J. H. Saaristo

Karkotettuja Vjatkassa. J. H. Saaristo istumassa ensimmäisenä vasemmalla vieressään merimies Juho Vilén Kemiöstä.

Saariston vanhemmat olivat työmies Gustav Henrik Sikanen (s. 1842) ja Anna Maija Lipponen (s. 1847).[1] Jäätyään yksitoistavuotiaana orvoksi Saaristo ei suostunut huutolaiseksi vaan elätti itsensä muun muassa marjojen poiminnalla ja kerjäämisellä. Neljätoistavuotiaana Saaristo ryhtyi rengiksi, mutta pääsi pian suutarin oppiin Viipuriin, jossa liittyi työväenyhdistykseen vuonna 1895. Vuosisadan vaihteessa hän muutti suutariksi Hämeenlinnaan.[2] Saariston liikkeessä oli oppipoikana muun muassa myöhemmin kansanedustajksi noussut Otto Toivonen, jonka hän innosti politiikkaan.[3]

Saaristo toimi Hämeenlinnan työväenyhdistyksen puheenjohtajana ja lähti aktivistiliikkeeseen organisoimalla talvella 1902 kutsuntalakkoja Hämeenlinnan ympäristökunnissa. Hän johti kaupunkiin keväällä 1904 perustettua työläisaktivistien järjestöä, joka teki yhteistyötä porvarillisten aktivistien kanssa ja liittyi myöhemmin osaksi atiivista vastustuspuoluetta. Kesäkuussa 1904 Saaristo sai kagaalilta tehtäväkseen organisoida venäläistämistoimia vastustavan mielenosoituksen. Hän ei itse osallistunut siihen, vaan oli viranomaisia hämätäkseen samana päivänä Helsingissä pidetyssä mielenosoituksessa. Saaristo kuitenkin pidätettiin, jolloin kagaali laati suunnitelman hänen vapauttamisekseen väkivalloin, mutta hän pääsi putkasta ennen sen toteuttamista. Oikeus määräsi Saaristolle kielletyn mielenosoituksen järjestämisestä 50 markkaa sakkoa, jotka hän sovitti kymmenen päivän vankeudella. Saariston vapautuessa parisataapäinen väkijoukko oli kokoontunut lääninvankilan portille, josta hänet vietiin juhlasaatossa Hämeenlinnan työväentalolla pidettyyn tilaisuuteen.[4][5] Syyskuussa 1905 Saaristo osallistui kuvernööri Aleksandr Papkovin murhayritykseen. Saaristo sai Helsingistä pommin, jota hän säilytti suutarinliikkeessään. Itsetehty pommi ei kuitenkaan räjähtänyt ja kuvernööri seurueineen säilyi vahingoittumattomana. Vuonna 1905 Saaristo valittiin myös Voimaliiton paikallisosaston johtajaksi ja vuotta myöhemmin keskushallintoon.[6] Suurlakon aikana hän oli Hämeenlinnan lakkovaliokunnan jäsen.[7]

Keväästä 1906 lähtien Saaristo keskittyi puoluepoliitiikkaan. Hän käynnisti sosialidemokraattien Etelä-Hämeen piiritoiminnan ja oli ensimmäinen piirisihteeri vuosina 1906-1908.[8] Vuonna 1908 Saaristo valittiin kansanedustajaksi ja hän uusi paikkansa vielä seuraavissa vaaleissa.[1] Eduskunnan jätettyään Saaristo oli muun muassa Hämeen Voiman johtokunnan puheenjohtajana 1912-1913.[9] Hän vaikutti myös kulttuurielämässä kuuluen Hämeenlinnan Työväen Näyttämön perustajiin.[8] Saariston suutarinliike meni konkurssiin vuonna 1912, jonka jälkeen hän muutti Turkuun toimien muun muassa Suomen Tehdas- ja Sekatyöväen Liiton ja Sosialidemokraattisen nuorisoliiton puhujana.[10] Saaristo oli ehdolla jälleen vuoden 1916 eduskuntavaaleissa, mutta jäi Ida Aalle-Teljon varaedustajaksi.[11]

Ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina Saaristo toimi sosialidemokraattien piiripuhujana. Paimion työväentalolla pidetystä puheesta tehtiin ilmianto, jonka seurauksena Saaristo pidätettiin keväällä 1916 epäiltynä "saksalaisystävällisyydestä".[12] Kenraalikuvernööri F. A. Seyn määräsi Saariston karkotettavaksi, mutta kuvernööri E. I. Wuorinen piti rangaistusta liian kevyenä ja määräsi lisäksi 3 kuukautta vankeutta. Tuomion jälkeen hänet karkotettiin syksyllä 1916 Petrogradin kautta Vjatkaan.[13] Saariston mukaan kaupungissa oli tuolloin 25 suomalaista ja koko Vjatkan kuvernementissa noin 300.[14] Hän oli karkotettuna yli seitsemän kuukautta, kunnes palasi kotimaahan helmikuun vallankumouksen jälkeen huhtikuussa 1917.[15]

Karkotuksen päätyttyä Saaristo jatkoi sosialidemokraattien kiertävänä puhujana. Marraskuun 1917 yleislakon päätyttyä Turun työväki esitti muiden vaatimustensa ohella Saariston tai Evert Elorannan nimittämistä vihatun E. I. Wuorisen tilalle maaherraksi, johon sisäasiaintoimituskunnan päällikkö Arthur Castrén ei suostunut. Kielteinen päätös johti joulukuun puolivälissä käynnistyneeseen miliisilakkoon, joka kärjistyi mellakoiksi.[16] Sisällissodan aikana Saaristo toimi muun muassa punaisten Turun ja Porin läänin lääninvaltuuskunnan sihteerinä. Sodan loppuvaiheessa hän matkusti Neuvosto-Venäjälle hankkimaan elintarvikkeita osallistuen punaisten antaumisen jälkeen Moskovassa pidettyyn SKP:n perustavaan kokoukseen. Suomeen palattuaan Saaristo pidätettiin syyskuussa 1919 Viipurissa. Lokakuussa 1920 Turun hovioikeus tuomitsi hänet 9 vuodeksi kuritushuoneeseen valtio- ja maanpetoksesta. Saaristo suoritti tuomionsa Tammisaaren pakkotyölaitoksessa, josta hän pääsi vapaaksi 1927.[17][18][19]

Vapauduttuaan Saaristo vaikutti kommunistisessa STPV:ssä. Hän oli muun muassa Turun kaupunginvaltuuston jäsen sekä toimi kommunistien valtaamien Suomen Nahka- ja Kumiteollisuustyöväen Liiton, Suomen Metallityöntekijäin Liiton ja Suomen Ammattijärjestön toimitsijana.[19][20] Maaliskuussa 1933 Saaristo pidätettiin jälleen poliittisista syistä, mutta kesällä oikeus hylkäsi syytteet toteennäyttämättöminä. Kertomansa mukaan Saaristo ei enää tuomionsa jälkeen osallistunut kielletyn SKP:n toimintaan ja katsoi olevansa puolueen jäsen ainoastaan "historiallisessa mielessä".[19][21][22] Saaristo kuoli Turussa 59-vuotiaana syyskuussa 1937. Hänet on haudattu Turun hautausmaalle.[23]