Jamaikan historia

Hallitus ei selvinnyt kuivuuden hoitamisesta ja lakoista hyvin, ja vuoden 1972 protestivaaleissa Michael Manleyn johtama työväenpuolue sai 19 paikkaa 37:stä. Aluksi se harjoitti varsin länsimaalaismielistä ulkopolitiikkaa, mutta myöhemmin Manley ilmoitti ihanteekseen sosialismin. Monia yhtiöitä kansallisetettiin varsinkin kaivosalalla, mutta markkinatalous sai kuitenkin jatkua. Manleyn ystävyys Fidel Castron kanssa ja tiiviit kauppasuhteen Neuvostoliittoon saivat länsimaat vähentämään yhteistyötä. Jamaika pääsi kuitenkin AKT-maiden joukkoon ja Lomén sopimus ja sen seuraaja Cotonoun sopimus vuonna 2000 takasivat maalle kaupapoliittisia etuja kuten tullien rajaamista.

Talous kääntyi laskuun 1970-luvulla ja vuoteen 1980 mennessä maa oli menettänyt jo neljänneksen bruttokansantuotteestaan. Varsinkin vuonna 1972 valtaan nousseen vasemmistolaisen kansanpuolueen (PNP) Michael Manleyn ensimmäisellä kaudella 1972–1980 kaksipuoluejärjestelmän puolueiden tukemien jengien väliset yhteenotot kärjistyivät aseellisiksi ja kokaiinikaupalla rikastuneiden jengien levottomuuksista pääkaupungissa Kingstonissa tuli säännöllisiä erityisesti vaalien aikaan.

Työväenpuolueen Edward Seagan pääministerikaudella 1980–1989 monet ulkomaalaiset öljy- ja alumiiniyritykset päättivät lähteä Jamaikalta, ja hallitus osti niiden liiketoiminnan.[8]

Seaga ohjasi ulkopolitiikkaa jälleen länsimielisempään suuntaan. Lokakuussa 1983 Yhdysvallat hyökkäsi Grenadaan, ja Jamaika yhdessä monien muiden Karibian maiden kanssa lähetti joitakin satoja miehiä mukaan.[9]

PNP boikotoi vuoden 1983 vaaleja, koska koki viime hetkellä muutetun vaalipiirijaon haitalliseksi eikä kynennyt niemämään ehdokkaita neljässä päivässä.[10]

Vuonna 1988 hurrikaani Gilbert aiheutti suuria tuhoja. Infrastuktuurin jälleenrakennus ei sujunut kovin mallikkaasti, ja kansan luottamus hallitukseen heikkeni. Manley sai hallita toisen kauden 1989-1992. P. J. Patterson oli pääministerinä 1992–2006. Vuosina 1998-2001 maassa oli talousongelmia ja väkivaltaisia levottomuuksia, jotka tukahdutettiin armeijan avulla. Vuonna 2006 Pattersonin seuraajaksi nousi Portia Simpson-Miller. Vuoden 2007 parlamenttivaalit voitti JLP, ja Bruce Goldingista tuli pääministeri. Vuonna 2011 hänen seuraajakseen valittiin Andrew Holness.[2]

Portia Simpson-Miller oli Jamaikan historian ensimmäinen naispuolinen pääministeri. Hän tuli ensimmäisen kerran pääministeriksi vuonna 2006 pääministeri P.C.Pattersonin vetäydyttyä eläkkeelle, jolloin Simpson-Miller tuli kansallispuolueen PNP:n johtoon ja pääministeriksi. Vuoden 2007 vaaleissa PNP kuitenkin kärsi niukan vaalitappion ja työväenpuolue JLP siirtyi valtaan. [11]

Lokakuussa 2011 JLP:n johtaja ja pääministeri Bruce Golding astui syrjään ja hänen seuraajakseen valittiin Andrew Holness, joka oli ollut vuodesta 2007 Goldingin hallituksen opetusministeri. 39-vuotiaasta Holnessista tuli Jamaikan historian nuorin pääministeri ja hänen tehtäväkseen jäi johdattaa puolueensa kahden kuukauden päässä oleviin seuraaviin parlamenttivaaleihin. Hän oli myös ensimmäinen Jamaikan itsenäistymisen jälkeen syntynyt pääministeri.[12]

Joulukuun 2011 parlamenttivaaleissa PNP sai kuitenkin suuren vaalivoiton; PNP sai 41 parlamentin 63 paikasta JLP:n saadessa vain 22 paikkaa .Portia Simpson-Miller palasi Jamaikan pääministeriksi ja Andrew Holnessin ensimmäinen pääministerikausi jäi kahden kuukauden mittaiseksi.[11]

Sosialistisesta menneisyydestään huolimatta PNP-puolue laittoi kovilla säästötoimenpiteillä Jamaikan talouden hyvään kuntoon; talous kasvoi ja inflaatio oli vähäinen, mutta työttömyys säilyi korkeana. Helmikuun 2016 parlamenttivaaleissa oppositiossa oleva JLP sai niukan vaalivoiton. JLP sai parlamenttiin 33 paikkaa ja PNP 30, joten pääministeri Simpson-Miller joutui väistymään. [13] Maaliskuussa 2016 JLP:n johtajasta Andrew Holnessista tuli taas Jamaikan pääministeri. Erittäin niukan vaalivoiton seurauksena JLP:n enemmistö oli lopulta vain yksi paikka.[14]

Tammikuussa 2017 pääministeri Andrew Holness vieraili Israelissa ensimmäisenä Jamaikan pääministerinä.[15]