Jacob Wilhelm de Pont
Jacob Wilhelm de Pont (8. maaliskuuta 1755 Lahden kartano, Somero – 30. tai 31. tammikuuta 1809 Tukholma) oli suomalainen majuri, kartanonomistaja ja Nuutajärven lasitehtaan perustaja.[1]
De Pontin vanhemmat olivat Someron Åvikin lasitehtaan patruuna Jacob Reinhold de Pont (1717–1788) ja Catharina Elisabeth Ahlgren. Hän hakeutui sotilasuralle ja hankki sotakokemusta 1770-luvun lopulla Yhdysvaltain vapaussodasta palvellen luultavasti ranskalaisella kaapparilaivalla. De Pont palasi Ruotsiin 1780 ja oli sitten kapteenina Viaporiin sijoitetussa Saaristolaivastossa. Vuonna 1782 hän sai luutnantin vakanssin Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentistä ja hänet ylennettiin siellä Henkikomppanian kapteeniksi 1788. De Pont erosi palveluksesta 1795 majurin arvoisena.[1]
De Pont osti 1781 kanslisti Henrik Agricolalta Urjalassa sijainneen Nuutajärven allodiaalisäteritilan sekä lähellä sijainneen Valajärven tilan. Hän meni 1787 naimisiin Agricolan sisaren Agneta Maria Agricolan kanssa joskin liitto päättyi avioeroon.[1]
De Pont haki yhdessä Honkolan kartanon omistajan Harald Furuhjelmin kanssa kamarikollegiolta lupaa perustaa lasitehdas Nuutajärvelle ja lupa myönnettiin helmikuussa 1793. He hakivat myös lupaa perustaa toinen lasitehdas Nurmijärvelle ja saivat myös tälle luvan 1794. Nurmijärvi sijaitsi kuitenkin liian lähellä Helsinkiä ja Viaporin linnoitusta jotka kuluttivat suuren määrän polttopuuta alueen metsistä. Lasitehtaan polttoaineeksi tarvitseman puun hinta olisi tullut liian korkeaksi ja niinpä lasitehdas päätettiin perustaa Nuutajärvelle sen syrjäisestä sijainnista huolimatta, koska Urjalassa oli runsaat metsävarat. Lasihytin rakennustyöt alkoivat talvella 1794 ja lasin tuotanto pääsi alkamaan jo seuraavana syksynä. Tehtaan työväki tuli Tuorsniemen lasitehtaalta Porin läheltä.[1]
De Pont myi jo 1798 osuutensa lasitehtaasta ja Nuutajärven maatilansa Harald Furuhjelmin nuoremmalle veljelle kapteeni Johan Furuhjelmille. De Pont rakennutti kaksikerroksisen kaupunkitalon Turkuun ja osti vuonna 1800 Kustavista Strömman (Ruoni) ja Salminiityn tilat harjoittaen niillä sitten maanviljelystä. Henrik Gabriel Porthanin mukaan de Pont kärsi viimeisinä elinvuosinaan mielenterveysongelmista ja aiheutti lähipiirilleen paljon tuskaa ja vahinkoa. Hän osallistui kuitenkin vielä Suomen sotaan vuonna 1808 riisumalla aseista kaksi venäläistä kasakkaa ja luovuttamalla heidät Saaristolaivastolle.[1]