Jaakko Virkkunen

Virkkunen syntyi Karttulan Kemppasmäen Ilopuron talossa.[4] Hänen isänsä oli maanviljelijä, valtiopäivämies ja kansanedustaja Juho Snellman. Virkkunen kävi Kuopion lyseota ja oli perustamassa joulukuussa 1930 Sinimustat-järjestön Kuopion paikallisosastoa koulun rehtorin kieltoa uhmaten. Hän erosi pian tämän jälkeen koulusta. Hänet tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen rikokseen yllyttämisestä hänen esitettyään Lapuan liikkeen Aktivisti-lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan toiveen entisen presidentin K. J. Ståhlbergin murhaamisesta. Ståhlberg oli keväällä 1931 P. E. Svinhufvudin vastaehdokkaana presidentinvaaleissa.[3]

Syksyllä 1931 Virkkunen aloitti opinnot Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa Helsingissä. Hän liittyi Sinimustien Helsingin-osastoon, ja hänet valittiin helmikuussa 1932 Sinimustat-järjestön sihteeriksi. Kun Mäntsälän kapina alkoi, Virkkunen kokosi tusinan verran nuoria ja lähti heidän kanssaan Mäntsälään liittyäkseen kapinallisiin. Kapinaan osallistumisesta Virkkunen sai toisen vankeustuomion.[3] Elokuussa 1932 hän teki kahden muun ylioppilaan kanssa Kuopion työväentalolle kyynelkaasuiskun, josta hän sai raastuvanoikeudessa pienen sakkotuomion.[4][5]

Simimustat-järjestön jäsenmäärä kasvoi nopeasti, ja joulukuussa 1932 pidettiin Sinimustien ensimmäinen valtakunnallinen kokous, jossa Virkkunen valittiin järjestön johtajaksi. Tammikuussa 1933 Viipurin hovioikeus tuomitsi Virkkusen kahden kuukauden vankeusrangaistukseen juhlatilaisuuden häiritsemisestä, ja maaliskuussa 1933 korkein oikeus vahvisti hänen Aktivisti-lehden kirjoituksesta saamansa kuuden kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Virkkunen joutui eroamaan Sinimustat-järjestön johdosta, ja hänen tilalleen valittiin syksyllä 1933 pastori Elias Simojoki. Huhtikuussa 1934 korkein oikeus vahvisti vielä Virkkuselle Mäntsälän kapinaan osallistumisesta langetetun noin vuoden mittaisen vankeustuomion, joten hän joutui olemaan syrjässä järjestön toiminnasta jonkin aikaa kärsiessään tuomiotaan Riihimäen vankilassa.[3]

Simojoen aikana järjestö kasvoi niin, että sillä oli loppuvuodesta 1934 jo yli 70 paikallisosastoa. Virkkunen pääsi ehdolliseen vapauteen lokakuussa 1934 ja liittyi saman tien Sinimustien keskusjohtoon. Hän toimi järjestön julkaiseman Sinimustat-lehden toimitussihteerinä ja taloudenhoitajana ja oli myös Elias Simojoen läheinen avustaja. Marraskuussa 1934 Viron rintamamiesjärjestön vapsien johtaja Artur Sirk pakeni virolaisesta vankilasta Suomeen ja sai siellä oleskeluluvan. Sirkin suomalaiset tukijat, joita johtivat Elias Simojoki ja Vilho Helanen, alkoivat nyt suunnitella kaappausta, jolla kaadettaisiin Konstantin Pätsin hallitus ja nostettaisiin vapsit valtaan Virossa. Virkkunen oli mukana tässä hankkeessa ja sai tehtäväkseen selvittää, oliko Helsingissä oleskelleiden virolaisten joukossa Viron salaisen poliisin agentteja, joita huhujen mukaan olisi lähetetty Suomeen murhaamaan Sirk. Virkkunen avusti myös Esra Terää Suomen ja Viron välisen salaisen kuriiriliikenteen järjestämisessä.

Toukokuussa 1935 Virkkunen tapasi Lohjalla silloin oleskelleen Sirkin ja hänestä tuli kesällä 1935 tämän luottomies. Virkkunen osallistui itsekin kuriiriliikenteeseen ja haki Virosta tulleita rahalähetyksiä, kirjeitä ja henkilöitä, jotka hän toimitti nämä eteenpäin Sirkille. Syksyllä 1935 hän hankki Sirkille 250 Walther-pistoolia ja niihin panoksia. Marraskuussa 1935 Virkkunen hankki Sirkille viisumit Englantiin, Ranskaan, Ruotsiin ja Sveitsiin ja järjesti vapsien propagandamateriaalin painatuksen Uusimaa-lehden kirjapainossa Porvoossa. Vallankaappauksen oli määrä tapahtua 8. joulukuuta 1935, jolloin Päts ja Viron korkein johto otettaisiin vangiksi Estonia-teatterissa. Kaappaushanke epäonnistui, koska Viron turvallisuuspoliisi oli saanut siitä vihiä ja pidätti hankkeen johtomiehiä Virossa.[3]

Pian tämän jälkeen Etsivä Keskuspoliisi alkoi pidättää Suomessa vallankaappaushankkeeseen osallistuneita, muun muassa Bernhard Heimolaisen. Virkkunen matkusti tätä ennen Helsingistä Kuopioon ja otti Artur Sirkin mukaansa. Sirkiä piiloteltiin ensin Virkkusen kotitalossa Karttulassa ja sitten Elias Simojoen veljen kirkkoherra Arvi Simojoen luona. Sirk ei kuitenkaan tuntenut enää oloaan Suomessa turvalliseksi, joten Virkkunen saattoi hänet Tornioon ja sitä kautta Ruotsiin. Virkkunen ilmoittautui 19. joulukuuta Kuopiossa poliisille samaan aikaan kun Etsivä Keskuspoliisi teki kotietsinnän hänen Helsingin-asuntoonsa. Hän palasi Helsinkiin, jossa salahankkeeseen osallistuneiden pidätykset olivat jatkuneet ja muun muassa Virkkusen ystävä Erkki Ervamaa oli pidätetty. Kaappaushankkeen vuoksi sisäministeriö kielsi tammikuussa 1936 Sinimustat-järjestön toiminnan.[3] Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi Virkkusen joulukuussa 1936 rikoksesta ystävyydessä olevaa maata vastaan 14 kuukauden vankeuteen,[6] minkä Turun hovioikeus kesäkuussa 1937 lyhensi yhteen vuoteen, ja korkein oikeus vahvisti jälkimmäisen tuomion kesäkuussa 1938.[7]

Viron kaappaushankkeen epäonnistuminen päätti myös Virkkusen järjestötoiminnan. Hän meni toukokuussa 1938 naimisiin Sinimustat-lehden sihteerinä toimineen Hilkka Turusen kanssa, ja samoihin aikoihin myös korkein oikeus vahvisti kaappaukseen osallistuneiden suomalaisten saamat tuomiot, vaikkakaan hankkeen johdossa olleita Elias Simojokea ja Vilho Helasta ei tuomittu. Vankeustuomion suorittamisen jälkeen Virkkunen muutti vaimonsa kanssa Pohjanmaalle jossa hän oli Seinäjoella ilmestyneen IKL:n Lakeus-lehden päätoimittajana 1938–1939.[3]