapäällikkönä. [5]Vuonna 2019 Volanen ohjasi ja käsikirjoitti Ylelle mustan huumorin komediasarjan M/S Romantic.
Yksityiselämä
Volasen puoliso on näyttelijä Pirjo Lonka. Heillä on vuonna 2014 syntynyt tytär.[6] Volasella on poika aiemmasta liitostaan näyttelijä Mari Perankosken kanssa.[7]
Filmografia
Näyttelijänä
|
|
|
Käsikirjoittajana
|
Ohjaajana
|
Teatterirooleja
|
|
Palkinnot
Volanen ja ohjelmat, joiden tekoon hän osallistui, ovat menestyneet monissa kilpailuissa, kuten Venla, Kultainen TV, Kultainen Venla, Jussi ja Kultainen ruusu.
Venla
- Studio Julmahuvi, paras komediasarja (1999)
- Ranuan Kummit, paras komediasarja (2004)
- Ranuan Kummien Nousu Ja Tuho, paras komediasarja (2007)
- Ihmebantu, paras komediasarja (2010)
Kultainen TV
- Ihmebantu, paras komediasarja (2010)
Kultainen Venla
Jussi
- Miehen työ, paras miessivuosa (2008)
- Jättiläinen, paras miessivuosa (2017)
- Poke, paras lyhytelokuva (käsikirjoitus ja päärooli) (2021)
Sehsüchte-festivaali, Potsdam
- Kukkulan Kuningas, paras näyttelijä[22]
Cinefiesta, Puerto Rico
- Potilas, paras miesnäyttelijä[23]
Kultainen ruusu
- Joyboys Story, pronssinen ruusu komediaohjelmien sarjassa (1997) Julma Huvi -ryhmälle, johon Volasen lisäksi kuuluvat Petteri Summanen, Jukka Rasila ja Janne Reinikainen. Joyboys Storyn kuvasi Jari Pollari ja tuotti MTV Viihde.[24][25]
Lähteet
- Kuka kukin on 2015, s. 1021. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0.
- Julmahuvi-ryhmä Julmahuvi.net. Viitattu 12.9.2015.
- Sarhimaa, Jutta: Putouksen kehittäjä: sketsihahmokilpailu oli parodia – suomalaiset ottivat sen tosissaan Helsingin Sanomat. 11.9.2015. Viitattu 12.9.2015.
- Jani Volanen Elonetissä.
- Jani Volanen loikkaa Rabbit Filmsin matkaan Markkinointi & Mainonta. Viitattu 2.2.2017.
- Pirjo Lonka ja Jani Volanen saivat vauvan Me Naiset. 7.3.2014. Viitattu 12.9.2015.
- Sininen hääpuku säväytti! Iltasanomat. 10.7.2006. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 12.9.2015.
- Schönefeld Boulevard RBB-Online. 12.11.2014. Viitattu 12.9.2015. (saksaksi)
- Sairaskertomuksia, Telvis.fi
- Riivaajat Helsingissä - Ihmisen arvoitus; Turun Sanomat 26.2.2004
- Ryhmä-teatterissa on syksyllä Paniikki; Turun Sanomat 15.6.2005
- Q-teatteri aloittaa syksyn Pahalla tahdolla; Kaleva 1.9.2006
- Tuntematon sotilas vetää Suomenlinnan täyteen; Turun Sanomat 1.6.2007
- Elina Knihtilä on Q-teatterin Macbeth; Turun Sanomat 9.8.2008
- Corto Maltese hyppää sarjakuvasta teatteriin; TS 10.2.2011 (Arkistoitu – Internet Archive)
- Lahko kätkee pahan rakkauspuheella; 18.9.2012 Satakunnan Kansa (Arkistoitu – Internet Archive)
- Q-teatterin häiriötekijä: Nauru jää vinoon; Demari 13.3.2013
- Tiina Weckström ja Jani Volanen Kansallisteatterin Kirsikkapuistoon HS.fi. 13.8.2013. Viitattu 12.9.2015.
- Meri, Lauri: Ihanat ihmiset on syksyn tyylikkäin draama HS.fi. 20.9.2014. Viitattu 12.9.2015.
- Viitaniemi, Tuula: Q-teatterin loistava Jälkeenjäävät kysyy, kenen elämää me elämme 18.9.2015. Yle. Viitattu 19.9.2015.
- Körkkö, Hilla: Jani Volasen Munkkivuori sai eniten Kultainen Venla -palkintoja. Helsingin Sanomat, 20.1.2023. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.1.2023.
- Kukkulan kuningas, Suomen elokuvasäätiö (Arkistoitu – Internet Archive)
- Potilas (The Patient), Crowdme.com (Arkistoitu – Internet Archive)
- Forssen, Anne: Joyboys Story voitti pronssiruusun Montreux'ssa MTV3. 30.4.1997. Viitattu 15.2.2020.
- Jokelainen, Jarkko: Komediaohjelma Joyboys Story palkittiin Montreaux'ssä Helsingin Sanomat. 3.5.1997. Viitattu 15.2.2020.