Jalmari Saari

Jalmari Saari isännöi Saaren kylässä kilometrin päässä Jämsän kirkonkylästä sijainnutta kotitilaansa Saaren kartanoa, jonka hän oli saanut perinnöksi isältään Aleksander Valfrid Saarelta (k. 1905). Saaren talon tiloissa säilytettiin kuljetettavia vankeja ja siellä oli myös Jämsän ainoa juoppoputka. Jalmari Saarella oli useita luottamustehtäviä, hän kuului Jämsän Säästöpankin isännistöön ja oli myös pitäjän ensimmäisen urheiluseuran puheenjohtaja. Saari tunnettiin Jämsän parhaimpana painijana. Luonteeltaan hän oli hyvin jyrkkä, väkivaltainen ja tyly. Näitä luonteenpiirteitä saattoi korostaa alkoholinkäyttö. Toisaalta Saari saattoi joissain tilanteissa olla hyvinkin vaikutuksille altis ja esimerkiksi arastella omaa palvelusväkeäänkin.

Saari oli yksi Jämsän vuonna 1917 perustetun suojeluskunnan johtajista. Sisällissodan sytyttyä hänet valittiin huolehtimaan vangituista punaisiksi epäillyistä henkilöistä. Vankeja säilytettiin ja heitä kuulusteltiin Saaren kartanossa. Osa vangeista lähetettiin eteenpäin, mutta monia punaisia ja sellaisiksi epäilemiään Saari ja From teloittivat omavaltaisesti. Saari osallistui henkilökohtaisesti ainakin 57 vangin teloitukseen. Teloitukset tapahtuivat aluksi Saaren kartanon riihen seinää vasten, mutta pian ne siirrettiin huomion välttämiseksi Jämsän kirkon kivisen kellotapulin alakertaan.[1]

Saari apulaisineen kävi tappamassa ihmisiä Jämsän lisäksi muun muassa Tampereella, Seinäjoella ja Kokkolassa, jossa opettaja Kaarlo Isomäen onnistui paeta teloittajiltaan. Vuonna 1920 Isomäki järjesti Saaren oikeuteen eteen ja Sotaylioikeus tuomitsi hänet vuotta myöhemmin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen yllytyksestä murhaan. Korkein oikeus kuitenkin vapautti Saaren toukokuussa 1921 käyttäen perusteena valtionhoitaja P. E. Svinhufvudin joulukuussa 1918 antamaa armahdusasetusta, joka vapautti sisällissodan valkoiset sodan aikaisista rikoksista.

Sisällissodan jälkeen Saaren talossa työskenteli parin vuoden ajan 25 Tammisaaren vankileiriltä tuotua punavankia, jotka raivasivat uutta peltoa, rakensivat kivinavetan sekä tekivät tilalle Jämsän keskustasta johtaneen tien ja Märäsojan ylittäneen puusillan.

Jalmari Saari kuoli syksyllä 1925. Hän oli mennyt illalla 28. syyskuuta 1925 kartanonsa viljankuivaamona toimineeseen riiheen. Saari kiipesi sekoittamaan kuivuvaa viljaa ja nähtävästi putosi pimeässä pää edellä riihen uunin ja palomuurin väliseen rakoon. Saari sai pahoja palovammoja, lisäksi terävä kivensärmä katkoi hänen kylkiluitaan ja lävisti keuhkot. Aamulla löydettäessä Saari oli vielä elossa, mutta kuoli myöhemmin sairaalassa. Epäselväksi jäi, oliko kyseessä tapaturma vai tönäisikö joku Saarta. [2][3]

Jalmari Saaren kuoltua kartanoa isännöi vuoteen 1928 saakka hänen veljensä Frithiof Saari. Tämän kuoltua tila siirtyi nuorimman sisaren Hiljan pojalle professori Pauli Tuorilalle.