James Larkin

Larkin syntyi Liverpoolissa irlantilaisille vanhemmille ja hänet lähetettiin viisivuotiaana isovanhempiensa luo Irlannin Newryyn, mutta hän palasi vuonna 1885 Englantiin telakkatyöläiseksi. Hän liittyi vuonna 1893 Itsenäiseen työväenpuolueeseen (Independent Labour Party).[1] Larkin nousi maineeseen erään lakon aikana vuonna 1905 ja seuraavana vuonna hänestä tuli telakkatyöläisten ammattiliiton (NUDL) pääjärjestäjä. Hänet lähetettiin vuonna 1907 rekrytointityöhön Belfastiin, jossa telakkatyöläisten järjestäytyminen oli vähäistä. Larkin sai houkuteltua satoja liittymään ammattiliittoon, mutta työnantajien vihamielisyys hänen toimintaansa kohtaan johti liiton jäseniin kohdistuneeseen työsulkuun. Liitto sopi kiistan työnantajien kanssa kuulematta Larkinia ja siirsi hänet seuraavana vuonna Dubliniin, jossa hän sai myös värvättyä paljon uusia jäseniä ja ryhtyi johtamaan useita lakkoja. Larkinin ja englantilaisten ammattiyhdistysjohtajien erimielisyydet johtivat pian siihen, että hänet erotettiin vielä vuoden 1908 aikana NUDL:sta. Hän perusti tällöin irlantilaisille oman keskusammattiliiton, jonka nimeksi tuli Irish Transport and General Workers' Union (ITGWU). Siitä tuli kolmessa vuodessa Irlannin suurin ja jyrkintä linjaa edustanut ammattiliitto.[1][2][3]

Suurikokoisesta ja esiintyjänä taitavasta ”Big Jim” Larkinista tuli työläisten sankari, varsinkin kun ITGWU laajensi tavoiteohjelmansa käsittämään monenlaisia sosiaalisia uudistuksia. Hän perusti vuonna 1911 liitolleen oman viikkolehden (The Irish Worker), joka saavutti huomattavan suuren levikin, ja hankki seuraavana vuonna liiton päämajaksi Liberty Hall -talon Dublinissa. Hän myös perusti Irlannin työväenpuolueen vuonna 1912 yhdessä James Connollyn kanssa.[2][1][3] Samana vuonna Larkin valittiin myös Dublinin kaupunginvaltuustoon, mutta hänen paikkansa evättiin, sillä hänet oli kaksi vuotta aiemmin tuomittu kavalluksesta (hänet oli tosin vapautettu).[1]

Larkin oli tähän mennessä saanut pääosan Dublinin työläisistä liittymään ammattiliittoon lukuun ottamatta muutaman suuren työnantajan työntekijöitä. Vuonna 1913 hänen yrityksensä saada Dublinin raitiotieliikenteestä vastanneen yrityksen (DUTC) työntekijät järjestäytymään johti kuuluisaan Dublinin työsulkuun.[2] Yli neljäsataa työnantajaa perusti yhteisen työnantajaliiton ja julisti kaikkia ITGWU:n jäseniä koskeneen työsulun, joka kohdistui yli 20 000:een työntekijään. Työsulun aikana esiintyi poliisin väkivaltaisuuksia järjestäytyneitä työläisiä kohtaan ja Larkin pidätettiin joksikin aikaa. Larkin ja Connolly perustivat marraskuussa 1913 vapaaehtoisista muodostuneen Irlannin kansalaisarmeijan (ICA) suojelemaan työläisiä poliisin väkivallalta.[3] Työtaistelu synnytti laajoja tukilakkoja Englannissa ja Ison-Britannian työväenliikkeen johtajat katsoivat Larkinin näin tuoneen vallankumouksellisen syndikalismin Britanniaan.[1] Dublinin työtaistelu päättyi tammikuussa 1914 työnantajien voittoon, kun ITGWU:n lakkokassa ehtyi. Liitto ajautui taloudellisiin vaikeuksiin, mutta työtaistelun sivutuotteena perustettu ICA jatkoi toimintaansa.[1][2][3]

Oisín Kellyn veistämä Larkinin patsas Dublinissa.

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Larkin kehotti irlantilaisia olemaan tukematta sotaa. Hän lähti lokakuussa 1914 Yhdysvaltoihin keräämään varoja IGTWU:lle ja jätti liiton johdon Connollyn käsiin. Hänen vierailunsa Amerikassa venähti pitkäksi, ja hän liittyi siellä Yhdysvaltain sosialistiseen puolueeseen sekä Industrial Workers of the World -ammattijärjestöön. Larkin vastusti Yhdysvaltain liittymistä maailmansotaan ja ilmoitti tukevansa lokakuun vallankumousta Venäjällä. Kun hän vuonna 1919 antoi myönteisiä lausuntoja Neuvosto-Venäjästä, hänet erotettiin monien muiden radikaalien vasemmistolaisten mukana sosialistisesta puolueesta, mutta hän kieltäytyi liittymästä uuteen kommunistiseen puolueeseen. Woodrow Wilsonin hallituksen oikeusministeri Alexander Mitchell Palmer pidätytti marraskuussa 1919 niin sanotuissa Palmerin ratsioissa noin 10 000 kommunistiksi tai anarkistiksi epäiltyä, heidän joukossaan myös Larkinin. Seuraavan vuoden toukokuussa hänet tuomittiin viidestä kymmenen vuoden vankeuteen Sing Singin vankilassa. New Yorkin kuvernööriksi tullut Al Smith armahti hänet tammikuussa 1923.[1][2]

Vankilasta vapauduttuaan Larkin palasi riemusaatossa Irlantiin, mutta ITGWU:n uusi johtaja William X. O’Brien kieltäytyi luovuttamasta paikkaansa hänelle. Maaliskuussa 1924 Larkin erotettiin radikalisminsa vuoksi kokonaan liitosta.[1][2] Hän perusti uuden, Worker’s Union of Ireland (WUI) -nimisen ammattiliiton. Hänet valittiin myös Kominternin irlantilaisen osaston johtajaksi ja hän vieraili vuonna 1924 Neuvostoliitossa, mutta ei ollut kovin vakuuttunut kommunistisen järjestelmän saavutuksista.[1] Larkin valittiin vuonna 1927 Irlannin parlamenttiin eli Dáil Éireanniin itsenäisenä vasemmistolaisena, mutta tälläkin kertaa hänen paikkansa evättiin. Hän oli myöhemmin parlamentin jäsenenä vuosina 1937–1938 ja 1943–1944.[4] Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa hän liittyi takaisin perustamansa Työväenpuolueen jäseneksi.[1]

Larkinille pystytettiin vuonna 1977 patsas Dublinin O’Connell Streetille.

James Larkinin poika James Larkin nuorempi toimi myöhemmin pitkään WUI-ammattiliiton johdossa sekä Työväenpuolueen parlamenttiedustajana.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta James Larkin Wikimedia Commonsissa