J. Edgar Hoover

J. Edgar Hoover syntyi vuonna 1895 Washingtonissa virkamiesperheeseen. Hän kävi julkisia kouluja ja toimi muun muassa presbyteerikirkkonsa pyhäkoulun opettajana.[1]

Hoover luki George Washingtonin yliopiston iltakoulussa lakitieteen maisteriksi. Hän aloitti vuonna 1914 työt konttoristina oikeusministeriössä. Siellä hän työskenteli ensimmäisen maailmansodan aikana sotahätätilajaostossa vierasmaalaisten vihollisten asioiden toimistossa, joka hallinnoi Yhdysvalloissa asuneita vihollismaiden kansalaisia, jotka oli internoitu tai asetettu valvontaan.[1]

Sodan jälkeen Hoover nimitettiin oikeusministeriön radikalismin vastaisen kampanjan johtajaksi vuosiksi 1919–1920. Hoover perusti ministeriöön radikalisminvastaisen jaoston ja keskittyi vastaperustettujen yhdysvaltalaisten kommunististen liikkeiden tarkkailuun. Anarkistisen venäläisten työläisten liiton toimitilat ratsattiin ja 249 radikaalia, kuten Emma Goldman ja Alexander Berkman, karkotettiin Neuvostoliittoon. Vuonna 1920 Hoover johti maanlaajuista vierasmaalaisten kommunistien pidätyskampanjaa, jossa yli 4 000 kommunistia pantiin lukkojen taakse. Hoover ei kuitenkaan onnistunut vaikuttamaan pidätyksillä siihen, että vallankumouksellisuudesta olisi tehty Yhdysvalloissa laitonta.[1]

Vuosina 1921–1924 Hoover toimi Yhdysvaltain turvallisuuspoliisin apulaisjohtajana ja vuodesta 1924 alkaen sen johtajana. Hoover muutti viraston, myöhemmin FBI:n, ammattimaiseksi virastoksi, joka hyödynsi tieteellisiä menetelmiä.[1] Hän perusti virastoon maailman laajimman sormenjälkiarkiston, rikostutkimuslaboratorion sekä poliisikoulutusopiston.[2]

1930-luvulla FBI jahtasi Hooverin johdolla näyttävästi tunnettuja gangstereita kuten John Dillingeriä. Presidentti Roosevelt antoi Hooverin tehtäväksi uudelleenrakentaa ja laajentaa maan sisäistä tiedustelujärjestelmää, joka oli purettu FBI:n vuoden 1924 uudelleenjärjestelyissä.[1]

Toisen maailmansodan aikana Hoover sai mainetta natsivakoojien paljastamisessa Yhdysvalloissa ja akselivaltojen maanalaisen toiminnan torjumisessa Etelä-Amerikassa.[1]

Sodan jälkeen Hoover alkoi varautua kylmän sodan aiheuttamaan sabotaasin ja valtionvastaisen toiminnan uhkaan Yhdysvalloissa. Hän liittoutui epäamerikkalaisen toiminnan vastaisen komitean johtajan Richard Nixonin sekä senaattori Joseph McCarthyn kanssa. FBI paljasti Yhdysvalloissa toimineita atomivakoojia, kuten Klaus Fuchs, Harry Gold sekä Ethel ja Julius Rosenberg. Vuonna 1949 FBI keräsi todisteet, joiden pohjalta Yhdysvaltain kommunistipuolueen johto tuomittiin ja puolueen toiminta käytännössä lakkautettiin.[1]

Hoover piti yllä salaisia kansioita, joihin oli kerätty raskauttavia tietoja monista yhdysvaltalaisista poliitikoista.[2]

FBI siirtyi 1950-luvun lopulla vastavakoiluun (Cointelpro) ja jatkoi amerikkalaisten kommunistien ahdistelua. Presidentti Johnson lykkäsi vuonna 1965 Hooverin eläkkeelle siirtymistä, ja Hoover laajensi FBI:n vastavakoilua kohdistumaan myös Ku Klux Klaniin, mustiin militantteihin ja sodanvastaiseen liikkeeseen, etenkin mustiin panttereihin ja Students for a Democratic Society -opiskelijajärjestöön. Sodanvastaisuutta ja kansalaisoikeusliikkeen johtajia vastustaessaan ja perinteisiä amerikkalaisia arvoja puolustaessaan Hoover joutui vasemmiston silmätikuksi.[1]

Hoover kuoli virassa vuonna 1972. Häntä on arvosteltu autoritaarisesta johtamistyylistä, kansalaisten oikeuksien ja vapauksien vastustamisesta sekä lain ohittamisesta maan turvallisuuden suojelemisen verukkeella.[1][2]

• J. Edgar (2011), Clint Eastwoodin ohjaama elokuva Hooverin elämästä

• Anthony Summers: J. Edgar Hoover: FBI:n päällikön salainen elämä (Recallmed, 1994) ISBN 951-9221-63-8 (sid.)

• Englanninkielinen Spartacus-palvelun sivusto J. Edgar Hooverista