Jalmari Helander
Jalmari Helander (s. 21. heinäkuuta 1976[1]) on suomalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Hän on ohjannut mainoksia, lyhytelokuvia ja musiikkivideoita. Hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa, Rare Exports, sai ensi-iltansa joulukuussa 2010.[2] Cate Blanchett nimesi sen yhdeksi suosikkielokuvistaan[3] ja Helander sai elokuvasta parhaan lavastuksen Jussin.
Jalmari Helander | |
---|---|
![]() Jalmari Helander Jussi-gaalassa vuonna 2011. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 21. heinäkuuta 1976 |
Ohjaaja | |
Aktiivisena | 1999– |
Tunnetuimmat ohjaukset |
Rare Exports Big Game |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Helanderin toinen pitkä elokuva, Big Game[4] oli suomalaistuotanto, joka kuvattiin Saksassa.[5] Elokuvan pääosia esittävät Samuel L. Jackson ja Rare Exportsissakin esiintynyt Onni Tommila. Muissa rooleissa näyttelivät mm. Jim Broadbent, Ray Stevenson ja Felicity Huffman.[6]
Kaikkien Helanderin pitkien elokuvien tuottajana on toiminut Petri Jokiranta. Helander ja Jokiranta saivat yhteistyöstään elokuvataiteen valtionpalkinnon 2011.[7]
Helander on käyttänyt useissa tuotannoissaan jo ensimmäisistä lyhytelokuvista tuttua tekijäryhmää, johon kuuluvat muun muassa käsikirjoittajaveli Juuso Helander, kuvaaja Mika Orasmaa sekä näyttelijä Jorma Tommila.
Helanderin sisko on lavastaja Ida Helander-Tommila.[8]
Filmografia
Pitkät elokuvat
- Rare Exports, 2010
- Big Game, 2014
- Sisu, 2023
Lyhytelokuvat
- Jäämies, 1999
- Maxmillian Tarzan, 1999
- Ukkonen, 2001
- Rare Exports, Inc., 2003
- Rare Exports: The Official Safety Instructions, 2005
- Fakiiri, 2006
- Toinen puoli puolustusvoimista, 2007
TV-sarjat
- Luottomies, 2018
- Kalifornian kommando, 2020
Palkinnot
- Lavastuksen Jussi-palkinto elokuvasta Rare Exports (2011)[9]
- Elokuvataiteen valtionpalkinto yhdessä Petri Jokirannan kanssa (2011)[10]
Lähteet
- Jalmari Helander | Hakutulokset elonet.finna.fi. Viitattu 23.5.2022.
- Rare Exports Elonet.fi. Viitattu 23.5.2022.
- Leppilampi, Markku: Arvostettu Hollywood-tähti sanoi jouluyön Suomi-leffaa yhdeksi suosikikseen Episodi. 24.12.2021. Viitattu 4.1.2022.
- Kinnunen, Kalle: Kuvaukset alkavat: Jalmari Helanderin Big Gamessa Samuel L. Jacksonin rinnalla Oscar-voittaja Jim Broadbent 11.9.2013. Suomen Kuvalehti. Viitattu 22.10.2013.
- Miksei Big Gamea kuvattu Suomessa? Elokuvan brittitähti puolustaa Jalmari Helanderin valintaa Muropaketti.com. 20.3.2015. Viitattu 23.5.2022.
- ”Big Game (2014) - IMDb”.
- STT: Elokuvataiteen valtionpalkinto Rare Exportsin tekijöille Helsingin Sanomat. 27.9.2011. Viitattu 23.5.2022.
- Laiho, Elina: Elokuvan teko kulkee verenperintönä (Arkistoitu) Länsi-Uusimaa. 27.10.2008. Viitattu 22.10.2013.
- Niko Jutila: Jussi-palkinnot jaettiin – Rare Exports illan suurin voittaja, Matti Kassilalle Betoni-Jussi elokuvauutiset.fi. Viitattu 23.5.2022.
- Filmikamari | Elokuvataiteen valtionpalkinto Jalmari Helanderille ja Petri Jokirannalle www.filmikamari.fi. Viitattu 23.5.2022.
Aiheesta muualla
- Jalmari Helander Elonetissä.
- Jalmari Helander Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Jalmari Helanderin kummallinen satu. Ylen elävä arkisto (2012)
- Kalle Kinnunen: Big Game – kuinka Hollywood tuotiin Suomeen. Johnny Kniga, 2015.