Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2020

Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2020 (engl. UEFA Euro 2020) olivat järjestyksessään 16. jalkapallon miesten Euroopan-mestaruuskilpailut.[2] Ne piti järjestää 11 eri Euroopan maassa kesällä 2020, mutta UEFA siirsi maaliskuussa 2020 ne kesään 2021 koronaviruspandemian vuoksi.[3] Italia voitti Euroopan-mestaruuden, kun se kaatoi loppuottelussa Englannin.

UEFA Euro 2020
Joukkueet 24
Isäntämaa
Ajankohta 11. kesäkuuta –
11. heinäkuuta 2021[1]
Mitalistit
Kultaa  Italia
Hopeaa  Englanti
Ottelut 51
Maalit 142 (2,78 ottelua kohti)
Yleisö 1 099 278 (21 554 ottelua kohti)
Maalintekijä Portugali Cristiano Ronaldo
Tšekki Patrik Schick (5 maalia)
Paras pelaaja Italia Gianluigi Donnarumma
 2016 2024 

Euroopan jalkapalloliitto päätti poikkeuksellisesti järjestää kilpailut EM-kisojen 60-vuotisjuhlien kunniaksi 11:ssa eri maassa ympäri Eurooppaa. Kilpailut ovat ensimmäistä kertaa useammassa kuin kahdessa maassa.[4] Käytössä ovat myös ensimmäistä kertaa EM-kisoissa videoerotuomarit (video assistant referee, VAR).[5] Turnaus piti alun perin järjestää 12 isäntämaassa, mutta Irlanti menetti kisaisännän oikeutensa, jolloin isäntämaiden määrä putosi 11:een. Irlanti menetti oikeutensa, koska se ei voinut taata, että yleisöä pääsisi paikan päälle seuraamaan otteluja. Irlannin alkulohko-ottelut sai järjestettäväkseen Venäjä ja pudotuspelit Englanti.[6]

Hakuprosessi

Kesäkuussa 2012 Euroopan jalkapalloliiton silloinen puheenjohtaja Michel Platini julkisti suunnitelmansa järjestää lopputurnaus 12–13 kaupungissa ympäri Eurooppaa.[7] Suunnitelmaa arvosteltiin muun muassa siksi että turnauksen hajauttamisen pelättiin tuhoavan kisojen luonteen. Joulukuussa 2012 UEFA päätti toteuttaa suunnitelman perustellen sitä muun muassa taloudellisen taakan jakamisella.[8] Päätöksen jälkeen jäsenmaita pyydettiin ilmaisemaan kiinnostuksensa toimia isäntäkaupunkina. Määräaikaan mennessä 32 maata ilmoitti kiinnostuksestaan.[9] Lopulta varsinaisen hakemuksen jätti 19 maata:[10]

Syyskuussa 2019 UEFA valitsi 13 isäntäkaupunkia. Hakijoista Cardiff, Jerusalem, Minsk, Skopje, Sofia ja Tukholma karsiutuivat. Loppuottelun ja välierien paikaksi valittiin Lontoo.[11] Joulukuussa 2017 Brysselissä pelattavat ottelut päätettiin siirtää Roomaan ja Lontooseen, koska pelipaikaksi kaavaillun uuden stadionin rakentaminen ei ollut edennyt aikataulussa.[12] Irlanti valittiin alun perin isäntämaaksi, mutta vaikean koronatilanteen vuoksi UEFA epäsi sen isäntäoikeudet 23. huhtikuuta 2021. Samana päivänä UEFA ilmoitti myös, että Espanjan ottelut siirretään Bilbaosta Sevillaan.[13]

Karsinnat

Lopputurnaukseen pääsee yhteensä 24 joukkuetta. Karsintoihin osallistuivat kaikki 55 UEFA:n jäsenmaata mukaan lukien kaikki isäntämaat. Joukkueet jaettiin 10 lohkoon, joista viidessä pelaa viisi joukkuetta ja lopuissa kuusi.[14] Lohkojen kaksi parasta joukkuetta pääsee suoraan kisoihin. Loput neljä paikkaa on varattu Kansojen liigan pudotuspelien voittajille.

Lopputurnaukseen selvinneet joukkueet

Joukkue Karsintatapa Karsintapäivä
 BelgiaLohko I:n voittaja10. lokakuuta 2019
 ItaliaLohko J:n voittaja12. lokakuuta 2019
 VenäjäLohko I:n toinen13. lokakuuta 2019
 PuolaLohko G:n voittaja13. lokakuuta 2019
 UkrainaLohko B:n voittaja14. lokakuuta 2019
 EspanjaLohko F:n voittaja15. lokakuuta 2019
 RanskaLohko H:n voittaja14. marraskuuta 2019
 TurkkiLohko H:n toinen14. marraskuuta 2019
 EnglantiLohko A:n voittaja14. marraskuuta 2019
 TšekkiLohko A:n toinen14. marraskuuta 2019
 SuomiLohko J:n toinen15. marraskuuta 2019
 RuotsiLohko F:n toinen15. marraskuuta 2019
 KroatiaLohko E:n voittaja16. marraskuuta 2019
 ItävaltaLohko G:n toinen16. marraskuuta 2019
 SaksaLohko C:n voittaja16. marraskuuta 2019
 AlankomaatLohko C:n toinen16. marraskuuta 2019
 PortugaliLohko B:n toinen17. marraskuuta 2019
 SveitsiLohko D:n voittaja18. marraskuuta 2019
 TanskaLohko D:n toinen18. marraskuuta 2019
 WalesLohko E:n toinen19. marraskuuta 2019
 Pohjois-MakedoniaJatkokarsintavoittaja12. marraskuuta 2020
 UnkariJatkokarsintavoittaja12. marraskuuta 2020
 SlovakiaJatkokarsintavoittaja12. marraskuuta 2020
 SkotlantiJatkokarsintavoittaja12. marraskuuta 2020

Lohkoarvonta

Lopputurnauksen lohkoarvonta suoritettiin 30. marraskuuta 2019 Bukarestissa.[15] Joukkueet jaettiin neljään arvontakoriin karsintojen määrittämän rankingin perusteella:[16]

  • Kori 1: Lohkovoittajat sijoilla 1–6
  • Kori 2: Lohkovoittajat sijoilla 7–10, lohkokakkoset sijoilla 1–2
  • Kori 3: Lohkokakkoset sijoilla 3–8
  • Kori 4: Lohkokakkoset sijoilla 9–10, Kansojen liigan playoff-voittajat

UEFA oli kuitenkin tarvittaessa mahdollisuus muuttaa isäntämaiden sijoittelua koreissa. Arvonnassa kisoihin päässeet isäntämaat aseteltiin automaattisesti siihen lohkoon, joka pelataan kyseisessä maassa. Poliittisista syistä tiettyjen maiden, kuten Venäjän ja Ukrainan, kohtaaminen on kielletty ja arvonnassa tämä otettiin huomioon siten että maat eivät joudu samaan lohkoon.[16]

Kori 1 Kori 2 Kori 3 Kori 4
Joukkue Isäntä Ranking Joukkue Isäntä Ranking Joukkue Isäntä Ranking Joukkue Isäntä Ranking
Belgia[lower-alpha 1]1 Ranska7 Portugali13 Wales Wales19
ItaliaLohko A2 Puola8 Turkki14 Suomi20
EnglantiLohko D3  Sveitsi9 TanskaLohko B15 Unkari[lower-alpha 2]Lohko F[lower-alpha 3]21
SaksaLohko F4 Kroatia10 Itävalta16 Slovakia[lower-alpha 2]Lohko E[lower-alpha 4]22
EspanjaLohko E5 Alankomaat[lower-alpha 1]Lohko C11 Ruotsi17 Skotlanti[lower-alpha 2]Lohko D[lower-alpha 5]23
Ukraina[lower-alpha 1]6 Venäjä[lower-alpha 1]Lohko B12 Tšekki18 Makedonia[lower-alpha 6]24
  1. Venäjää ja Ukrainaa ei voi arpoa samaan lohkoon, jolloin ykköskorista Venäjän B-lohkoon tulee automaattisesti Belgia ja Ukraina päätyy C-lohkoon.
  2. Pudotuspelien voittajat selviävät vasta arvonnan jälkeen.
  3. Romania (C-lohkon isäntämaa) ja Unkari (F-lohkon isäntämaa) ovat samalla polulla. Jos Romania voittaa, se menee C-lohkoon ja D-polun voittaja F-lohkoon. Muussa tapauksessa voittaja menee F-lohkoon ja D-polun voittaja C-lohkoon.
  4. E-lohkon isäntämaa, Irlanti, on pudotuspelien B-polulla, joten sen voittaja menee automaattisesti E-lohkoon.
  5. D-lohkon isäntämaa, Skotlanti, on pudotuspelien C-polulla, joten sen voittaja menee automaattisesti D-lohkoon.
  6. Pudotuspelien D-polulla on Kosovo, jota ei voi arpoa samaan lohkoon Venäjän kanssa.

    Arvonnan tulokset

    Lohkoarvonnan tulokset olivat seuraavat:[17]

    A-lohko
    SijaJoukkue
    A1 Turkki
    A2 Italia[lower-alpha 1]
    A3 Wales
    A4 Sveitsi
    B-lohko
    SijaJoukkue
    B1 Tanska[lower-alpha 1]
    B2 Suomi
    B3 Belgia
    B4 Venäjä[lower-alpha 2]
    C-lohko
    SijaJoukkue
    C1 Alankomaat[lower-alpha 1]
    C2 Ukraina
    C3 Itävalta
    C4 Pohjois-Makedonia
    D-lohko
    SijaJoukkue
    D1 Englanti[lower-alpha 1]
    D2 Kroatia
    D3 Skotlanti
    D4 Tšekki
    E-lohko
    SijaJoukkue
    E1 Espanja[lower-alpha 1]
    E2 Ruotsi
    E3 Puola
    E4 Slovakia
    F-lohko
    SijaJoukkue
    F1 Unkari[lower-alpha 2]
    F2 Portugali
    F3 Ranska
    F4 Saksa[lower-alpha 1]
    1. Kolme kotiottelua pelaava isäntämaa
    2. Kaksi kotiottelua pelaava isäntämaa

      Pelijärjestelmä

      Lopputurnaukseen pääsevät 24 maata jaetaan kuuteen neljän joukkueen alkulohkoon. Pudotuspeleihin, jotka koostuvat neljännesvälieristä, puolivälieristä, välieristä ja loppuottelusta, pääsevät jokaisen lohkon ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneet joukkueet sekä neljä parasta lohkokolmosta.[15]

      Kokoonpanot

      Koronaviruspandemiasta aiheutuneen pelaajien kuormituksen vähentämiseksi joukkueisiin saa nimetä 23 pelaajan sijasta 26 pelaajaa. Jokainen joukkue saa kuitenkin nimetä vain 23 pelaajaa ottelupöytäkirjaan, joka on näin ollen sama määrä kuin aikaisempina vuosina.[18] Turnauksessa mukana olevien joukkueiden tulee nimetä pelaajistoonsa kolme (3) maalivahtia ja kokoonpanon tulee olla vahvistettuna viimeistään 10 päivää ennen avausottelua eli 1. kesäkuuta 2021. Jos pelaaja loukkaantuu tai sairastuu vakavasti ja se estää pelaajan osallistumisen turnaukseen, saa hänen tilalleen nimetä uuden pelaajan ennen joukkueen ensimmäistä ottelua.[19]

      Pelipaikat

      11 kisapaikkakuntaa valittiin 19. syyskuuta 2014.[20]

      Englanti Lontoo[lower-alpha 1][lower-alpha 2] Italia Rooma[lower-alpha 3][lower-alpha 4][lower-alpha 5][lower-alpha 6] Saksa München[lower-alpha 7][lower-alpha 8]
      Wembley Stadium Stadio Olimpico Allianz Arena
      Kapasiteetti: 90 000 Kapasiteetti: 70 634 Kapasiteetti: 70 000
      Azerbaidžan Baku Venäjä Pietari[lower-alpha 9] Unkari Budapest
      Kansallisstadion Krestovsky Stadium Puskás Arena
      Kapasiteetti: 68 700 Kapasiteetti: 68 134 Kapasiteetti: 67 215
      Espanja Sevilla Romania Bukarest Alankomaat Amsterdam[lower-alpha 10] Skotlanti Glasgow Tanska Kööpenhamina
      La Cartuja Arena Națională Johan Cruijff Arena Hampden Park Telia Parken
      Kapasiteetti: 60 000 Kapasiteetti: 55 600 Kapasiteetti: 54 990 Kapasiteetti: 51 866 Kapasiteetti: 38 065
      Huomioita

      Alkulohkot

      Lohkovoittajat, toiseksi sijoittuneet joukkueet sekä neljä parasta kolmanneksi sijoittunutta joukkuetta etenivät pudotuspeleihin. Kaikki ajat CEST (UTC+2).

      Sijoituksen määräytyminen

      Tasapisteissä olevien joukkueiden sijoitukset määräytyvät seuraavasti:[21]

      1. pisteet keskinäisissä otteluissa
      2. maaliero keskinäisissä otteluissa
      3. tehdyt maalit keskinäisissä otteluissa
      4. jos yhä tasapisteissä, käytetään kriteereitä 1–3 niiden joukkueiden keskinäiseen otteluun, joiden sijoitus on vielä selvittämättä
      5. maaliero kaikissa otteluissa
      6. tehdyt maalit kaikissa otteluissa
      7. voitot kaikissa otteluissa
      8. jos pelataan alkulohkon viimeistä kierrosta, tasapisteissä olevat joukkueet pelaavat rangaistuspotkukilpailun
      9. fair-play-tilasto kaikissa otteluissa
      10. kokonaisranking

      Lohko A

      Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
      1  Italia (I) 3 3 0 0 7 0 +7 9 Etenee pudotuspeleihin
      2  Wales 3 1 1 1 3 2 +1 4
      3  Sveitsi 3 1 1 1 4 5 1 4
      4  Turkki 3 0 0 3 1 8 7 0
      Lähde: UEFA
      Sijoituksen määrittäminen: Sijoituksen määräytyminen
      (I) Isäntä.

      11. kesäkuuta 2021
      21:00
      Turkki  0–3  Italia
      Raportti
      Stadio Olimpico, Rooma
      Yleisömäärä: 12 916
      Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)

      12. kesäkuuta 2021
      15:00
      Wales  1–1  Sveitsi
      Raportti
      Bakun olympiastadion, Baku
      Yleisömäärä: 8 782
      Tuomari: Clément Turpin (Ranska)

      16. kesäkuuta 2021
      18:00
      Turkki  0–2  Wales
      Raportti
      Bakun olympiastadion, Baku
      Yleisömäärä: 19 762
      Tuomari: Artur Soares Dias (Portugali)

      16. kesäkuuta 2021
      21:00
      Italia  3–0  Sveitsi
      Raportti
      Stadio Olimpico, Rooma
      Yleisömäärä: 12 445
      Tuomari: Sergei Karasev (Venäjä)

      20. kesäkuuta 2021
      18:00
      Sveitsi  3–1  Turkki
      Raportti
      Bakun olympiastadion, Baku
      Yleisömäärä: 17 138
      Tuomari: Slavko Vinčić (Slovenia)

      20. kesäkuuta 2021
      18:00
      Italia  1–0  Wales
      Raportti
      Stadio Olimpico, Rooma
      Yleisömäärä: 11 541
      Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)

      Lohko B

      Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
      1  Belgia 3 3 0 0 7 1 +6 9 Etenee pudotuspeleihin
      2  Tanska (I) 3 1 0 2 5 4 +1 3[lower-alpha 1]
      3  Suomi 3 1 0 2 1 3 2 3[lower-alpha 1]
      4  Venäjä (I) 3 1 0 2 2 7 5 3[lower-alpha 1]
      Lähde: UEFA
      Sijoituksen määrittäminen: Sijoituksen määräytyminen
      (I) Isäntä.
      Huomautukset:
      1. Keskinäisten otteluiden pisteet tasan (3). Keskinäisten otteluiden maaliero: Tanska +2, Suomi 0, Venäjä −2.

        12. kesäkuuta 2021
        18:00
        Tanska  0–1  Suomi
        Raportti
        Parken, Kööpenhamina
        Yleisömäärä: 15 200
        Tuomari: Anthony Taylor (Englanti)

        12. kesäkuuta 2021
        21:00
        Belgia  3–0  Venäjä
        Raportti
        Stadion Krestovski, Pietari
        Yleisömäärä: 26 264
        Tuomari: Antonio Mateu Lahoz (Espanja)

        16. kesäkuuta 2021
        15:00
        Suomi  0–1  Venäjä
        Raportti
        Stadion Krestovski, Pietari
        Yleisömäärä: 24 540
        Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)

        17. kesäkuuta 2021
        18:00
        Tanska  1–2  Belgia
        Raportti
        Parken, Kööpenhamina
        Yleisömäärä: 23 395
        Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

        21. kesäkuuta 2021
        21:00
        Venäjä  1–4  Tanska
        Raportti
        Parken, Kööpenhamina
        Yleisömäärä: 23 644
        Tuomari: Clément Turpin (Ranska)

        21. kesäkuuta 2021
        21:00
        Suomi  0–2  Belgia
        Raportti
        Stadion Krestovski, Pietari
        Yleisömäärä: 18 545
        Tuomari: Felix Brych (Saksa)

        Lohko C

        Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
        1  Alankomaat (I) 3 3 0 0 8 2 +6 9 Etenee pudotuspeleihin
        2  Itävalta 3 2 0 1 4 3 +1 6
        3  Ukraina 3 1 0 2 4 5 1 3
        4  Pohjois-Makedonia 3 0 0 3 2 8 6 0
        Lähde: UEFA
        Sijoituksen määrittäminen: Sijoituksen määräytyminen
        (I) Isäntä.

        13. kesäkuuta 2021
        18:00
        Itävalta  3–1  Pohjois-Makedonia
        Raportti
        Arena Națională, Bukarest
        Yleisömäärä: 9 082
        Tuomari: Andreas Ekberg (Ruotsi)

        13. kesäkuuta 2021
        21:00
        Alankomaat  3–2  Ukraina
        Raportti
        Johan Cruijff Arena, Amsterdam
        Yleisömäärä: 15 837
        Tuomari: Felix Brych (Saksa)

        17. kesäkuuta 2021
        15:00
        Ukraina  2–1  Pohjois-Makedonia
        Raportti
        Arena Națională, Bukarest
        Yleisömäärä: 10 001
        Tuomari: Fernando Rapallini (Argentiina)

        17. kesäkuuta 2021
        21:00
        Alankomaat  2–0  Itävalta
        Raportti
        Johan Cruijff Arena, Amsterdam
        Yleisömäärä: 15 243
        Tuomari: Orel Grinfeld (Israel)

        21. kesäkuuta 2021
        18:00
        Pohjois-Makedonia  0–3  Alankomaat
        Raportti
        Johan Cruijff Arena, Amsterdam
        Yleisömäärä: 15 227
        Tuomari: István Kovács (Romania)

        21. kesäkuuta 2021
        18:00
        Ukraina  0–1  Itävalta
        Raportti
        Arena Națională, Bukarest
        Yleisömäärä: 10 472
        Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

        Lohko D

        Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
        1  Englanti (I) 3 2 1 0 2 0 +2 7 Etenee pudotuspeleihin
        2  Kroatia 3 1 1 1 4 3 +1 4
        3  Tšekki 3 1 1 1 3 2 +1 4
        4  Skotlanti (I) 3 0 1 2 1 5 4 1
        Lähde: UEFA
        Sijoituksen määrittäminen: Sijoituksen määräytyminen
        (I) Isäntä.

        13. kesäkuuta 2021
        15:00
        Englanti  1–0  Kroatia
        Raportti
        Wembley Stadium, Lontoo
        Yleisömäärä: 18 497
        Tuomari: Daniele Orsato (Italia)

        14. kesäkuuta 2021
        15:00
        Skotlanti  0–2  Tšekki
        Raportti
        Hampden Park, Glasgow
        Yleisömäärä: 9 847
        Tuomari: Daniel Siebert (Saksa)

        18. kesäkuuta 2021
        18:00
        Kroatia  1–1  Tšekki
        Raportti
        Hampden Park, Glasgow
        Yleisömäärä: 5 607
        Tuomari: Carlos del Cerro Grande (Espanja)

        18. kesäkuuta 2021
        21:00
        Englanti  0–0  Skotlanti
        Raportti
        Wembley Stadium, Lontoo
        Yleisömäärä: 20 306
        Tuomari: Antonio Mateu Lahoz (Espanja)

        22. kesäkuuta 2021
        21:00
        Kroatia  3–1  Skotlanti
        Raportti
        Hampden Park, Glasgow
        Yleisömäärä: 9 896
        Tuomari: Fernando Rapallini (Argentiina)

        22. kesäkuuta 2021
        21:00
        Tšekki  0–1  Englanti
        Raportti
        Wembley Stadium, Lontoo
        Yleisömäärä: 19 104
        Tuomari: Artur Soares Dias (Portugali)

        Lohko E

        Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
        1  Ruotsi 3 2 1 0 4 2 +2 7 Etenee pudotuspeleihin
        2  Espanja (I) 3 1 2 0 6 1 +5 5
        3  Slovakia 3 1 0 2 2 7 5 3
        4  Puola 3 0 1 2 4 5 1 1
        Lähde: UEFA
        Sijoituksen määrittäminen: Sijoituksen määräytyminen
        (I) Isäntä.

        14. kesäkuuta 2021
        18:00
        Puola  1–2  Slovakia
        Raportti
        Stadion Krestovski, Pietari
        Yleisömäärä: 12 862
        Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)

        14. kesäkuuta 2021
        21:00
        Espanja  0–0  Ruotsi
        Raportti
        La Cartuja, Sevilla
        Yleisömäärä: 10 559
        Tuomari: Slavko Vinčić (Slovenia)

        18. kesäkuuta 2021
        15:00
        Ruotsi  1–0  Slovakia
        Raportti
        Stadion Krestovski, Pietari
        Yleisömäärä: 11 525
        Tuomari: Daniel Siebert (Saksa)

        19. kesäkuuta 2021
        21:00
        Espanja  1–1  Puola
        Raportti
        La Cartuja, Sevilla
        Yleisömäärä: 11 732
        Tuomari: Daniele Orsato (Italia)

        23. kesäkuuta 2021
        18:00
        Slovakia  0–5  Espanja
        Raportti
        La Cartuja, Sevilla
        Yleisömäärä: 11 204
        Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

        23. kesäkuuta 2021
        18:00
        Ruotsi  3–2  Puola
        Raportti
        Stadion Krestovski, Pietari
        Yleisömäärä: 14 252
        Tuomari: Michael Oliver (Englanti)

        Lohko F

        Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
        1  Ranska 3 1 2 0 4 3 +1 5 Etenee pudotuspeleihin
        2  Saksa (I) 3 1 1 1 6 5 +1 4[lower-alpha 1]
        3  Portugali 3 1 1 1 7 6 +1 4[lower-alpha 1]
        4  Unkari (I) 3 0 2 1 3 6 3 2
        Lähde: UEFA
        Sijoituksen määrittäminen: Sijoituksen määräytyminen
        (I) Isäntä.
        Huomautukset:
        1. Keskinäisen ottelun tulos: Portugali 2−4 Saksa.

          15. kesäkuuta 2021
          18:00
          Unkari  0–3  Portugali
          Raportti
          Puskás Arena, Budapest
          Yleisömäärä: 55 662
          Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

          15. kesäkuuta 2021
          21:00
          Ranska  1–0  Saksa
          Raportti
          Allianz Arena, München
          Yleisömäärä: 13 000
          Tuomari: Carlos del Cerro Grande (Espanja)

          19. kesäkuuta 2021
          15:00
          Unkari  1–1  Ranska
          Raportti
          Puskás Arena, Budapest
          Yleisömäärä: 55 998
          Tuomari: Michael Oliver (Englanti)

          19. kesäkuuta 2021
          18:00
          Portugali  2–4  Saksa
          Raportti
          Allianz Arena, München
          Yleisömäärä: 12 926
          Tuomari: Anthony Taylor (Englanti)

          23. kesäkuuta 2021
          21:00
          Portugali  2–2  Ranska
          Raportti
          Puskás Arena, Budapest
          Yleisömäärä: 54 886
          Tuomari: Antonio Mateu Lahoz (Espanja)

          23. kesäkuuta 2021
          18:00
          Saksa  2–2  Unkari
          Raportti
          Allianz Arena, München
          Yleisömäärä: 12 413
          Tuomari: Sergei Karasev (Venäjä)

          Lohkokolmoset

          Sij. Loh. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta
          1 D  Tšekki 3 1 1 1 3 2 +1 4 Etenee pudotuspeleihin
          2 A  Sveitsi 3 1 1 1 4 5 1 4
          3 F  Portugali 3 1 1 1 7 6 +1 4
          4 C  Ukraina 3 1 0 2 4 5 1 3
          5 B  Suomi 3 1 0 2 1 3 2 3
          6 E  Slovakia 3 1 0 2 2 7 5 3
          Lähde: UEFA
          Sijoituksen määrittäminen: 1) pisteet; 2) maaliero; 3) tehdyt maalit; 4) voitot; 5) fair-play-tilasto; 6) kokonaisranking.

          Pudotuspelit

          Pudotuspelit pelataan aina ratkaisuun saakka. Ottelun ollessa tasan varsinaisen peliajan (mahdollisine lisäaikoineen) päättyessä, pelataan 2 × 15 minuutin jatko-ottelu, joka pelataan kokonaan riippumatta syntyykö maaleja vai ei. Kultainen maali -sääntö ei ole käytössä. Mikäli peli on tasan jatko-ottelun jälkeen, suoritetaan jatkoonpääsystä, tai loppuottelussa lopullisesta sijoituksesta rangaistuspotkukilpailu.

           
          Neljännesvälierät PuolivälierätVälierätLoppuottelu
           
                        
           
          27. kesäkuuta – Sevilla
           
           
           Belgia 1
           
          2. heinäkuuta – München
           
           Portugali 0
           
           Belgia 1
           
          26. kesäkuuta – Lontoo
           
           Italia 2
           
           Italia (ja.) 2
           
          6. heinäkuuta – Lontoo
           
           Itävalta 1
           
           Italia (rp.) 1 (4)
           
          28. kesäkuuta – Bukarest
           
           Espanja 1 (2)
           
           Ranska 3 (4)
           
          2. heinäkuuta – Pietari
           
           Sveitsi (rp.) 3 (5)
           
           Sveitsi 1 (1)
           
          28. kesäkuuta – Kööpenhamina
           
           Espanja (rp.) 1 (3)
           
           Kroatia 3
           
          11. heinäkuuta – Lontoo
           
           Espanja (ja.) 5
           
           Italia (rp.) 1 (3)
           
          29. kesäkuuta – Glasgow
           
           Englanti 1 (2)
           
           Ruotsi 1
           
          3. heinäkuuta – Rooma
           
           Ukraina (ja.) 2
           
           Ukraina 0
           
          29. kesäkuuta – Lontoo
           
           Englanti 4
           
           Englanti 2
           
          7. heinäkuuta – Lontoo
           
           Saksa 0
           
           Englanti (ja.) 2
           
          27. kesäkuuta – Budapest
           
           Tanska 1
           
           Alankomaat 0
           
          3. heinäkuuta – Baku
           
           Tšekki 2
           
           Tšekki 1
           
          26. kesäkuuta – Amsterdam
           
           Tanska 2
           
           Wales 0
           
           
           Tanska 4
           

          Neljännesvälierät

          26. kesäkuuta 2021
          18:00
          Wales  0–4  Tanska
          Raportti
          Johan Cruijff Arena, Amsterdam
          Yleisömäärä: 14 645
          Tuomari: Daniel Siebert (Saksa)

          26. kesäkuuta 2021
          21:00
          Italia  2–1 (ja.)  Itävalta
          Raportti
          Wembley Stadium, Lontoo
          Yleisömäärä: 18 910
          Tuomari: Anthony Taylor (Englanti)

          27. kesäkuuta 2021
          18:00
          Alankomaat  0–2  Tšekki
          Raportti
          Puskás Arena, Budapest
          Yleisömäärä: 52 834
          Tuomari: Sergei Karasjov (Venäjä)

          27. kesäkuuta 2021
          21:00
          Belgia  1–0  Portugali
          Raportti
          Estadio de la Cartuja, Sevilla
          Yleisömäärä: 11 504
          Tuomari: Felix Brych (Saksa)

          28. kesäkuuta 2021
          18:00
          Kroatia  3–5 (ja.)  Espanja
          Raportti
          Telia Parken, Kööpenhamina
          Yleisömäärä: 22 771
          Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

          28. kesäkuuta 2021
          21:00
          Ranska  3–3 (ja.)  Sveitsi
          Raportti
            Rangaistuspotkukilpailu  
          4–5
          Arena Națională, Bukarest
          Yleisömäärä: 22 642
          Tuomari: Fernando Rapallini (Argentiina)

          29. kesäkuuta 2021
          18:00
          Englanti  2–0  Saksa
          Raportti
          Wembley Stadium, Lontoo
          Yleisömäärä: 41 973
          Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)

          29. kesäkuuta 2021
          21:00
          Ruotsi  1–2 (ja.)  Ukraina
          Raportti
          Hampden Park, Glasgow
          Yleisömäärä: 9 221
          Tuomari: Daniele Orsato (Italia)

          Puolivälierät


          2. heinäkuuta 2021
          21:00
          Belgia  1–2  Italia
          Raportti
          Allianz Arena, München
          Yleisömäärä: 12 984
          Tuomari: Slavko Vinčić (Slovenia)

          3. heinäkuuta 2021
          18:00
          Tšekki  1–2  Tanska
          Raportti
          Bakun olympiastadion, Baku
          Yleisömäärä: 16 306
          Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

          3. heinäkuuta 2021
          21:00
          Ukraina  0–4  Englanti
          Raportti
          Stadio Olimpico, Rooma
          Yleisömäärä: 11 880
          Tuomari: Felix Brych (Saksa)

          Välierät


          7. heinäkuuta 2021
          21:00
          Englanti  2–1 (ja.)  Tanska
          Raportti
          Wembley Stadium, Lontoo
          Yleisömäärä: 64 950
          Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)

          Loppuottelu

          Kohua herättäneet tapahtumat

          Tanskan ja Suomen välisessä alkulohkon ottelussa Tanskan Christian Eriksenin sydän pysähtyi kesken pelin, mikä keskeytti ottelun yli tunniksi. Eriksen lyyhistyi kentän pintaan, ja useiden minuuttien elvytyksen jälkeen Eriksen palasi tajuihinsa. Hän oli vakaassa tilassa sairaalassa,[22][23] mutta pääsi myöhemmin pois sieltä.[24] Elvytystä näytettiin kansainvälisessä ottelulähetyksessä, mitä arvosteltiin sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä.[25][26] Eriksen toipui lopulta tapahtumasta ja palasi ammattilaisjalkapalloon siirtymällä Englannin Valioliigan Brentfordiin.[27]

          Itävallan ja Pohjois-Makedonian välisessä ottelussa kohua herätti Itävallan serbialaistaustaisen pelaajan Marko Arnautovićin raivoisa huutelu tekemänsä maalin jälkeen.[28] Arnautović sai teostaan yhden ottelun pelikiellon. Uefa ei tulkinnut huutelua rasistiseksi, minkä vuoksi hän vältti pidemmän pelikiellon.[29]

          Kansainvälistä kohua kisoissa herätti myös Cristiano Ronaldon toiminta lehdistötilaisuudessa, jossa hän siirsi kisojen suursponsorin Coca-Colan tuoteasettelupullot pois pöydältä ja huusi äidinkielellään "vettä!".[30]

          Televisiointi

          Suomessa

          Suomessa EM-kilpailut televisioi yksinoikeudella Yle. Kaikki ottelut olivat nähtävissä Yle Areenassa, ja suurin osa otteluista näytettiin myös Yle TV2 -kanavalla.[31]

          Ylen suomenkielisinä selostajina toimivat Mikko Aaltonen, Velja Engström, Matti Härkönen, Tero Kainulainen, Tero Karhu ja Toni Saukkola. Härkönen oli kisojen pääselostaja ja vastasi Suomen otteluiden selostuksesta. Suomenruotsiksi selostivat puolestaan Sebastian Backman, Christoffer Herberts, Kristian Karlsson, Jonas Lindholm ja Christian Vuojärvi.[31]

          Jokaista ottelua edelsi noin tunnin ennakkostudio. Studioita juonsivat Sami Laine, Petra Manner, Manu Myllyaho, Riku Salminen ja Antti-Jussi Sipilä. Ottelulähetysten asiantuntijoina olivat muun muassa Petteri Forsell, Markus Halsti, Perparim Hetemaj, Pekka Lagerblom, Erkka V. Lehtola, Juha Malinen, Marianne Miettinen, Heidi Pihlaja, Antti Pohja, Juho Rantala, Maiju Ruotsalainen sekä Petri Vuorinen.[31][32]

          Muissa maissa

          Isossa-Britanniassa sekä Ruotsissa turnauksen televisio-oikeudet on jaettu yleisradioyhtiön ja kaupallisen kanavan kesken: Isossa-Britanniassa ottelut televisioidaan BBC:n ja ITV:n kanavilla, Ruotsissa SVT:llä ja TV4:llä.[33][34] Ruotsissa keskustelua on herättänyt TV4-kanavan runsas mainonta ottelulähetysten yhteydessä.[35]

          Lähteet

          1. EM-kisat siirretään kesä- ja heinäkuulle 2021 – Uefa kertoi uusista pelipäivistä Ilta-Sanomat. 17.3.2020. Viitattu 17.3.2020.
          2. Halonen, Mika: Miten, missä ja milloin? Nämä asiat kaikkien on hyvä tietää jalkapallon EM-kisoista Ilta-Sanomat. 10.6.2021. Viitattu 15.6.2021.
          3. Jalkapallon EM-kisat on siirretty koronaviruspandemian takia ensi vuoteen 17.3.2020. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.11.2019.
          4. Euro 2020: Everything you need to know about the Uefa tournament 9.9.2019. BBC. Viitattu 12.11.2019. (englanniksi)
          5. VAR to be introduced in 2019/20 UEFA Champions League 27.9.2018. UEFA. Viitattu 12.11.2019. (englanniksi)
          6. https://yle.fi/a/3-11899216?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp
          7. Platinin huima idea: Vuoden 2020 EM-kisat järjestetään eri puolilla Eurooppaa 30.6.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.11.2019.
          8. Jalkapallon EM-lopputurnaus laajenee ympäri mantereen 7.12.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.11.2019.
          9. Thirty-two FAs considering EURO 2020 bids 20.9.2013. UEFA. Viitattu 12.11.2019. (englanniksi)
          10. 19 bids received for UEFA EURO 2020 26.4.2014. UEFA. Viitattu 12.11.2019. (englanniksi)
          11. Rautarinta, Erno: Seuraavat jalkapallon EM-kisat jaetaan 13 maan kesken, loppuottelu pelataan Lontoossa 21.9.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.11.2019.
          12. Virtanen, Ari: Bryssel menettää vuoden 2020 EM-turnauksen ottelut, jotka siirtyvät Lontooseen Wembleylle 7.12.2017. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.11.2019.
          13. Change of venues for some UEFA EURO 2020 matches announced 23.4.2021. UEFA. Viitattu 8.6.2021. (englanniksi)
          14. UEFA EURO 2020 qualifying - Standings UEFA.com. UEFA. Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
          15. UEFA EURO 2020: all you need to know 15.10.2019. UEFA. Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
          16. UEFA Euro 2020 Final Draw Procedure 24.9.2019. UEFA. Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
          17. UEFA EURO 2020 final tournament draw: all you need to know 30.11.2019. UEFA. Viitattu 2.12.2019.
          18. UEFA EURO 2020 squad lists increased to 26 players UEFA.com. Viitattu 20.5.2021. (englanniksi)
          19. Regulations of the UEFA European Football Championship 2018–20 UEFA.com. Viitattu 20.5.2021. (englanniksi)
          20. Wembley to stage UEFA EURO 2020 final 19.9.2014. UEFA.com. Viitattu 23.6.2016. (englanniksi)
          21. Regulations of the UEFA European Football Championship 2018–20 UEFA.com. 9.3.2018. Union of European Football Associations. Viitattu 19.6.2021. (englanniksi)
          22. Tanskan maajoukkueen lääkäri kertoo epätoivon hetkistä Parkenilla: "Saimme Christianin takaisin" Yle urheilu. 13.6.2021. Viitattu 13.6.2021.
          23. Visuri, Roope: Christian Eriksen sai sydänpysähdyksen Suomea vastaan – koronavirushuhuille tyrmäys Tanskan jalkapalloliitosta ja Milanon Interistä yle.fi. 13.6.2021. Viitattu 15.6.2021.
          24. Christian Eriksen on päässyt pois sairaalasta – vieraili Tanskan joukkueen luona leikkauksen jälkeen: "Voin hyvin olosuhteisiin nähden" Yle Urheilu. Viitattu 19.6.2021.
          25. Heikkinen, Feliks: TV-kanavat saivat valtavan viharyöpyn – miksi Christian Eriksenin elvytys päätyi lähetykseen? mtvuutiset.fi. 13.6.2021. Viitattu 15.6.2021.
          26. Oivio, Janne: Kommentti: Televisiossa nähtiin oksettava näytös – kansainvälisen ohjaajan toiminta oli tuomittavaa, kun Christian Eriksen makasi elottomana nurmella is.fi. 13.6.2021. Viitattu 15.6.2021.
          27. Leo Runsas: Christian Eriksen kertoi loppukauden tavoitteistaan Valioliigassa: "Haluan tehdä kaikkeni auttaakseni Brentfordia pysymään ylhäällä" Futisfani.com. 11.2.2022. Viitattu 23.2.2022.
          28. Kivioja, Olla & Vähätalo, Eelis: Maalintekijän raivokas huutelu hämmensi EM-kisoissa – tähtipelaaja Uefan syyniin: uhkana 10 ottelun pelikielto is.fi. 15.6.2021. Viitattu 15.6.2021.
          29. Suopuro, Micke: Tämä huutelu johti pelikieltoon! Arnautovic solvasi vastustajaa maalin jälkeen – katso, kuinka kapteeni yritti turhaan rauhoitella hyökkääjää Yle. 16.6.2021. Viitattu 26.6.2021.
          30. Jyri Juvonen: Ronaldo pyyhkäisi 4 miljardia dollaria Coca-Colan arvosta – kurinpitotoimia pohditaan Futisfani.com. 18.6.2021. Viitattu 23.2.2022.
          31. Huuhkajakesä on vihdoin täällä! – Luvassa jalkapallojuhlaa Ylen kanavilla yli kuukauden ajan  postituslista-yleisradio.yle.fi. 6.5.2021. yle.fi. Viitattu 18.5.2021.
          32. Halonen, Mika: Tässä ovat EM-kisojen selostajat ja asiantuntijat – Suomen pelien ääni kertoo, mitä historiallinen kunnia merkitsee is.fi. 10.6.2021. Viitattu 6.7.2021.
          33. UEFA: BBC and ITV gain EURO 2016 and 2020 rights uefa.com. 22.10.2015. Viitattu 6.7.2021.
          34. SÅ SÄNDS EM 2021 - TV-tider och grupper fotbollskanalen.se. 30.6.2021. Viitattu 6.7.2021.
          35. Hilda Djupenström: TV4 bemöter kritiken mot reklamen under EM aftonbladet.se. 29.6.2021. Viitattu 6.7.2021.

            Aiheesta muualla

            This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.