James F. Blinn

James (Jim) F. Blinn on tietokonegrafiikan kehitykseen merkittävästi vaikuttanut tietojenkäsittelytieteilijä ja animaattori.[1] Blinn valmistui tohtoriksi Utahin yliopistosta vuonna 1978, jossa hänen väitöstyönsä ohjaaja oli Martin Newell.[2] Newell toimi professorina ja Blinn avusti opettamisessa.[2]

Blinnin työ kattaa komeettojen ja solujen esittämisen ja hän on työskennellyt Nasalle sekä tehnyt animaatiot The Mechanical Universe (1986) -sarjaan.[1][3] Lisäksi Blinn työskenteli Carl Saganin Cosmos: A Personal Voyage -sarjaan.[2] 1980-luvulla animaatioiden tekoon ei ollut valmista ohjelmistoa vaan kaikki tehtiin "kotikutoisella" ohjelmistolla.[2] Blinn on kirjoittanut IEEE:n lehteen IEEE Computer Graphics and Applications kolumnia, joka päätyi kolmen kirjan sarjaksi.[2]

Blinnin mukaan tunnettu Blinnin laki sanoo, että renderöintiajat pysyvät vakiona suorituskyvyn parantumisesta huolimatta perustuen oletukseen, että visuaaliseen ulkoasuun panostetaan jatkuvasti enemmän.[4][2]

Blinnin tunnettuja töitä ovat muun muassa parannukset Phong-varjostuksen laskentaan sekä bump mapping -tekniikan kehittäminen.[2] Blinnin väitöstyö Computer display of curved surfaces on julkaistu vuonna 1978.[5][6] Väitöstyön yhteenvedossa Blinn mainitsee työtä varten tehdyn pyyhkäisyviivarenderointialgoritmin ja parannukset teksturointiin (pinnan epätasaisuudet, bump mapping).[5] Lisäksi tutkimusta tehtiin heijastukseen ja valaistukseen.[5]

Lähteet

  1. James F. Blinn macfound.org. 1.7.1991. Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  2. Mike Seymour: Founders Series: industry legend Jim Blinn fxguide.com. 24.7.2012. Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  3. Jet Propulsion Lab (JPL) accad.osu.edu. Arkistoitu . Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  4. Blinn’s Law and the Paradox of Increasing Performance cgw.com. 16.7.2013. Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  5. Blinn, James F.: Computer display of curved surfaces collections.lib.utah.edu. Viitattu 26.9.2022. (englanniksi)
  6. James Frederick Blinn: Computer display of curved surfaces. dl.acm.org. doi:10.5555/908845. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.