Jörn Donner

Jörn Donner oli tunnetun saksalaistaustaisen, suomalaisen Donnerin kulttuuri- ja taloussuvun jäsen. Hänen isänsä Kai Donner oli suomalaisuusaktivisti ja suomalais-ugrilaisen kielitieteen tutkija. Donnerin äiti oli Margareta ”Greta” o.s. von Bonsdorff.[6][7] Hänen veljiään ovat eläintieteen professori Kai Otto Donner ja geologian professori Joakim Donner.[8] Jörn Donner itse valmistui vuonna 1958 Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineinaan yleinen valtio-oppi ja pohjoismainen kirjallisuus sekä sivuaineina psykologia ja filosofia. Hän ei kuitenkaan harkinnut tieteellistä uraa.[9]

Donner toimi kansanedustajana (RKP) 1987–1995 ja 2007 sekä 2013–2015 sekä Euroopan parlamentin jäsenenä (SDP) 1996–1999. Helsingin kaupunginvaltuustoon hänet valittiin ensimmäisen kerran vuoden 1968 kunnallisvaaleissa SKDL:n edustajana. Donner luopui valtuustopaikastaan 1976, mutta palasi kaksi kautta myöhemmin vuoden 1984 kunnallisvaaleissa valtuustoon RKP:n edustajana. Donner istui valtuustossa jälleen kaksi kautta vuoteen 1992, jolloin hän ei asettunut enää ehdolle. Tammisaaren valtuustoon Donner valittiin vuoden 2000 kunnallisvaaleissa sitoutumattomien riveistä. Tammisaaren kunnallispolitiikassa Donner vaikutti muun muassa kaupunginhallituksessa vuoteen 2003, jolloin hän muutti takaisin Helsinkiin. Helsingin kaupunginvaltuustoon Donner nousi jo kolmannen kerran vuoden 2004 kunnallisvaaleissa, nyt SDP:n edustajana. Donner toimi mm. kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtajana vuoteen 2008, jolloin hän ei ollut enää ehdolla vaaleissa.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Donner valittiin eduskunnan varasijalle sitoutumattomana RKP:n ehdokkaana. Pian sen jälkeen hän kuitenkin liittyi Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen. Donner nousi uudelleen eduskuntaan Eva Biaudet’n siirtyessä kansainvälisiin tehtäviin vuoden 2007 alussa. Noustessaan varasijalta eduskuntaan Donner erosi SDP:n jäsenyydestä voidakseen liittyä RKP:n eduskuntaryhmään.[10] Kevään 2007 eduskuntavaaleissa Donner ei enää ollut ehdolla, joten hänen toinen visiittinsä eduskuntaan jäi muutaman kuukauden mittaiseksi.

Donner asettui ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sitoutumattomana RKP:n listalle Helsingissä. Tärkeimpänä syynä ehdokkuuteensa Donner ilmoitti perussuomalaisten kannatuksen nousun. Perussuomalaisille on luotava hänen mukaansa ”enemmän vastavoimia”.[11] Donner jäi kuitenkin varasijalle, kun Astrid Thors ohitti hänet 129 äänellä ja sai RKP:n ainoan paikan kyseisestä vaalipiiristä.[12]

Donner nousi jälleen varapaikalta eduskuntaan syyskuussa 2013, kun Astrid Thors astui uuteen virkaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin vähemmistövaltuutetuksi,[13] ja vuoden 2014 valtiopäivien avajaisissa 81-vuotias Donner saikin toimia eduskunnan ikäpuhemiehenä.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Donner tuki kokoomuksen Sauli Niinistöä.[14] Donner oli RKP:n sitoutumattomana ehdokkaana vuoden 2014 eurovaaleissa[15]. Donner oli sitoutumattomana RKP:n ehdokkaana vuoden 2017 kuntavaaleissa Helsingistä.[16] Hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 980 äänellä.[17] Samalla hänestä tuli koko Suomen vanhin kunnanvaltuutettu.[18] Donner erosi Helsingin kaupunginvaltuustosta terveydellisistä syistä 24.4.2019.[19]

Donner on yksi Suomen elokuva-arkiston perustajajäsenistä.[20] Hän on ohjannut elokuvia myös itse. Aamua kaupungissa (1954) oli taiteellinen kokeilu.[3] Ohjaajanuransa hän aloitti Ruotsissa, mutta siirtyi sieltä muutaman elokuvan jälkeen Suomeen ja teki rohkean, eroottissävytteisen elokuvan Mustaa valkoisella (1968), jota useassa suhteessa on pidetty hänen parhaimpanaan. Tämän jälkeen rohkeiden seksielokuvien sarja jatkui elokuvilla Sixtynine 69 (1969), Naisenkuvia (1970) ja Hellyys (1972). Donner on tehnyt myös vakavampia elokuvia, muiden muassa bergmanilais-antonionilaisvaikutteisen elokuvan Anna (1970), joka on uuden aallon piirteitä sisältävä tutkielma keski-ikää lähestyvän naisen tyhjyyden tunnoista. Siinä pääosaa näytteli yksi Ingmar Bergmanin vakionäyttelijöistä, Harriet Andersson.

Donner yritti saada Aleksandr Solženitsynin romaaniin perustuvaa Casper Wreden elokuvaa Ivan Denisovitshin päivä esitettäväksi Suomeen, mutta Valtion elokuvatarkastamo kielsi sen esittämisen. Päätöksen vahvisti Donnerin valituksen jälkeen korkein hallinto-oikeus vuonna 1972. Päätös syntyi äänestyksen 5–4 tuloksena 28. helmikuuta 1972, ja se säilyi muuttumattomana valituksessa sekä Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä.[21] Elokuva esitettiin Ruotsin televisiossa vuosina 1972 ja 1974,[22] mutta Suomessa vasta vuonna 1996.[23]

Donnerille myönnettiin vuonna 1984 Fanny ja Alexander -elokuvan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinto.[24] Virallisesti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin voittajaksi merkitään tuotantomaa, mutta usein palkinnon vastaanottaa elokuvan ohjaaja. Donner kävi tuottajana hakemassa palkinnon, kun Bergman itse ei päässyt paikalle.[25] Donner oli järjestänyt Bergmanille rahoituksen Fannyyn ja Alexanderiin, ja Donner on sanonut, ettei elokuvaa olisi tehty ilman häntä.[26] Bergman antoi Donnerille kirjallisen todistuksen siitä, että patsas kuuluu Donnerille.[27]

Donner toimi Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajana 1981–1983, 1986–1989 ja 1991–1995[7] sekä Svenska Filminstitutetin toimitusjohtajana 1978–1982.[26]

Viimeiset pitkät näytelmäelokuvansa 1900-luvulla Donner teki jälleen ruotsiksi. Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldtas) vuodelta 1978 oli feministinen trilleri Märta Tikkasen samannimisestä, omintakeisesta kirjasta. Dirty Story (1984) perustuu Donnerin omaan romaaniin Gabriels dag. Siinäkin pääosassa nähtiin Bergmanin luottonäyttelijä Erland Josephson. Donner on laatinut itse käsikirjoitukset jokaiseen elokuvaansa. — Pitkähkön tauon jälkeen vuonna 2009 valmistui Donnerin ohjaama suomenkielinen historiallinen draama Kuulustelu, joka kertoo jatkosodan desantista Kerttu Nuortevasta. Vuonna 2015 sai ensi-iltansa Armi elää!, suomenkielinen kuvaus teatteriseurueesta joka valmistelee näytelmää Armi Ratiasta.

Viimeisen kerran Donner esiintyi kameroiden edessä kuusi viikkoa ennen kuolemaansa, kun häntä haastateltiin ruotsinkieliseen dokumenttielokuvaan Donner – privat (2021). Haastatteluja kuvattiin neljän päivän ajan. Elokuvan käsikirjoitti Pirjo Honkasalo ja ohjasi John Webster.[28]

Jörn Donner Helsingin kirjamessuilla 2004.

Donner oli alle 20-vuotias aloittaessaan kirjallisen tuotantonsa novellikokoelmalla Välsignade liv (1951). Hän on julkaissut runsaan viidenkymmenen vuoden aikana kymmeniä teoksia. Ansiokas on esimerkiksi Ingmar Bergmanin elokuvatuotantoa analysoiva Djävulens ansikte (1962; suomeksi Paholaisen kasvot, suom. Juha Virkkunen, 1967). Donnerin tunnetuimpiin teoksiin kuuluu myös Nya boken om vårt land (1967; suom. Uusi maammekirja). Viime teoksissaan Donner on pohtinut paljon omaa elämänhistoriaansa, muun muassa teoksessa Varför finns jag till (1998; suomeksi Miksi olen). Silti nopeaan, keskimäärin kaksi kirjaa vuodessa tahtiin on lukeutunut myös Anders-sarjaan kuulumattomia uusia romaaneja. Donner on osallistunut myös keskustelukirjojen elvytykseen muun muassa myyntimenestykseksi nousseella kirjallaan John Vikströmin kanssa – sen sijaan Stefan Lindforsin kanssa tehty uusinta ei kantanut.

Mittavin Donnerin suoritus kirjallisuuden alalla on romaanisarja Andersin suvun tarinasta. Se käsittelee suomalaista suuryritysmaailmaa ja suomenruotsalaista yläluokkaa 1930-luvun lopusta vuoteen 2000. Sarjassa on ilmestynyt kaikkiaan kymmenen osaa, ellei kokonaisuuteen lasketa mukaan eräitä siihen myöhemmin liitettyjä romaaneja, joitten sidos tarinaan on löyhä. Sarjan kolmesta päähenkilöstä Jacob Anders edustaa eräänlaista Donnerin alter egoa. Sarjan kuudes osa Isä ja poika toi Donnerille Finlandia-palkinnon vuonna 1985. Donner sai vuonna 2002 John Vikströmin kanssa kirjoittamastaan kirjasta Elämme – siis kuolemme / Att leva är att dö vuoden kristillinen kirja -palkinnon. Hänelle myönnettiin myös Ruotsin akatemian Suomi-palkinto vuonna 2004. Donner julkaisi elokuussa 2009 muistelmateoksen Ingmar Bergmanista.[29]

Harriet Andersson ja Jörn Donner Tukholmassa vuonna 1964.

Donner suoritti siviilipalveluksen aikana (1959–1961), jolloin se vielä oli Suomessa hyvin harvinaista eikä yleisesti hyväksyttyä. Siviilipalveluspaikkana oli Porin yleinen sairaala. Hän kirjoitti palvelusaikansa kokemuksista vuonna 1961 suomeksi julkaistun kirjan Terveenä sairaalassa.[30]

Donner sairastui 1990-luvun lopulla eturauhassyöpään.[31] Donnerilta löydettiin loppuvuonna 2006 myös keuhkoista syöpäkasvain, joka poistettiin, mutta kasvain uusiutui kahdesti, ensimmäisen kerran vuonna 2009. Lisäksi hänelle asennettiin uusi läppä aorttaan vuonna 2016.[32]

Donner asui Pohjoisrannassa Helsingin Kruununhaassa[33]. Hän oli naimisissa kolme kertaa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli kirjailija Inga-Britt Wik (aviossa 1954–1962), toinen vaimo oli Jeanette Bonnier (aviossa 1974–1988). Hänen kolmas vaimonsa oli Bitte Westerlund vuodesta 1995.[7]

Donnerilla oli kuusi lasta: Johan (s. 1955), Jakob (s. 1959), Susanna (1981–2017) jonka äiti on Meri Vennamo,[34] Otto (s. 1981), jonka äiti on elokuvatuottaja Lisbeth Gabrielsson[35], Daniel (s. 1988) ja Rudolf Rafael (s. 1990).[36][37]

Ensimmäisen avioliiton Inga-Britt Wikin kanssa päätyttyä Donnerin välit siitä syntyneisiin lapsiin Johaniin ja Jacobiin katkesivat. Myöhemmin syntyneisiin Susannaan ja Ottoon hän piti yhteyttä vain satunnaisesti, koska hän ei elänyt lasten kanssa samassa perheessä. Oton hän tunnusti vasta kymmenen vuoden kuluttua tämän syntymästä.[35] Omien sanojensa mukaan Donner oikeasti huolehti vain kahdesta kolmannen vaimonsa Bitte Westerlundin kanssa saadusta lapsesta Danielista ja Rudolfista.[38]

1960-luvulla Donnerilla oli suhde Harriet Anderssonin kanssa. Andersson on kuvannut suhdetta yhdeksi harvoista onnellisista rakkaussuhteistaan[26] ja elämänsä parhaaksi ajaksi.[39]

Donner kuoli 86-vuotiaana pitkäaikaiseen keuhkosairauteen 30. tammikuuta 2020 Kolmiosairaalassa Helsingissä.[40] Donnerin muistotilaisuus pidettiin 21. helmikuuta ravintola Kolmessa Kruunussa Kruununhaassa [41]

Donnerin tuhkat on siroteltu Tammisaareen hänen Bromarvin-kesämökilleen.[42]

Donner oli innokas valokuvauksen harrastaja, ja hänen jäämistöstään löydettiin noin 30 000 valokuvaa. Hän tallensi kotielämäänsä sekä matkakohteitaan ja ihmisiä eri puolilla maailmaa.[28] Valokuvia esitellään Helsingissä 31.3.–3.9.2023 Hakasalmen huvilan näyttelyssä Jörn Donner – Matkalla – På resa – Travelling 1951–1968, ja niistä on koottu samanniminen kirja.[27]

• Tallinnan Pimeiden öiden (PÖFF) -elokuvafestivaalin elämäntyöpalkinto 2017[43]
• Betoni-Jussi elämäntyöstä 2014[44]
• Pohjantähden ritarikunnan 1. luokan komentajamerkki 2012
• Taiteen valtionpalkinto 2008[45]
• DocPoint-festivaalin Apollo-palkinto 2008[46]
• Canal+ -palkinto Sodankylän elokuvajuhlilla 2004.[47]
• Ruotsin akatemian Suomi-palkinto 2004
• Vuoden kristillinen kirja 2002[48]
• Taideteollisen korkeakoulun kunniajäsen 2002 [49]
• Pro Finlandia -mitali 1987
• Finlandia-palkinto 1985
• Vastaanotti Fanny ja Alexander -elokuvan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon Ingmar Bergmanin puolesta 1983
• Parhaan tuottajan Jussi 1974
• Parhaan ohjauksen Jussi 1969
• Parhaan käsikirjoituksen Jussi 1966
• Venetsian elokuvajuhlien paras esikoisohjaus 1963

• Ekholm, Kai: Jörn Donner, kuinka te kehtaatte. Jyväskylä: Docendo, 2020. ISBN 978-952-291-810-9.
• Kousa, Tuula ym.: Jörn Donner: Matkalla – På resa – Travelling 1951–1968. Helsinki: Otava, 2023. ISBN 978-951-1-46628-4.
• Saarinen, Esa: Jörn Donner. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14571-8.

• Om Jörn Donner. Ylen Elävä arkisto/Arkivet.
  • Jörn Donner – isä ja kuolema.
  • Jörn Donner ja elokuvaseksi.
  • Jörn Donner ei pidä itseään suomenruotsalaisena.
• Jörn Donner Elonetissä.
• Jörn Donner Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• .aspx Jörn Donner. Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Itkonen, Juha: Lajinsa viimeinen. Image 2013.
• Jörn Donner Euroopan parlamentti.
• Donner, Jörn hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)