Jamie Waylett
Jamie Michael Waylett (s. 21. heinäkuuta 1989 Lontoo, Englanti) on englantilainen näyttelijä, joka on näytellyt Harry Potter -elokuvissa Vincent Crabbea. Hän oli koe-esiintymisessä alun perin Dudley Dursleyn rooliin, mutta sai Vincent Crabben roolin.
Jamie Waylett | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 21. heinäkuuta 1989![]() |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 2000-2009 |
Merkittävät roolit | Vincent Crabbe Harry Potter -elokuvissa. |
Aiheesta muualla | |
www.jamiewaylett.pwp.blueyonder.co.uk | |
IMDb | |
Waylett on joutunut usein tekemisiin poliisin kanssa. Maaliskuussa 2009 poliisi pysäytti ja tutki Waylettin auton löytäen teräaseen ja kahdeksan pussia kannabista. Kotietsinnöissä löydettiin lisää kannabista, yhteensä 2 000 punnan edestä.[1][2] Hänet tuomittiin lopulta 120 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Elokuussa 2011 Waylett pidätettiin epäiltynä mellakoinnista ja polttopullon hallussapidosta Lontoon mellakoissa,[3] ja maaliskuussa 2012 hän sai mellakoihin osallistumisesta kahden vuoden vankilatuomion.[4]
Waylett esiintyi kuudessa Harry Potter -elokuvassa, ennen kuin menetti roolinsa vuonna 2009 saadun tuomion myötä.[5]
Filmografia
Vuosi | Nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli/tehtävä | Laji |
---|---|---|---|---|
2001 | Harry Potter ja viisasten kivi | Harry Potter and the Sorcerer's Stone | Vincent Crabbe | Elokuva |
2002 | Harry Potter ja salaisuuksien kammio | Harry Potter and the Chamber of Secrets | Vincent Crabbe | Elokuva |
2004 | Harry Potter ja Azkabanin vanki | Harry Potter and the Prisoner of Azkaban | Vincent Crabbe | Elokuva |
2005 | Harry Potter ja liekehtivä pikari | Harry Potter and the Goblet of Fire | Vincent Crabbe | Elokuva |
2007 | Harry Potter ja Feeniksin kilta | Harry Potter and the Order of the Phoenix | Vincent Crabbe | Elokuva |
2009 | Harry Potter ja puoliverinen prinssi | Harry Potter and the Half-Blood Prince | Vincent Crabbe | Elokuva |
Lähteet
- Potter actor sentenced over drugs news.bbc.co.uk. 21.7.2009. Viitattu 17.10.2017. (englanniksi)
- Harry Potter -tähden kotoa löytyi kannabisviljelmä MTV3.fi. 8.4.2009. MTV3. Viitattu 20.9.2009.
- Harry Potter -tähti oikeudessa Lontoon mellakoinnista Iltalehti. Viitattu 11.11.2011.
- Harry Potter -näyttelijä tuomittiin vankilaan mellakoista Yle Uutiset. 20.3.2012. Viitattu 20.3.2012.
- Elyse Roth: What Happened to Crabbe in 'Harry Potter and the Deathly Hallows'? The Film Made a Major Switch bustle.com. 13.7.2014. Viitattu 17.10.2017. (englanniksi)