J. R. R. Tolkien

John Ronald Reuel Tolkien, Mabel ja Arthur Reuel Tolkienin esikoinen, syntyi 1892 Bloemfonteinissa, silloisen Oranjen vapaavaltion pääkaupungissa Etelä-Afrikassa, missä Arthur Tolkien työskenteli Bank of African paikallisen haarakonttorin johtajana. Arthur oli muuttanut Englannista kulta- ja timanttilöydösten rikastuttamaan Etelä-Afrikkaan parempia urakehitysmahdollisuuksia tavoitellen muutamaa vuotta aiemmin. Hänen kihlattunsa Mabel Suffield oli seurannut perässä täytettyään 21 ja saatuaan viimein isänsä hyväksynnän tulevalle avioliitolle. Pariskunta vihittiin Kapkaupungin katedraalissa 16. huhtikuuta 1891.[7]

Tolkien sai nimen John isoisänsä John Benjamin Tolkienin mukaan, Reuel taas oli myös Arthurin oma toinen nimi.[8] Alun perin se oli tiettävästi ollut John Benjaminin ystävän sukunimi. Perheen käsityksen mukaan nimi oli ranskalaisperäinen, mutta se esiintyy myös Vanhassa testamentissa. Raskauden aikana Mabel oli uskonut lapsen olevan tyttö ja suunnitellut sen nimeksi Rosalindia. Kun lapsi kuitenkin osoittautui pojaksi, Rosalindin korvasi Ronald.[9] Perheen ja sukulaisten piirissä Tolkienin käyttönimeksi vakiintui Ronald, jota käytti myöhemmin myös hänen vaimonsa. Koulussa jotkut hänen läheiset kaverinsa käyttivät nimitystä John Ronald. Aikuisena ystävät tunsivat hänet ajan tavan mukaan sukunimellä tai siitä johdetulla lempinimellä Tollers.[8]

17. huhtikuuta 1894 perheeseen syntyi toinen poika, Hilary Reuel Tolkien.[10] Huhtikuussa 1895 kolmevuotias Ronald matkusti äitinsä ja pikkuveljensä kanssa vierailulle Englantiin. Arthur Tolkienin – jota työkiireet pidättelivät Bloemfonteinissa – oli tarkoitus seurata myöhemmin perhettään, mutta hän sairastui marraskuussa reumakuumeeseen ja kuoli 15. helmikuuta 1896 saatuaan vakavan verensyöksyn.[11] Mabel Tolkien jäi yllättäen leskeksi ja kahden pienen lapsen elättäjäksi. Arthurin ahkerasta työnteosta ja säästäväisyydestä huolimatta hänen keräämänsä pääoma tarjosi perheelle vain niukan elannon.[12]

Mabel Tolkien jäi lapsineen asumaan kotikaupunkinsa Birminghamin tuntumaan. Asuttuaan ensin vanhempiensa luona hän löysi perheelle pian halvan vuokra-asunnon Sareholen kylästä muutaman kilometrin päästä kaupungin eteläpuolelta. Pikkukylän maalaismiljöö teki Tolkieniin suuren vaikutuksen. Myöhemmin hän kirjoitti neljän Sareholen-vuoden olleen hänen elämänsä ”pisimmältä vaikuttavin ja muovaavin kausi”.[14] Muutenkin Tolkien kiintyi tällöin äidinpuoleiseen Suffield-sukuunsa ja omaksui henkiseksi kotiseudukseen Länsi-Midlandsin alueen, jolta Suffieldit olivat kotoisin.[15]

Vuonna 1904 myös Tolkienin äiti kuoli ajauduttuaan diabeettiseen koomaan.[16]

Tolkien oli kuudentoista, kun hän rakastui tulevaan vaimoonsa Edith Brattiin. Tolkienin huoltaja, katolinen pappi, Isä Francis Morgan ei kuitenkaan hyväksynyt suhdetta, joten Ronald ja Edith saattoivat mennä kihloihin vasta 1914, kun Ronald täytti 21 vuotta ja täysi-ikäistyi.[17] Pariskunta meni naimisiin 22. maaliskuuta 1916[18] Edithin käännyttyä katolilaiseksi. He saivat 1917 ensimmäisen neljästä lapsestaan. Romanssi innoitti Tolkienia luomaan kertomuksen Berenistä ja Lúthienista.[19]

Tolkien oli jo nuorena hyvin kiinnostunut kielistä. Koulussa opetettujen ranskan, saksan, latinan ja kreikan lisäksi hän tutustui omasta kiinnostuksestaan useisiin muinaiskieliin, kuten muinaisenglantiin, kymriin ja goottiin.[20] Vuonna 1911 Tolkien aloitti opinnot Oxfordin yliopistossa saamansa stipendin turvin. Luettuaan kaksi vuotta klassisia kieliä hän siirtyi englannin kielen laitokselle ja erikoistui muinaisenglantiin ja muinaisnorjaan. Tolkien perehtyi syvällisesti anglosaksisiin ja skandinaavisiin tarustoihin ja niistä kertoviin eepoksiin, kuten muinaisenglantilaiseen Beowulfiin ja muinaisislantilaiseen Eddaan. Innostus kielitiedettä kohtaan myös sai hänet keksimään täysin omia kieliä.[21] Hän innostui suomen kielestä luettuaan Kalevalan. Tolkienia kiinnosti suomen kielen vokaalivoittoinen ääntäminen ja hän alkoi kehittää sen pohjalle perustuvaa uutta kieltä, josta tuli myöhemmin hänen kirjojensa suurhaltiakieli quenya[22].

Tolkien valmistui Oxfordista kesäkuussa 1915, ensimmäisen maailmansodan jo sytyttyä.[23] Heti valmistumisensa jälkeen hän astui armeijan palvelukseen. Tolkien komennettiin lyhyen koulutuksen jälkeen Ranskaan länsirintamalle, jossa hän palveli viestiupseerina ja osallistui Sommen taisteluun. Hän sairastui vuonna 1916 ampumahautakuumeeseen ja pääsi pois rintamalta.[24] Tolkien siirrettiin parantumaan Birminghamiin sotilassairaalaan, josta hänet kotiutettiin jouluksi.[23] Tuolloin hän kirjoitti ensimmäiset Keski-Maa-aiheiset tarinansa.^lähde? Käsikirjoitus oli alun perin nimeltään The Book of Lost Tales (suom. Kadonneiden tarujen kirja), jonka tarinoista myöhemmin muodostui postuumisti julkaistu Silmarillion.[23][25]. Kotiutuksensa jälkeen hänet ylennettiin luutnantiksi.[23]

20 Northmoor Road, J. R. R. Tolkienin entinen talo North Oxfordissa.

Merton College, jossa Tolkien oli englannin kielen ja kirjallisuuden professorina 1945–1959.

Päästyään sairaalasta Tolkien sai entisen islannin opettajansa William Craigien kautta työpaikan avustajana Oxford English Dictionaryn toimituskunnassa. Hän aloitti työssä 1919 tehtävänään käsitellä muutamia W-kirjaimella alkavia, etymologialtaan germaanisperäisiä sanoja.[26] Noihin aikoihin hän esitteli luomansa maailman ensimmäistä kertaa julkisemmin lukemalla The Fall of Gondolinin Exeter Collegen esseekerhossa. Vuonna 1920 Tolkien sai englannin kielen apulaisprofessorin viran Leedsin yliopistosta, ja perhe muutti viideksi vuodeksi Pohjois-Englantiin.[23] Vuonna 1924 hänet nimitettiin yliopiston englannin kielen professoriksi. Seuraavana vuonna Tolkien kuitenkin palasi Oxfordiin saatuaan muinaisenglannin professorin viran. Hän opetti Oxfordin yliopistossa 1925–1959 muinais- ja keskiajan englannin professorina.^lähde?

Tolkienin tunnetuimpana tieteellisenä työnä pidetään myöhemmin artikkelina julkaistua luentoa Beowulf: the Monsters and the Critics (1936). Luennossaan Tolkien arvosteli tutkijoita, jotka olivat pyrkineet mitätöimään muinaisenglantilaisen Beowulf-eepoksen kirjalliset ansiot ja käyttämään sitä vain Skandinavian muinaishistoriasta kertovana lähteenä. Hänen mukaansa eeposta tulisi lukea ensisijaisesti taideteoksena. Tolkienin luento oli ilmestyttyään merkittävä käännekohta Beowulfin kirjallisuustieteellisessä tutkimuksessa.[27]

Saatuaan professuurinsa Oxfordissa Tolkien tutustui moniin muihin kirjallisuudesta kiinnostuneisiin opettajiin, jotka kokoontuivat Inklings-nimisenä ryhmänä. Yksi tunnetuimpia jäseniä Tolkienin lisäksi oli C. S. Lewis, keskiajan ja renessanssin kirjallisuuden tutkija, joka työskenteli yliopiston opettajana ja on tullut tunnetuksi fantasiakirjastaan Narnian tarinat. Tolkienin ja Lewisin välille kehkeytyi ystävyyssuhde, joka kesti ajoittaisista erimielisyyksistä huolimatta Lewisin kuolemaan 1963 asti. Lewis, joka oli aiemmin tunnustautunut ateistiksi tai agnostikoksi, kääntyi 1930-luvun alussa kristinuskoon, osin Tolkienin vaikutuksesta[23].

Tolkienin arvostus kasvoi vuosien myötä kaikilla aloilla. Vuonna 1972 hänelle myönnettiin Oxfordin yliopiston kunniatohtorin arvonimi ja hän sai brittiläisen imperiumin komentajan arvon.[3]

Edith ja J. R. R. Tolkienin hauta Oxfordissa Englannissa.

Silmarillion jäi kesken, kun J. R. R. Tolkien kuoli 81-vuotiaana 1973,. Hänen puolisonsa Edith Tolkien oli kuollut kaksi vuotta aiemmin, ja tuolloin Tolkien oli halunnut kaiverruttaa hänen hautakiveensä nimen Lúthien tarinansa Beren ja Lúthien rakastavaisten mukaan.[19] Vastaavasti Tolkienin hautakiveen kirjoitettiin Beren. Pariskunta on haudattu Wolvercoten hautausmaalle Oxfordiin. Heidän hautakivessään lukee kokonaisuudessaan Edith Mary Tolkien, Luthien, 1889–1971 ja John Ronald Reuel Tolkien, Beren, 1892–1973.[23]

1930-luvun alussa Tolkien korjasi oppilaidensa kokeita, kun hän huomasi erään oppilaan jättäneen yhden vastauslomakkeensa sivun tyhjäksi. Tolkien kirjoitti paperille ”Kolossa maan sisässä asui hobitti” ja hän päätti keksiä selityksen sille, mikä hobitti oikeastaan oli. Hahmot esiintyivät ensimmäisen kerran fantasiaromaanissa Hobitti eli sinne ja takaisin (The Hobbit Or There And Back Again, 1937). Tolkien oli kertonut tarinan alun perin lapsilleen ja lähettänyt keskeneräisen suunnitelman teoksesta eri kustantajille. Se päätyi lopulta kustannusyhtiö Allen & Unwinilla työskentelevälle Susan Dagnalille, joka pyysi Tolkienia kirjoittamaan teoksen loppuun, jonka jälkeen se päätettiin julkaista. Kirja menestyi yllättävän hyvin[23].

Hobitin menestyksen johdosta kustantaja alkoi vaatia Tolkienilta jatko-osaa tarinalle.^lähde? Tolkien oli oikeastaan aloittanut jatko-osan, Taru sormusten herrasta (The Lord of the Rings 1954–1955), kirjoittamisen vuonna 1936, jo ennen kuin Hobitti oli julkaistu.[28] Hän päätti kuitenkin tarjota ensin kustantajalle muutamia kirjoitettuja osia Silmarillionista, jotka kustannusyhtiö kuitenkin hylkäsi. Vaikka kirjan kieltä ylistettiin, sen katsottiin olevan liian epäkaupallinen julkaistavaksi. Käsikirjoitus palautettiin pettyneelle Tolkienille, minkä jälkeen kustantaja tiedusteli uudelleen, olisiko hän vieläkin valmis kirjoittamaan ”uuden Hobitin”; Tolkien suostui.[23]

Sormusten herran kirjoittaminen alkoi ilman merkittäviä juonisuunnitelmia. Tarina sai lopullisen muotonsa kirjoittamisen aikana.[25] Hän työsti kirjaa vuoteen 1949 asti. Tolkienin työskentely eteni puuskittain, mistä kertoo se, että päästyään ensimmäisen osan puoleen väliin hän piti vuoden tauon ja jatkoi kirjaa vasta vuonna 1941, kuitenkaan sitä lopullisesti missään vaiheessa hylkäämättä.[28] Tolkien myös pilkkoi kirjansa osiin ja kirjoitti päähenkilöidensä Frodon ja Samin matkan Mordoriin (neljäs ja kuudes kirja) ennen muita kirjoja, jotka käsittelivät Sormuksen sotaa. Neljännen kirjan luvut hän lähetti ilmavoimissa Etelä-Afrikassa palvelleelle pojalleen Christopherille luettavaksi jatkokertomuksena.[28]

Allen & Unwin oli arvioinut kirjan julkaisun tuottavan kustantamolle noin tuhannen punnan tappiot. Tolkien halusi julkaista yli tuhatsivuisen romaanin yhtenä niteenä, mutta kustantaja ei suostunut.[29] Teos jaettiin kolmeen osaan nimiltään Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu, jotka julkaistiin vuosina 1954–1955.[23]

Taru sormusten herrasta sai ilmestyessään ristiriitaisia arvosteluja, mutta suosio kasvoi vähitellen.[23] C. S. Lewis ehdotti vuonna 1961 Tolkienia Nobelin kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi. Viisikymmentä vuotta myöhemmin julkistetun arkistomateriaalin mukaan palkintolautakunta ei pitänyt Tolkienin proosaa tarpeeksi korkeatasoisena.[30]

Teos julkaistiin taskukirjana Yhdysvalloissa vuonna 1965, ja opiskelijaliikkeen innostus vaikutti merkittävästi kirjan sikäläiseen suosioon.[3] Tolkien itse oli imarreltu kirjansa menestyksestä, ja hän rikastui sen menestyksen avulla. Kirjan innokkaimpien ihailijoiden takia Tolkien joutui vaihtamaan osoitettaan ja puhelinnumeroaan, kun lukijat tunkeutuivat hänen kotiinsa kysyäkseen yksityiskohtia hänen luomastaan maailmasta.[23] Ihailijat alkoivat myös perustaa ensimmäisiä Tolkien-seuroja, joissa he keskustelivat omista kokemuksistaan Tolkienin teosten parissa.[25]

Keski-Maa-aiheisen päätuotantonsa ohella J. R. R. Tolkien kirjoitti myös perinteisempiä satuja. Näihin kuuluvat Maamies ja lohikäärme, Seppä ja Satumaa, Niukun lehti. Kaksi ensimmäistä olivat perinteisiä keskiaikaiseen maailmaan sijoittuvia satuja.[31]

Kirjailijan kuoleman jälkeen julkaistiin satukirjat Kirjeitä Joulupukilta, Herra Bliss ja Roverandom. Ensimmäinen teos on kokoelma Tolkienin lapsilleen Joulupukkina kirjoittamia kirjeitä vuosilta 1920–1943. Toiset kirjat syntyivät Tolkienin lapsilleen kertomista tarinoista. Herra Bliss on 1920- tai 1930-luvulta ja kertoo nimihenkilön seikkailusta uuden autonsa kanssa. Roverandomin Tolkien keksi lomaillessaan Englannin rannikolla vuonna 1925. Hänen poikansa Michael kadotti lelukoiransa ja Tolkien keksi tarinan lelukoiran kokemista seikkailuista rauhoitellakseen häntä. Kustantaja ei tuolloin kuitenkaan innostunut tarinasta ja se julkaistiin vasta 1998.^lähde?

Christopher Tolkien toimitti Tolkienin jälkeenjääneistä hajanaisista ja usein myös keskeneräisistä teksteistä Silmarillionin, joka julkaistiin neljä vuotta J. R. R. Tolkienin kuoleman jälkeen 1977. Tolkien itse oli pitänyt Silmarillionia tuotantonsa pääteoksena,[32] mutta hän ei ollut elinaikanaan ehtinyt saattaa sitä julkaisukuntoon. Julkaistun Silmarillionin tavoitteena oli Christopher Tolkienin mukaan koota hänen isänsä ajatuksista mahdollisimman yhtenäinen tarinakokonaisuus.[33] Tämä onnistui pääosin valikoimalla, yhdistelemällä ja järjestelemällä Tolkienin omia kirjoituksia pienin toimituksellisin muutoksin. Vain yhden kirjan luvuista Christopher on joutunut kirjoittamaan melkein kokonaan itse soveltuvien tekstikatkelmien puuttuessa.[34] Ilmestyttyään kirja sai pääosin kielteisiä arvosteluja, joissa sen kerronnan kieltä pidettiin vanhanaikaisena ja sekavana, vaikka Tolkienin yritystä luoda fantasiamaailmalleen oma historia pidettiinkin kunniakkaana.[35][36]

Vuonna 1980 Christopher Tolkien julkaisi toimittamansa Keskeneräisten tarujen kirjan, joka sisältää Silmarillionin ulkopuolelle jääneitä tarinoita.[33] Vuosina 1983–1996 hän julkaisi paljon muuta jälkeenjäänyttä aineistoa kommentaareineen 12 kirjan sarjana nimeltä The History of Middle-earth.

Vuonna 2007 julkaistiin Christopher Tolkienin viimeistelemä romaani Húrinin lasten tarina. J. R. R. Tolkien oli aloittanut tarinan jo vuonna 1918, mutta ei saanut sitä valmiiksi. Tätä ennen tarina oli ehditty julkaista keskeneräisenä sekä Silmarillionissa että Keskeneräisten tarujen kirjassa.[33] Húrinin lasten tarina sisältää merkittävästi viittauksia J. R. R. Tolkienin ihailemaan Kalevalaan ja varsinkin sen Kullervosta kertovaan osaan [37].

Vuonna 2009 Christopher työsti julkaisukuntoon isänsä runoelman The Legend of Sigurd and Gudrún.[38][39] Toukokuussa 2013 ilmestyi Tolkienin jäämistöstä löytynyt runoelma The Fall of Arthur. Se kuvaa kuningas Arthurin viimeisiä päiviä. Tolkien aloitti runoelman 1930-luvulla ennen Hobittia, mutta työ jäi kesken.[40][41][42]

Kullervon tarina (The Story of Kullervo) on Tolkienin vuonna 1914 kesken jäänyt esikoisteos, joka julkaistiin elokuussa 2015.[43]

Vuonna 2017 julkaistiin Christopher Tolkienin toimittama Beren and Lúthien.

Gondolinin tuho (The Fall of Gondolin) julkaistiin elokuussa 2018 Christopher Tolkienin toimittamana.[44] Suomennos ilmestyi huhtikuussa 2019.[45]