Jackie Groenen

Jackie Groenen (s. 17. joulukuuta 1994) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän on pelannut Alankomaiden naisten maajoukkueessa lokakuun 2022 puoliväliin mennessä 93 maaottelua ja tehnyt niissä yhdeksän maalia. Ensimmäisen maaottelunsa hän pelasi Tanskaa vastaan 22. tammikuuta 2016.[1] Hän voitti Euroopan-mestaruuden 2017.[2] MM-kilpailuissa 2019 hän saavutti hopeaa ja teki välieräottelussa Ruotsia vastaan jatkoajalla ottelun ainoan maalin. Hän pelasi MM-turnauksessa avauskokoonpanossa Alankomaiden kaikissa seitsemässä ottelussa.[3] EM-kilpailuissa 2022 hän pelasi kolme ottelua.[4]

Jackie Groenen

Seuratasolla Groenen edustaa ranskalaista Paris Saint-Germainia. Hän on edustanut aiemmin Saksassa SGS Esseniä, FCR 2001 Duisburgia ja kausina 2015–2019 1. FFC Frankfurtia sekä Englannissa vuosina 2014–2015 Chelseaa ja kausina 2019–2022 Manchester Unitedia.[5][6][7][8]

Groenenilla on myös nuorten EM-kisoista 2010 pronssimitali judosta, jota hän aiemmin harrasti mutta jonka hän joutui lopettamaan 17-vuotiaana hänen lonkkansa murruttua.[9]

Lähteet

  1. Nederlands vrouwenelftal: Jackie Groenen onsoranje.nl. Viitattu 23.10.2022. (hollanniksi)
  2. Sun 06 Aug 2017Women's European Championship - Final 6.8.2017. BBC. Viitattu 22.4.2018. (englanniksi)
  3. Netherlands FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Arkistoitu 21.3.2019. Viitattu 16.7.2019. (englanniksi)
  4. Jackie Groenen UEFA. Viitattu 23.10.2022. (englanniksi)
  5. 1. FFC Frankfurt holt Jackie Groenen vom Chelsea Ladies FC Bild. 2.6.2015. Viitattu 2.8.2017. (saksaksi)
  6. Christenson, Marcus: Manchester United sign Netherlands’ Jackie Groenen for first WSL season The Guardian. 22.5.2019. Viitattu 10.6.2019. (englanniksi)
  7. Jackie Groenen: Manchester United midfielder joins Paris St-Germain 15.9.2022. BBC. Viitattu 23.10.2022. (englanniksi)
  8. Jackie Groenen Playmakerstats. Viitattu 23.10.2022. (englanniksi)
  9. Sattuma teki hollantilaiseksi, paha loukkaantuminen päätti judouran, nyt edessä on jalkapallon MM-finaali – Jackie Groenen tarina hakee vertaistaan www.iltalehti.fi. Viitattu 7.7.2019.

    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.