Jaana Bamford

Jaana Bamford opiskeli biotieteitä Helsingin yliopistossa ja valmistui sieltä genetiikka pääaineenaan filosofian kandidaatiksi 1982.[2][1] Tohtoriksi Bamford väitteli Helsingin yliopistossa 1991.[2]

Bamfordin akateeminen ura Helsingin yliopistossa alkoi vuonna 1980.[2] Hän työskenteli siellä erilaisissa tutkimus- ja opetustehtävissä vuoteen 2000 asti.[2] Helsingin yliopiston dosentti hän oli vuodesta 1994.[2] Sittemmin hän työskenteli Suomen Akatemiassa nuorempana ja vanhempana tutkijana. Sen jälkeen hänet nimitettiin 2005 yliopistonlehtoriksi Helsingin yliopistoon 2005.[1]

Alkuvuodesta 2006 lähtien Bamford toimi molekyylibiologian professorina Jyväskylän yliopistossa.[2] Hänen mukanaan Jyväskylän yliopistoon tuli uusia tutkimusaloja ja -aiheita virustutkimuksen eli virologian alalle. Hänen professorikautensa alussa solu- ja molekyylibiologian tutkimusmenetelmiä (mikroskopiakuvantaminen) Jyväskylässä kehitettiin hankkimalla 2006 yliopiston nanotiedekeskukseen uusi konfokaalimikroskooppi.[3] Tulevina vuosina erilaisia mikroskooppilaitteita hankittiin vielä lisää.

Professori Bamfordin pääasiallinen tutkimusintressi molekyylibiologina oli virusten rakenne, kokoaminen, genetiikka ja evoluutio. Hän johti näitä teemoja tutkinutta tutkimusryhmää kuolemaansa asti. Bamford oli aloittanut virustutkimuksen jo 1990-luvulla. Hän oli yhtenä tutkijana mukana tutkimuksessa, jossa osoitettiin, että flunssaa aiheuttavan adenoviruksen varhainen kantamuoto oli olemassa jo varhain maapallon kehityshistorian alkukaudella.[6] Tutkimuksen tulokset julkaistiin vuonna 1999 Cell-lehdessä (”Last Universal Common Ancestor and its contemporary viruses”; suom. Viimeinen yhteinen esi-isä ja senaikaiset virukset).[6]

Bamford tutki pitkään virusten rakennetta. Ennen professorikauttaan hän tutki muun muassa bakteriofageja eli bakteereja infektoivia ja niissä loisivia viruksia.[2] Rakennetutkimuksen avulla on esimerkiksi pystytty osoittamaan, että virukset voivat muiden eliölajien tavoin muodostaa eri kehityslinjoja, joilla kuitenkin on yhteinen kantaisä.[2] Tämä todistettiin, kun ihmisessä infektioita aiheuttavan adenoviruksen ja bakteeria infektoivan PRD1-viruksen kuoriproteiinien kolmiulotteinen rakenne määritettiin röntgenkristallografian avulla.[2] Tuloksista havaittiin, että molempien virusten kuoriproteiinien rakenne noudattaa samaa periaatetta.[2] Niillä oli siis yhteinen kantamuoto. Myöhemmin on voitu osoittaa, että samankaltainen rakenne on myös muun muassa levää, amebaa ja arkkia isäntänään käyttävillä viruksilla.[2] Nämä eri tyyppiset virukset ovat muuttuneet isäntäeliön kehityksen mukana, mutta niiden kuorirakenteen proteiini on pysynyt muuttumattomana.[2] Virkaanastujaisluennossaan 2006 professori Bamford arveli, että virusten kuoren rakenne on kehittynyt niin optimaaliseksi, että se ei enää muutu evoluution vaikutuksesta.[2]

Biologisten vuorovaikutusten tutkimusyksikkö pyrki perustutkimuksen avulla löytämään myös hyödyllisiä tieteellisiä sovelluksia. Ilmastonmuutoksen myötä kaloja tappava Flavobakteeri on käynyt ärhäkämmäksi ja aiheuttaa isoja tappioita kalankasvattajille.[7] Bamfordin ryhmän tutkimuksissa kaloja tappavien bakteerien sekaan laitettiin bakteriofageja, ja kalojen kuolleisuus väheni. Tutkimuslajeina tutkimuksessa käytettiin aluksi seeprakalaa ja myöhemmin lohta. Hankkeen tavoitteena oli vähentää kalanviljelylaitoksilla tapahtuva antibioottien käyttöä, kun ne voidaan korvata bakteriofageilla.[7]

Helsingin yliopiston julkaisutietokannan mukaan Bamford on julkaissut noin 56 vertaisarvioitua kansainvälistä tiedeartikkelia arvostetuissa tieteellisissä aikakauslehdissä (muun muassa Cell ja Nature).[8] Tieteellisten artikkeleiden kokonaismäärä oli 65 kappaletta.[9]

Jaana Bamford oli monipuolinen kirjoittaja. Tieteellisten artikkeleiden lisäksi hän kirjoitti tutkimusaiheistaan kirjoja tai yksittäisiä lukuja muiden toimittamiin kirjoihin. Näitä toimitusteoksissa julkaistuja osioita kertyi kaikkiaan 17 kappaletta.[9] Hän oli muun muassa yksi kirjoittaja FT Michael J. Russellin toimittamassa teoksessa Origins, Abiogenesis and the Search for Life. Hän oli myös kansainvälisen Journal of Marine Science -lehden toimittaja.[9]

• Jaana Bamford & Biotekniikan neuvottelukunta: Geenitekniikka Suomessa. Edita, 1997.
• Michael J. Russell (toim.): Origins, Abiogenesis and the Search for Life. Cosmology.com, 2010. ISBN 0982955219

Professori Bamfordin asiantuntemusta hyödynnettiin monissa tieteellisissä luottamustehtävissä. Muiden tehtäviensä ohella hän organisoi muun muassa kolme tieteellistä konferenssia.[9] Bamford oli vuosina 2007–2009 Suomen Akatemian biotieteiden ja ympäristöntutkimuksen tieteellisen toimikunnan jäsen.[10] Hänet valittiin toimikunnan jäseneksi myös seuraavalle toimikaudelle 2010–2012.[11] Lopulta hän oli toimikunnan varajohtaja.[9] Bamford oli myös kansallisen tohtorikoulutusohjelman bioinformatiikan ja rakennebiologian (Informational and Structural Biology, ISB) ohjaaja.[12]

Kansallisten luottamustoimien lisäksi hänellä oli kansainvälisiä luottamustehtäviä. Bamford oli muun muassa Amerikan mikrobiologisen yhdistyksen (American Society for Microbiology) jäsen.[9]

Vuonna 2010 Bamfordille myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkki.[13]

Jaana Bamford oli naimisissa ja hänellä oli yksi tytär.[1] Vapaa-ajallaan hän harrasti mökkeilyä, kalastusta ja ruoanlaittoa.[1]

• Virologian huippututkimusyksikkö 2006–2011 (Arkistoitu – Internet Archive)
• Biologisten vuorovaikutusten huippututkimusyksikkö 2012–2017 (Arkistoitu – Internet Archive)
• Jaana Bamfordin tieteellisiä artikkeleita ResearchGate.net (englanniksi)