James Weddell

Weddellin verhoilija-isä oli kotoisin Lanarkshiresta, Skotlannista ja kuoli pian Jamesin synnyttyä, jättäen lesken ja kaksi poikaa. James, jolla ei ollut muuta koulutusta kuin se vähäinen, jonka hänen äitinsä oli itse kyennyt hänelle antamaan, lähti jo hyvin nuorena hiilenkuljetuslaivan palvelukseen. Noin vuonna 1805 hän siirtyi Länsi-Intiaan liikennöivään kauppalaivaan ja teki useita matkoja. Vuonna 1808 hän löi kapteeniaan ja hänet luovutettiin kuninkaallisen laivaston rangaistavaksi. Vangeuden jälkeen hän siirtyi merivoimien palvelukseen ja kohosi kapteeniksi. Napoleonin sotien päätyttyä Weddell irtisanottiin kuninkaallisesta laivastosta.[1][2]

Weddell johti hylkeenpyyntialusta Jane Etelämantereen matkoilla, joista ensimmäisen (1819–1821) menestyksen ansiosta hän pystyi ostamaan osuuden aluksesta. Toisella matkalla (1821–1822) hänellä oli Jane -aluksen lisäksi mukana Beaufoy -alus. Näillä kahdella pienellä aluksella, jotka purjehtivat Englannista 17. syyskuuta 1822, Weddell tutki turkishylkeitä etsiessään Falklandinsaaria, Kap Hornia ja sen lähiympäristöä, Eteläisiä Shetlandinsaaria, Etelä-Georgiaa ja Eteläisiä Orkneysaaria, jotka hän oli löytänyt ja nimennyt edellisellä matkallaan, ja kun hän havaitsi meren avoimeksi, hän jatkoi etelään etsimään uutta maata. Ohitettuaan suuret jäähyllyt hän saavutti 20. helmikuuta 1823 lähes jäättömällä reitillä 74° 15' eteläisen leveysasteen merellä, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa, joka oli pitkään eteläisin ihmisen saavuttama leveysaste. Hänen matkansa uusiminen epäonnistui 1840-luvulla, ja hänen löytämänsä merialue tutkittin vasta 1900-luvulla. Weddell palasi Englantiin heinäkuussa 1824 ja kuvaili matkojaan teoksessa A Voyage Towards the South Pole (1825). Weddellin myöhemmistä elinvuosista ei ole selkeää tietoa. Hänen liiketoimensa eivät onnistuneet ja hän kuoli naimattomana.[1][2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta James Weddell Wikimedia Commonsissa