Jaavanihminen

Rekonstruktio.

Gabriel von Maxin groteski rekonstruktiivinen luonnos kiistellystä P. alalus -lajista Ernst Haeckelin syntymäpäivälahjaksi maalattua öljyvärityötä varten 1894

Dubois'n löytä ei ollut kokonainen yksilö, vaan se koostui päälaen luista, reisiluusta ja muutamista hampaista. Yksimielisyyttä ei ole siitä, kuuluvatko luut samalle lajille[1]. Toinen, täydellisempi yksilö löytyi myöhemmin Sangiranin kylästä Keski-Jaavalta, 18 km Solosta pohjoiseen. Tämän löydön, jossa oli samankokoinen päälaen luu kuin Duboisin löytämä, löysi berliiniläissyntyinen paleontologi G. H. R. von Koenigswald vuonna 1936. Sangiranista on sen jälkeen tehty paljon löytöjä[2], mutta viralliset raportit suhtautuvat kriittisesti.[3].

Siihen asti kunnes vanhempia ihmisen jäänteitä löydettiin Keniasta Itä-Afrikan hautavajoamasta, Dubois'n ja Koenigswaldin löydät olivat vanhimmat koskaan tehdyt hominidilöydöt. Jotkut sen ajan tieteilijät ovat esittäneet, että Dubois'n jaavanihminen olisi nykyihmisten ja suurten muiden apinoiden yhteinen esi-isä. Antropolgit ovat nykyisin sitä mieltä, että nykyihmisen suoria esi-isiä olivat afrikkalaiset Homo erectus -populaatiot, ehkä Homo ergaster pikemmin kuin aasialaiset populaatiot, joita edustavat jaavanihminen ja pekinginihminen.

Kuten useiden muidenkin merkittävien hominidilöytöjen yhteydessä jotkut kreationistit ovat yrittäneet vähätellä jaavanihmisen evolutionaarista merkitystä väittämällä, että yksilöä olisi pidettävä joko ihmisenä tai apinana. Esimerkki edellisestä väittämästä on väite, että jaavanihminen on "ihmissuvun oikea jäsen".[4]. Esimerkki jälkimmäisestä on virheellinen väite, että Dubois itse olisi myöhemmin todennut, että jaavanihminen oli oikeasti iso gibboni[5].

• Time-lehti: "How Man Began" (Arkistoitu – Internet Archive)