Jaarli
Jaarli (ruots. jarl) oli vanha skandinaavinen arvonimi. Nykyään jaarli on Englannissa käytössä oleva aatelisarvo: varakreiviä ylempi mutta markiisia alempi.
Varhaisin tunnettu jaarli-arvonimen muoto saattaa olla kansainvaellusaikaisessa riimukirjoituksessa tavattu eril. Viikinkiajalla nimitys tarkoitti ilmeisesti paikallishallitsijaa tai ylimystä, joka ehkä tunnusti kuninkaan herruuden. Keskiajalla jaarli oli Ruotsin ja Norjan kuninkaiden tärkeimmän apulaisen arvonimi.
Norjassa arvonimi on ollut käytössä 900-luvulta vuoteen 1308, ja jaarli oli kuninkaan korkein virkamies ja joskus myös koko maan tärkein viranomainen. Tanskassa nimitys on tunnettu 1000-luvulta saakka. Esimerkiksi Knuut Suuren ollessa Englannissa hänen sijaisenaan toimi Tanskassa jaarli.
Arvonimi jaarli (earl) tuli myös Englantiin tanskalaisvalloituksen mukana 1000-luvulla. Koska jaarli-sanalle ei ole naispuolista vastinetta (”jaarlitar” tai muuta sellaista), Englannissa käytetään nimitystä kreivitär (countess) jaarlin arvoisesta naispuolisesta henkilöstä, ja englantilainen jaarlin arvo vastaakin keskiajan jälkeistä skandinaavista (ja siten myös suomalaista) kreivin arvoa.
Ruotsissa jaarli-termi lienee 1100-luvulla vakiintunut valtakunnan toiseksi korkea-arvoisimman henkilön arvonimeksi, joka kulki Bjälbo-suvussa. Kuuluisin ruotsalaisista jaarleista on varmasti viran viimeinen haltija Birger-jaarli.
Keskiaikaisissa lähteissä jaarleista käytetään myös herttuaa tarkoittavaa latinalaista nimitystä dux.
Birger-jaarlin jälkeen jaarlin virka hävisi Ruotsista ja tilalle tuli herttua, joka oli yleensä kuninkaan sukulainen. Muita jaarlin korvanneita virkoja olivat drotsi, marski ja kansleri.
Ruotsin valtakunnanjaarlit
- Birger Brosa (1174–1202)
- Juhana Sverkerinpoika (1202 – ennen vuotta 1206)
- Jon-jaarli (?—1206)
- Knut Birgerinpoika (1206-1208)
- Folke Birgerinpoika (1208-1210)
- Karl Döve (1210-1220)
- Ulf Fase (n. 1221-1248)
- Birger-jaarli (1248–1266)
Muita ruotsalaisia jaarleja
- Ragnvald vanha – Itä-Götanmaan jaarlina noin 1010–1020, kuningas Stenkilin isä
- Stenkil – Svitjodin jaarli, myöhemmin kuningas
- Kaarle Sverkerinpoika – Götanmaan jaarli, myöhemmin kuningas
Norjalaisia jaarleja
- Håkon Grjotgardsson, Norjan ladejaarli.
- Sigurd Håkonsson, Norjan ladejaarli. Håkon Grjotgardssonin poika.
- Haakon Sigurdinpoika eli Haakon-jaarli, Norjan jaarli 970–995.
- Eerik Haakoninpoika, Norjan ladejaarli 1000–1012, Haakon-jaarlin poika
- Håkon Eriksson, Norjan ladejaarli 1012–1015, Eerik Haakoninpojan poika
- Sven Haakoninpoika, Haakon-jaarlin poika
- Skule Tostesson, Norjan jaarli 1000-luvulla
- Erling Skakke, Norjan jaarli 1160-luvun paikkeilla Maunu Erlinginpojan ollessa kuninkaana. Norjan kuninkaan Maunu Erlinginpojan isä
- Filip Birgersson (Bjälbo), Norjan jaarli vuoden 1200 paikkeilla Sverre Sigurdinpojan ollessa kuninkaana.
- Haakon Hullu, Norjan jaarli 1204-1214 Guttorm Sigurdssonin ollessa kuninkaana.
- Filippus Simonsson, Norjan jaarli 1204-1207.
- Knut Håkonsson, Norjan jaarli 1239-1261, Haakon Hullun poika.
Englantilaisia jaarleja
- Eadric Streona, Mercian jaarli
- Godwin, Wessexin jaarli
- Harald Godwininpoika, Wessexin jaarli
- Leofric, Mercian jaarli
- Svein Godwininpoika, Northumbrian jaarli
- Tostig Godwininpoika, Herefordshiren jaarli