James Knox Polk

Polkin skotlantilais-irlantilaissukuiset isovanhemmat muuttivat Yhdysvaltain Pennsylvaniaan 1720-luvulla. James Knox Polk syntyi 2. marraskuuta 1795 Mecklenburgissa, Pohjois-Carolinassa. Hän oli perheensä kymmenestä lapsesta vanhin. Polkin ollessa noin 10-vuotias hän muutti perheensä kanssa erämaahan Columbiaan, Tennesseehen. Columbiassa Polkin isä Samuel Polk[1] ryhtyi maanomistajaksi ja liikemieheksi. Samuel Polk omisti tuhansia hehtaareja maata ja myös kymmeniä orjia.[3][4]

James Polk sairasteli nuorena usein, ja hänelle jouduttiin tekemään urolitiaasin takia vaativa leikkaus. Koska kipu- tai unilääkkeitä ei ollut vielä keksitty, hän sai "lääkkeeksi" vain konjakkia. Polk meni opiskelemaan Pohjois-Carolinan yliopistoon vuonna 1816 ja valmistui hyvillä arvosanoilla vuonna 1818. Valmistumisensa jälkeen hän ryhtyi opiskelemaan lakia arvostetun lakimies Felix Grundyn alaisuudessa. Polk sai lakimiehen oikeudet kaksi vuotta myöhemmin, jolloin hän avasi oman lakiopistonsa Columbiaan. Polk siirtyi politiikkaan vuonna 1823, kun hänet valittiin Tennesseen edustajainhuoneeseen. Seuraavana vuonna hän tuki Andrew Jacksonia tämän presidenttikampanjassa. Samana vuonna hän meni vielä naimisiin rikkaan perheen tyttären, hyvin koulutetun Sarah Childressin kanssa. Childress oli Polkia huomattavasti sosiaalisempi, mikä edisti Polkin myöhempää uraa politiikassa. Pari ei saanut koskaan yhteisiä lapsia.[3][4]

James Polk tuki kongressissa erityisesti Andrew Jacksonin poliittisia näkemyksiä.

Vuonna 1825 Polk valittiin Tennesseen edustajana Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen, missä hän palveli seitsemän kauden ajan. Edustajainhuoneessa Polk kannatti demokraattien, erityisesti Andrew Jacksonin, poliittisia näkemyksiä osavaltioiden oikeuksien lisäämisestä ja kansallisen pankin lopettamisesta. Polk sai näkemyksistään lempinimen Young Hickory (suom. Nuori Pähkinäpuu), joka viittasi Jacksonin lempinimeen Old Hickory (suom. Vanha Pähkinäpuu). Jacksonin myötävaikutuksella Polk valittiin kongressin puhemieheksi 1835.[3][4]

Polk jätti Yhdysvaltain kongressin vuonna 1839, kun hänet valittiin Tennesseen kuvernööriksi. Kuvernöörinä hän pyrki ajamaan osavaltiossa läpi pankkiuudistuksia, jotka kuitenkin kaatuivat maan silloiseen heikkoon taloustilanteeseen. Polkia ja Jacksonia vastustanut Whig-puolue syytti taloustilanteesta demokraatteja, eikä Polkia valittu enää uudelle kaudelle vuonna 1841. Hän yritti kuvernööriksi vielä uudelleen neljä vuotta myöhemmin, mutta hävisi ja vetäytyi hetkellisesti politiikasta.[3][4]

Polk nousi yllättäen demokraattien presidenttiehdokkaaksi vuoden 1844 vaaleissa, kun hänet äänestettiin talouslamasta kärsineen Martin Van Burenin tilalle puolueen ehdokkaaksi. Merkittävimpiä syitä Van Burenin yllättävään tappioon olivat muun muassa hänen "vanhaksi" kutsuttu politiikkansa sekä Texasin liittymisen vastustaminen. Polkin rinnalle varapresidenttiehdokkaaksi valittiin pennsylvanialainen George M. Dallas. Vaaleissa heidän merkittävin vastustajansa oli Whig-puolueen Henry Clay. Whig-puolueen ehdokkaat ajoivat presidentin valtaoikeuksien kaventamista ja orjuuden kieltämistä, kun taas demokraatit pyrkivät liittämään Texasin Yhdysvaltoihin ja sallimaan orjuuden.[3][5]

Vaikka Polk oli istunut pitkään kongressissa, hän oli vielä melko tuntematon. Whigit yrittivät käyttää tätä hyväksi vaalimainoksellaan Who is James K. Polk? (suom. Kuka on James K. Polk?) Kampanjan aikana Clay alkoi vastustaa Texasin jäsenyyttä ja yritti samalla kalastella uuden orjuuden vastaisen Liberty-puolueen ääniä esittämällä olevansa orjuuden vahva vastustaja. Yritys ei ollut kovinkaan vakuuttava, koska Clay käytti itse samaan aikaan orjia maatiloillaan. Samalla orjuutta avoimesti kannattanut Polk lupasi toimia presidenttinä vain yhden kauden ajan ja vallata kauden aikana Isolta-Britannialta 42° ja 54°40′ leveyspiirien välisen alueen (nykyiset Oregon, Idaho ja osa Washingtonista). Kampanjoinnin aikana whigit haukkuivat Polkia ”slaveocracyn” (englannin sanoista slavery ’orjuus’ ja democracy ’demokratia’) eli Etelän orjanomistajien käskyläiseksi, kun taas demokraatit väittivät Clayn rikkoneen järjestelmällisesti jokaista kymmenestä käskystä ja toivat erityisesti esiin tämän yhteydet ilotyttöihin Washingtonissa.[3][5]

Kansanäänestyksessä Polk voitti Clayn mustana hevosena vain noin 40 000 äänen erolla (1 338 464 – 1 300 097) ja sai noin 49,5 prosenttia kaikista äänistä. Valitsijamiesvaalit Polk voitti huomattavasti selkeämmin ja sai 170 ääntä Clayn jäädessä 105:een.[3][5]

James Knox Polk nousi Yhdysvaltojen presidentiksi 49-vuotiaana, nuorimpana siihen mennessä. Hän asetti presidenttikaudelleen neljä kunnianhimoista tavoitetta: tullimaksujen leikkaaminen, riippumattoman valtiovarainministeriön uudelleenluominen, Oregonin territorion suojelu ja Kalifornian sekä New Mexicon valtaaminen Meksikolta. Polk saavutti kaikki tavoitteensa.[3]

Meksikon Yhdysvalloille vuonna 1848 rauhansopimuksen mukana myymä maa-alue merkitty punaisella. Oranssi alue luovutettiin Yhdysvalloille myöhemmin.

Vuonna 1845 Yhdysvallat hyväksyi Texasin 28. osavaltiokseen. Vaikka Texas oli eronnut Meksikosta jo vuonna 1836, Yhdysvaltojen päätös heikensi merkittävästi maan suhteita Meksikoon. Myöhemmin Yhdysvallat lähetti joukkoja turvaamaan maiden välistä kiistanalaista rajaa ja kärjisti näin riitaa edelleen. Tämä johti lopulta vuonna 1846 syttyneeseen Meksikon–Yhdysvaltain sotaan. Sotaa vastustaneet pitivät sotaa vain tekosyynä saada lisää orjuutta sallineita osavaltioita Unioniin. Yhdysvallat voitti sodan vuonna 1848. Rauhansopimuksessa Meksiko luopui kaikista vaatimuksistaan Texasia kohtaan ja luovutti nykyiset Kalifornian, Arizonan, Nevadan, New Mexicon ja Utahin osavaltiot muodostavan alueen. Uudet alueet lisäsivät mahdollisten etelävaltioiden määrää ja olivat myöhemmin osasyynä Yhdysvaltain sisällissodan alkamiselle. Sodan jälkeen Polk yritti hetken aikaa neuvotella Espanjan kanssa Kuuban ostamisesta, mutta espanjalaiset eivät olleet kiinnostuneita ehdotuksesta.[3][7][8]

Vuonna 1846 Polk määräsi valtiovarainministeri Robert J. Walkerin pohtimaan tullimaksujen vähentämistä. Polk halusi vähentää tullimaksuja, mutta samalla suojella paikallista tuotantoa. Walkerin tekemän tutkimuksen mukaan tullimaksuja tulisi vähentää huomattavasti enemmän kuin Polk oli ajatellut, ja näin myös toimittiin. Polkin seuraava merkittävä talousuudistus oli Independent Treasury Actin hyväksyminen; laki siirsi liittovaltion rahat Andrew Jacksonin lopettamalta kansalliselta pankilta yksityisille ja osavaltioiden hallitsemille pankeille.[7][3]

Polk oli vaalikampanjassaan luvannut valloittaa 42° ja 54°40' leveyspiirien välisen alueen Isolta-Britannialta. Presidenttinä hän ei kuitenkaan halunnut ryhtyä kalliiseen sotaan brittien kanssa vaan ryhtyi neuvottelemaan alueiden luovutuksesta. Polk uhkasi ryhtyvänsä sotaan, mikäli sopimusta ei syntyisi, ja sai näin Britannialta nykyiset Oregonin, Idahon ja Washingtonin osavaltiot sekä osan Montanasta ja Wyomingista. Muita Polkin presidenttikauden merkittäviä saavutuksia olivat muun muassa Iowan ja Wisconsinin liittäminen Yhdysvaltoihin.[3][8]

Polkin ja hänen vaimonsa hauta Tennessee State Capitolilla, Nashvillessa

Jätettyään Valkoisen talon vuonna 1849 Polk piti lupauksensa eikä pyrkinyt enää toiselle kaudelle. Hän muutti viettämään eläkepäiviään hiljattain ostamalleen kotitilalleen Polk Placeen, Nashvilleen. Presidenttikauden aiheuttama stressi sekä mahdollisesti kolera olivat kuitenkin heikentäneet Polkin terveyttä ja hän kuoli 15. kesäkuuta samana vuonna. Polk testamenttasi valtaosan omaisuudestaan vaimolleen mutta halusi vapauttaa orjansa tämän kuoleman jälkeen. Polk haudattiin kotitilalleen, mistä jäännökset siirrettiin vuonna 1893 Tennessee State Capitoliin.[3][9]