Jaakko Kokkila

Kokkila kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Viipurin reaalikoulussa vuonna 1925 ja seitsemännen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1927. Taistelukoulun kanta-aliupseerikurssin hän suoritti vuonna 1924 ja Reserviupseerikoulun vuonna 1926 sekä Kadettikoulun erikoiskurssin vuosina 1927–1928. Viestiupseerikurssin hän suoritti vuonna 1929 ja Taistelukoulun luutnanttikurssin vuonna 1932 sekä sotakoirakurssin vuonna 1933.[1][2]

Havainnekuva M.G.K:n miehistä (Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppania) Riianlahdelta vuoden 1916 rintamaoloista.

Kokkila työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 27. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Kokkila saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla ja Tampereella, missä hän haavoittui pahasti 4. huhtikuuta 1918.[1][2]

Kokkila palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina ja komppanianvääpelinä edelleen 2. Jääkärirykmentissä, (tunnettiin myöhemmin nimillä Jääkärirykmentti 2, Porin jalkaväkirykmentti 2 ja Savon jääkärirykmentti. Rykmentissä hänet määrättiin 26. marraskuuta 1926 alkaen nuoremmaksi upseeriksi 2. konekiväärikomppaniaan ja 15. joulukuuta 1928 alkaen viestiupseeriksi II pataljoonaan. Hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1934 alkaen Polkupyöräpataljoona 2:een viestiosaston nuoremmaksi upseeriksi. Seuraavaksi hänet siirrettiin 11. syyskuuta 1935 alkaen apulaisupseeriksi Jyväskylän sotilaspiirin esikuntaan ja 15. toukokuuta 1937 alkaen samanlaiseen toimeen Ylivieskan sotilaspiiriin.[1][2]

Kokkila osallistui talvisotaan konekiväärikomppanian päällikkönä Jalkaväkirykmentti 25:ssä ja osallistui taisteluihin Kuhmon rintamalla; Hotakassa, Rostissa ja Löytövaaralla. Välirauhan aikana hän jatkoi edelleen samassa tehtävässä kunnes hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 65:een. Myöhemmin hänet siirrettiin 10. Prikaatiin, missä hän toimi konekiväärikomppanian päällikkönä ja linnoitusupseerina.[2]

Jatkosodan puhjettua Kokkila sai komentoonsa pataljoonan Jalkaväkirykmentti 31:stä ja osallistui sen komentajana taisteluihin Rukajärven suunnalla Kolvasjärvellä, Repolassa, Omeliassa ja Ontrosenvaaralla. Vuonna 1942 hänet siirrettiin pois rintamalta ja hänet sijoitettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväenkoulutuskeskus 12:sta, mistä hänet siirrettiin edelleen pataljoonan komentajaksi Järjestelykeskus 1:een. Vakinaisesta palveluksesta Kokkila erosi sotien jälkeen ja siirtyi pienviljelijäksi ja kanalanhoitajaksi sekä toimi myöhemmin myös Annosen Sahan ja Myllyn työnjohtajana ja kirjanpitäjänä Oulaisissa. Kokkila haudattiin Jyväskylään.[2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 28. lokakuuta 1917 Varavääpeli 11. helmikuuta 1918 Vääpeli 7. toukokuuta 1918 Reservin vänrikki 26. marraskuuta 1926 Vänrikki 31. tammikuuta 1929 Luutnantti 10. heinäkuuta 1930 Kapteeni 1940		Vapaudenristi 3. lk. (1940 ja 1941) Vapaudenmitali 1. lk. Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.