Jaakko Lyytinen (diplomaatti)

Jaakko Lyytisen isä oli eversti Arvo Erkki Lyytinen ja äiti kirjailija ja kielenkääntäjä Rakel Maria Davidsson.[4] Lyytinen osallistui vapaaehtoisena talvi- ja jatkosotaan.[5] Hän haavoittui Kannaksella kesäkuussa 1944.[6]

Lyytinen kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin kaksoisyhteislyseosta vuonna 1944 ja valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi vuonna 1948. Samana vuonna hän oli lyhytaikaisesti Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän sihteerinä ennen siirtymistään virkamiesharjoittelijaksi. Lyytinen tuli Suomen ulkoasiainministeriön palvelukseen tilapäisenä kanslistina vuonna 1949. Hän oli ministeriön vt. jaostosihteerinä vuosina 1950–1951 ja 1954–1955, lähetystöavustajana Buenos Airesissa 1951–1953 (vt. vuoteen 1952) ja Belgradissa 1953–1954, jaostosihteerinä 1955–1957, I lähetystösihteerinä Washingtonissa 1957–1961 sekä jaostopäällikkönä 1961–1963.[3] Kun Suomi perusti vuonna 1963 Nigerian Lagosiin ensimmäisen Saharan eteläpuoleisen diplomaattisen edustustonsa,[7] nimitettiin Lyytinen suurlähettilääksi. Hän oli vuodesta 1964 samanaikaisesti myös Suomen lähettiläänä Kamerunissa, Senegalissa ja Norsunluurannikolla.[3] Hän erosi vuonna 1966 ulkoasiainhallinnon palveluksesta,[3][8] ja työskenteli sen jälkeen Helsingin Sanomissa vuoteen 1969.[4][5]

Palattuaan ulkoasiainhallinnon palvelukseen Lyytinen sai maaliskuussa 1969 nimityksen Suomen asiainhoitajaksi Etelä-Afrikkaan. Pretoriaan saavuttuaan hän määräsi lähetystön lopettamaan kaupallisten asioiden hoitamisen ja Etelä-Afrikassa toimivien suomalaisten yritysten epävirallisen avustamisen, sillä Suomella ei ollut virallista kaupallista edustajaa maassa. Hän myös erotti nopeasti lähes kaikki lähetystölle työskennelleet eteläafrikkalaiset. Lyytisen toiminnasta tehtiin paljon valituksia ulkoministeriölle Helsinkiin. Etelä-Afrikan ulkoministeriökin ilmaisi epävirallisesti tyytymättömyytensä häneen.[8] Vuonna 1971 Lyytinen esitti Suomen ulkoministeriölle lähettämässään salaisessa kirjeessä, että Suomen diplomaattinen edustus Etelä-Afrikassa korvattaisiin pelkällä konsuliedustuksella Norjan ja Tanskan tapaan. Suurin osa maailman maista ei tuolloin ylläpitänyt konsulitasoa korkeampia suhteita Etelä-Afrikkaan.[9][8] Lyytisen aloitteellisuuden syynä on sanottu olleen hänen kielteinen suhtautumisensa Etelä-Afrikan rotuerotteluun.[5][10]

Lyytisen katsottiin ajaneen omavaltaisesti muutoksia Suomen ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä välttelleen ongelmista keskustelua ulkoministeriön kanssa, joten presidentti Urho Kekkonen asetti hänet ministeriön suosituksesta kesäkuussa 1971 disponibiliteettiin syyskuun 1. päivästä lukien. Päätöstä ei perusteltu Lyytiselle eikä hänelle annettu mahdollisuutta vastata syytöksiin.[8] Hänet siirrettiin kokonaan pois valtion virasta elokuun 1973 lopussa.[3][5] Lyytinen, joka katsoi joutuneensa vainotuksi Etelä-Afrikkaa koskeneiden mielipiteidensä vuoksi, teki kohtelustaan lukuisia valituksia presidentille, ulkoministerille, ulkoministeriön virkamiehille, kansanedustajille sekä eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka kuitenkin totesi vuonna 1974 disponibiliteettipäätöksen lailliseksi.[8]

Lyytisen aloite diplomaattisuhteiden katkaisemisesta Etelä-Afrikkaan vuoti vuonna 1972 julkisuuteen ja herätti keskustelua.[9] SKDL:n kansanedustaja Ilkka-Christian Björklund teki toukokuussa 1973 eduskuntakyselyn ”rangaistus- ja painostustoimenpiteiden” kohdistamisesta ”henkilöön, joka virkansa puolesta on esittänyt Suomen ja Etelä-Afrikan tasavallan hallituksen välisten diplomaattisten suhteiden katkaisemista”. Ulkoministeri Ahti Karjalainen kiisti Lyytisen disponibiliteettiin siirtämisen johtuneen tämän tekemästä aloitteesta. Ulkoministeriön salaisen selvityksen mukaan todellinen syy olisi ollut Lyytisen ”erittäin omituinen käytös ja jatkuvat häiriöt edustustossa”, mitä ei kuitenkaan sanottu julkisesti.[8]

Lyytisen tapaus pysyi esillä Suomen ja Ruotsin lehdistössä 1980-luvun alkuun saakka. Suomessa Lyytistä puolustivat julkisesti muun muassa kansandemokraatit, vennamolaiset, Hufvudstadsbladetin päätoimittaja Jan-Magnus Jansson, toimittajat Tor Högnäs ja Heikki Brotherus sekä taiteilija-kirjoittaja Carl-Gustaf Lilius.[8][5][10] Etenkin vasemmistolaiset lehdet väittivät vientiteollisuuden etuja myötäilevän ulkoministeriön johdon estävän Suomea katkaisemasta suhteita apartheid-hallintoon ja hankkiutuneen siksi Lyytisestä eroon.[8] Joko Suomen metsäteollisuuden vientijärjestöjen tai Etelä-Afrikan Helsingin-edustuston arveltiin olleen päätöksen takana.[8][9] Ulkoministeriön johto todella puolsikin 1970-luvulla suhteiden säilyttämistä Etelä-Afrikkaan sinne kohdistuvan viennin taloudellisen merkityksen vuoksi.[11] Yhtenä mahdollisena syynä Lyytisen syrjäyttämiseen on mainittu myös hänen väitetyt yhteytensä apartheidia vastaan taistelleisiin ANC- ja SWAPO-vapautusliikkeisiin.[9] Vuonna 1978 Helsingin Sanomat sai selville, että Lyytinen avusti professori Walter Laqueuria, joka kirjoitteli yhdysvaltalaisiin lehtiin suomettumisesta, mutta asiaa ei tuotu julkisuuteen.[8]