James Beaumont Neilson

James Beaumont Neilson syntyi Shettlestonissa noin kolmen mailin päässä Glasgow'sta 22. kesäkuuta 1792. Hänen vanhempansa olivat Walter Neilson ja Marion Smith. Perhe oli työväenluokkainen, eivätkä Walter Neilsonin tulot ylittäneet 16 šillinkiä viikossa. Walter Neilson työskenteli koneenkäyttäjänä ja -korjaajana useissa hiilikaivoksissa, muun muassa John Roebuckin hiilikaivoksissa lähellä Bo'nessiä sekä Govanin hiilikaivoksissa lähellä Glasgow'ta.[1][2]

James Beaumont Neilson lopetti koulunkäynnin ennen kuin täytti 14 vuotta. Jo ennen tätä hän aloitti työt kivilouhoksessa neljän šillingin viikkopalkalla hoitaen höyrykonetta, jonka hänen isänsä oli rakentanut. Hän työskenteli koulunsa lopetettuaan kaksi vuotta Govanin hiilikaivoksessa, kunnes ryhtyi vanhemman veljensä Johnin oppipojaksi. Tämä oli insinööri, ja Neilson oppi tämän alaisuudessa alasta paljon, samalla kun opiskeli matematiikkaa, piirtämistä ja englannin oikeinkirjoitusta.[1][2]

Neilson työskenteli veljensä alaisuudessa vielä vuosikaudet oppipoika-aikansa jälkeen. Vuonna 1814 hän siirtyi William Taylorin alaisuuteen Irvinessä sijaitsevaan hiilikaivokseen. Hän toimi konemestarina kaivoksessa ja sai palkkaa 70–80 puntaa vuodessa. Kolme vuotta myöhemmin hänestä tuli Glasgow'n kaasulaitoksen esimies. Useat hänen keksintönsä tehostivat sekä kaasun tuotantoa että sen käytännön hyödyntämistä. Hän pyrki myös parhaansa mukaan edistämään alaistensa lukutaitoisuutta ja oppineisuutta. Hän pysyi tehtävässä kaiken kaikkiaan 30 vuotta.[1][2]

1820-luvulla Neilson teki tärkeimmän keksintönsä. Kaivostyössä oli vallalla yleinen käsitys, että kylmä ilma oli tehokkaampaa metallin erottamiseen malmista. Neilson suoritti asiaa käsitteleviä kokeita ja totesi käsityksen perättömäksi. Hänen uuden teoriansa mukaista erotteluprosessia kokeiltiin Clyde Ironworksissa vuonna 1828. Kokeilu oli niin onnistunut, että Neilson, Charles Macintosh, Colin Dunlop ja John Wilson patentoivat prosessin syys-lokakuussa 1828. Lisenssi sen käyttöön oli vain yksi šillinki tonnilta, millä pyrittiin rohkaisemaan sen käyttöä. Prosessi mahdollisti sen, että yhdellä tonnilla hiiltä saatettiin tuottaa kolme kertaa aikaisempaa suurempi määrä rautaa. Se myös mahdollisti heikkolaatuisemman rautamalmin ja hiilen käytön raudanvalmistuksessa.[1][2][3]

Neilsonin patenttia pyrittiin kyseenalaistamaan oikeudessa 1830- ja 1840-luvuilla yhä enemmän, kunnes se vanheni vuonna 1842. Neilson jäi eläkkeelle vuonna 1847 ja muutti ensin Buteen ja sitten 1851 Kirkcudbrightiin, missä pyrki jälleen edistämään paikallisten työläisten opetusta ja etua. Hän kuoli Queenshillissä Kirkcudbrightshiressä 18. tammikuuta 1865. Hänestä oli tehty Royal Societyn jäsen vuonna 1846.[2]