James Connolly

Connolly syntyi Skotlannin Edinburghissa, jonne hänen vanhempansa olivat muuttaneet Irlannin Monaghanista 1850-luvulla. Hänen isänsä oli lantakuski ja hänen äitinsä palvelijatar.[2] Connolly varttui köyhyydessä ja oli pääosin itseoppinut.[3] Hän liittyi Britannian armeijaan 14-vuotiaana ja vietti pääosan palvelusajastaan Irlannissa. Hän erosi armeijasta seitsemän vuoden jälkeen vuonna 1889 ja palasi Edinburghiin, jossa hän ryhtyi veljensä houkuttelemana aktiiviseksi työväenliikkeessä. Vuonna 1896 Connolly muutti Irlantiin saatuaan kutsun ryhtyä palkkaa vastaan Dublinin sosialistisen seuran järjestäjäksi. Hän perusti Irlannin sosialistisen tasavaltalaispuolueen Dublinissa toukokuussa 1896. Connolly kiersi seuraavina vuosina pääasiassa Skotlannissa keräämässä varoja puolueelle, mutta sen toiminta kuihtui vuoteen 1902 mennessä.[2] Vuosina 1903–1910 hän asui New Yorkissa Yhdysvalloissa. Hän liittyi syndikalistiseen Industrial Workers of the World (IWW) -ammattiliittoon pian sen perustamisen jälkeen vuonna 1905 ja toimi liiton täysipäiväisenä asiamiehenä pääasiassa New Yorkin alueella. Kun IWW ajautui vuonna 1908 sisäiseen hajaannukseen, Connolly liittyi Daniel De Leonin johtamaan radikaalisiipeen, vaikkei pitänytkään itseään anarkosyndikalistina. Hän kuitenkin pettyi myöhemmin De Leonin dogmaattisuuteen.[4]

Connolly palasi Irlantiin kesällä 1910 ja ryhtyi seuraavana vuonna James Larkinin johtaman Irish Transport and General Workers Union (ITGWU) -ammattiliiton järjestäjäksi.[2] Connolly perusti Irlannin työväenpuolueen (Irish Labour Party) yhdessä Larkinin kanssa vuonna 1912, mutta merkittävämmäksi osoittautui hänen toimintansa Larkinin oikeana kätenä ITGWU:ssa, joka järjesti suuria tukilakkoja erilaisten työkiistojen yhteydessä.[1] Connolly nousi maineeseen Irlannin työnantajien järjestämän vuoden 1913 suuren Dublinin työsulun aikana, joka oli tähdätty liittoa vastaan. Connolly järjesti Dublinissa useita viikkoja kestäneen yleislakon. Kun lakkolaiset joutuivat poliisin ja sotilaiden väkivallan kohteeksi, hän osallistui marraskuussa 1913 lakkoilevien työläisten suojaksi tarkoitetun Irlannin kansalaisarmeijan (Irish Citizen Army, ICA) perustamiseen.[3][1][4] ICA:sta tuli sittemmin pääsiäiskapinan sotilaallisen organisaation ydin.[4] Se oli varsin pieni ja käsitti alkuun vain pari sataa jäsentä, mutta sillä oli vahvuuksinaan ideologinen valveutuneisuus ja kurinalaisuus.[3] Kun Larkin vuonna 1914 matkusti Yhdysvaltoihin, Connollysta tuli hänen seuraajanaan lokakuussa ITGWU:n pääsihteeri, ICA:n komentaja ja Irlannin työväenliikkeen keskeisin hahmo.[3][2][1] Connolly julisti, että Irlannin työläisten ei pitäisi tukea ympärysvaltojen sodankäyntiä ensimmäisessä maailmansodassa, sillä hänen mielestään vain kapitalististen valtojen kukistuminen voisi taata rauhan.[1]

Maailmansodan aikana Connolly alkoi nähdä itsensä yhä selkeämmin sotilaallisen johtajan roolissa ja hän vakuuttui siitä, että brittien valtaa vastaan suunnattu aseellinen kansannousu Irlannissa oli välttämätön.[2][3] Hän kirjoitteli sissisodan mahdollisuuksista ja arvosteli voimakkaasti varsinkin Irlannin vapaaehtoisjoukkoja niiden toimettomuudesta. Viranomaiset lakkauttivat hänen julkaisemansa The Workers’ Republic -lehden helmikuussa 1915.[2] Irlannin tasavaltalaisveljeskunta (Irish Republican Brotherhood, IRB) alkoi huolestua Connollyn malttamattomuudesta, joka voisi sotkea veljeskunnan oman suurisuuntaisemman kapinasuunnitelman. Tammikuun 1916 puolivälissä Connolly ja IRB:n sotilasneuvosto tekivät sopimuksen yhteistyöstä. Connolly liittyi sotilasneuvostoon ja hänen komentamastaan ICA:sta tuli osa salaista tasavaltalaisarmeijaa, jonka oli määrä nousta kapinaan pääsiäisenä. Päivää ennen suunniteltua kapinan alkamista hänet nimettiin ”Irlannin tasavallan” varapresidentiksi ja vallankumousarmeijan Dublinin alueen joukkojen komentajaksi komentajakenraalin nimikkeellä.[1][3][2]

Kapina käynnistyi pääsiäismaanantaina 24. huhtikuuta ja Connolly osoittautui kapinajohtajista tehokkaimmaksi. Hänen johtamansa päämajan pataljoona valtasi ensitöikseen Dublinin pääpostitoimiston ja hän johti sieltä käsin kapinallisten sotilasoperaatioita Dublinissa koko kapinaviikon ajan.[3] Hän oli yksi seitsemästä kapinajohtajasta, jotka allekirjoittivat niin sanotun pääsiäisjulistuksen.[5] Connolly haavoittui vakavasti jalkaan 27. huhtikuuta, mutta jatkoi siitä huolimatta komentajantehtävässään. Kun kapinan jatkaminen alkoi näyttää tuhoontuomitulta, hän asettui 29. huhtikuuta kapinajohdon enemmistön tavoin kannattamaan antautumista. Samana iltapäivänä hän allekirjoitti Patrick Pearsen laatiman antautumismääräyksen ICA:n puolesta punaisen ristin sairaalassa Dublinin linnassa, johon hänet oli viety hoidettavaksi. Connolylle järjestettiin samassa sairaalassa 9. toukokuuta sotaoikeudenkäynti, jossa hänet tuomittiin kuolemaan.[3] Hänet teloitettiin kolme päivää myöhemmin Kilmainhamin vankilan pihalla. Huonon kuntonsa vuoksi hänet jouduttiin asettamaan teloitusryhmän eteen tuoliin sidottuna. Hänet ja 14 muuta aiemmin teloitettua kapinajohtajaa haudattiin suureen joukkohautaan Arbour Hillin vankilan luona.[2]