Józef Piłsudski

Józef Klemens Piłsudski (5. joulukuuta 1867 – 12. toukokuuta 1935) oli puolalainen vallankumouksellinen ja valtiomies, sotamarsalkka ja armeijan perustaja, itsenäisen Puolan ensimmäinen valtionpäämies (1918–1922) ja myöhemmin Puolan tosiasiallinen johtaja (1926–1935).[1]

Józef Piłsudski
Puolan valtionpäämies
14. marraskuuta 1918 – 11. joulukuuta 1922
Edeltäjä Puolan valtionhoitajaneuvosto
Seuraaja Gabriel Narutowicz
Puolan pääministeri
15. elokuuta 1930 – 4. joulukuuta 1930
Edeltäjä Walery Sławek
Seuraaja Walery Sławek
Puolan pääministeri
2. lokakuuta 1926 – 27. kesäkuuta 1928
Edeltäjä Kazimierz Bartel
Seuraaja Kazimierz Bartel
Puolan armeijan tarkastaja
27. elokuuta 1926 – 12. toukokuuta 1935
Seuraaja Edward Śmigły-Rydz
Henkilötiedot
Syntynyt5. joulukuuta 1867
Zułowo, Vilnan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut12. toukokuuta 1935 (67 vuotta)
Varsova, Puola
Ammatti sotilas, marsalkka
ArvonimiPuolan marsalkka
Puoliso Maria Koplewska ( 1899;  1921)
Aleksandra Szczerbińska ( 1921)
Tiedot
Puolue Puolan Sosialistipuolue
Uskonto katolinen
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Taistelut ja sodat Ensimmäinen maailmansota, Puolan–Neuvosto-Venäjän sota
Aiheesta muualla
jpilsudski.org

Nuoruus

Piłsudski syntyi Zułówon kylässä Kongressi-Puolassa (nyt Liettuan Zalavas) köyhtyneeseen aatelisperheeseen. Hän kävi koulua Vilnassa ja opiskeli lääketiedettä Harkovassa. Vuonna 1886 hänet pidätettiin epäiltynä poliittisesta aktiivisuudesta. Maaliskuussa 1887 hänet pidätettiin tekaistujen syytteiden nojalla yrityksestä murhata keisari Aleksanteri III ja karkotettiin viideksi vuodeksi Siperiaan.[1] Hänen vanhempi veljensä Bronisław Piłsudski, Leninin veljen Aleksandr Uljanovin ystävä, sai viisitoista vuotta kovaa pakkotyötä katorgassa.[2]

Józef Piłsudski vapautettiin 1892, ja hän liittyi puolalaisten sosialistipuolueeseen, jossa hänestä tuli johtava agitaattori. Hän alkoi julkaista maanalaista sosialistilehteä Robotnik (työläinen). Helmikuussa 1900 hänet vangittiin Varsovan linnoitukseen. Toukokuussa 1901 hän pakeni mielisairaalasta Pietarista näyteltyään mielisairasta.[1]

Venäjän–Japanin sodan puhjetessa 1904 Piłsudski matkusti Tokioon, jossa hän yritti saada tukea puolalaisten kansannousulle.[1] Hän tarjosi Japanille tiedustelutietoja ja puolalaisen legioonan perustamista sotavangeista. Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen hän oli puolalaisten sosialistipuolueen militanttisiiven johtaja ja järjesti terrorikampanjan tsaarinvaltaa vastaan.

Sosialistipuolueen militanttisiiven johtajana Piłsudski matkusti vuonna 1907 Suomessa, Kirkkonummella, pidettyyn salaiseen kokoukseen. Paikalla oli sosialistiaktiiveja useista Euroopan maista ja kokouksessa pohdittiin pienten kansojen vapautumista Venäjän keisarikunnan vallasta. Kirkkonummella Piłsudski käytti salanimeä Victor.[3]

Piłsudskin haave oli perustaa uudelleen Puolan valtio, joka oli jaettu Puolan jaoissa Venäjän, Itävallan ja Preussin kesken. Vuonna 1908 hän perusti salaseuran, jonka hän muutti itävaltalaisten sotilaiden avulla vuonna 1910 ”ampumaseuraksi”, joka koulutti puolalaisia upseereita.[1]

Ensimmäinen maailmansota
Pääartikkeli: Ensimmäinen maailmansota
Józef Piłsudski patsas, Turek, Puola (Józef Gosławski, 1936).

Vuonna 1914 kokouksessa Pariisissa Piłsudski ennusti, että tulevassa sodassa Puola saisi itsenäisyytensä vain, jos keskusvallat löisivät Venäjän, ja länsivallat puolestaan Saksan ja Itävalta-Unkarin.[1]

Ensimmäisen maailmansodan alusta vuoteen 1917 prikaatikenraali Piłsudskin elokuussa 1914 Galitsiassa perustettu 10 000 miehen puolalaislegioona taisteli Itävalta-Unkarin puolella Venäjää vastaan.

5. marraskuuta 1916 keskusvallat julistivat Puolan holhoojahallituskuningaskunnan (Królestwo Regencyjne) itsenäiseksi siinä toivossa, että puolalaista armeijaa (Polnische Wehrmacht) voitaisiin käyttää itärintamalla Venäjää vastaan, ja saksalaisjoukoilla voitaisiin vahvistaa länsirintamaa.[1] Piłsudski toimi väliaikaishallituksen sotaministerinä, mutta vastusti ajatusta, että puolalaiset joukot vannoisivat uskollisuutta Saksan ja Itävalta-Unkarin hallitsijoille. Heinäkuussa 1917 hänet pidätettiin ja vangittiin Magdeburgissa. Suurin osa puolalaislegioonaa internoitiin.

8. marraskuuta 1918 Piłsudski ja hänen toverinsa eversti Kazimierz Sosnkowski vapautettiin ja lähetettiin junalla Varsovaan, aivan kuten Lenin lähetetty ennen heitä Venäjälle. 11. marraskuuta Piłsudski nimitettiin ylipäälliköksi ja valtionhoitajaneuvosto luovutti valtansa hänelle. 14. marraskuuta hänestä tuli Puolan valtion päämies (Naczelnik Panstwa). Sosialistijuuristaan huolimatta hän ei ryhtynyt yhteiskunnallisiin uudistuksiin.

Sota Neuvosto-Venäjää vastaan

Piłsudski haaveili jälleen liittovaltiosta (Międzymorze), joka ulottuisi Itämereltä Mustallemerelle, kuten Puola-Liettua yli 400 vuotta. Siihen kuuluisivat Puola, Liettua, Valko-Venäjä ja Ukraina.

Huhtikuussa 1920 marsalkaksi ylennetty Piłsudski solmi liiton Ukrainan kansan tasavallan Simon Petljuran kanssa sodasta Neuvosto-Venäjää vastaan. Puolalaiset hyökkäsivät ukrainalaisten joukkojen tukena Venäjän sisällissodan aikana itään Ukrainassa. 7. toukokuuta 1920 joukot valtasivat Kiovan, edettyään lähes vastarinnatta. Puna-armeijan ensimmäinen ratsuväkiarmeija Semjon Budjonnyin alaisuudessa kuitenkin karkotti joukot ja puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen Valko-Venäjältä Ukrainaan ja eteni Puolaan kohti Saksaa jatkuvan vallankumouksen hengessä.

Piłsudski sai pysäytettyä hyökkäyksen vasta Varsovan taistelussa elokuussa 1920. Hänen suunnitelmassaan puolalaisjoukot vetäytyivät Veikselin yli ja puolustivat sillanpääasemia Varsovassa ja Wieprzjoella, kun neljännes divisioonista keskitettiin etelään vastahyökkäystä varten. Kenraali Józef Hallerin kaksi armeijaa ottaisivat vastaan hyökkäyksen Varsovaa kohti idästä, ja samaan aikaan kenraali Władysław Sikorskin armeija iskisi pohjoisesta saartaen hyökkääjän.

Tärkein osa suunnitelmaa oli kuitenkin Piłsudskin johtama pieni (20 000 miehen) veteraaneista koottu reserviarmeija, joka iskisi Puna-armeijan läntisen ja kaakkoisrintaman väliin. Piłsudskin ja Sikorskin joukot yhtyisivät Itä-Preussin rajalla, saartaen neuvostojoukot. Piłsudskin suunnitelma sai osakseen kritiikkiä, ja ammattisotilaat pitivät sitä amatöörimäisenä. Suunnitelma hyväksyttiin ja pantiin kuitenkin käytäntöön puolalaisjoukkojen epätoivoisen tilanteen vuoksi.

Pääartikkeli: Puolan–Neuvosto-Venäjän sota

Saatu voitto sai nimen ”Veikselin ihme”. Riian rauhassa suurin osa Valko-Venäjää ja Ukrainaa jäi bolševikeille, eikä Piłsudskin liittovaltiosuunnitelma toteutunut. Puola sai kuitenkin suuria osia näistä maista ja Liettuasta. Vilnaa Puola piti hallussaan vuoteen 1939.

Puolan johtajana
Puolan toisen tasavallan ajan johtaja marsalkka Józef Piłsudski kuoli toukokuussa 1935. Hänen muistokseen Puolassa julkaistiin postimerkki.

Puolan toisen tasavallan (1918–1939) maaliskuun 1921 perustuslaki rajoitti huomattavasti presidentin valtaa ja Piłsudski kieltäytyi tehtävästä. Joulukuussa 1922 hän antoi valta-asemansa ystävälleen, uudelle presidentti Gabriel Narutowiczille. Kaksi päivää myöhemmin Narutowiczin ampui oikeistoradikaali antisemiitti taidekriitikko, joka oli aluksi halunnut murhata Piłsudskin. Kun oikeistolainen hallitus tuli valtaan, Piłsudski vetäytyi toukokuussa 1923 pääesikunnasta eläkkeelle Varsovan ulkopuolelle.

Kolme vuotta myöhemmin, toukokuussa 1926, hän palasi valtaan sotilasvallankaappauksessa, jossa avustivat rautateiden sosialistityöläiset estämällä hallituksen joukkojen kuljetukset. Parlamentti hajotettiin ja Piłsudski nimitti virkoihin omat suojattinsa, kuten Józef Beckin.

Laaja Sanacja-hallitus hallitsi 1926–1939, tavoitteenaan ”palauttaa moraali”, karsia korruptiota ja inflaatiota. Monipuoluejärjestelmä kuitenkin säilyi ja jonkin verran lehdistönvapautta. Piłsudski ei itse ottanut valtaa, mutta hänellä oli laaja vaikutusvalta. Hallitukset hyväksytettiin epävirallisesti hänellä ennen presidentin hyväksyntää. Hallitus ei kyennyt uudistamaan Puolan taloutta tai armeijaa. Joidenkin arvioiden mukaan Piłsudski ja hänen seuraajiensa viha Neuvostoliittoa kohtaan sokaisi heidät natsi-Saksan kasvavalta vaaralta.

Piłsudski itse toimi pääministerinä 1926–1928 ja 1930 ja muutoin pääasiassa puolustusministerinä ja armeijan ylitarkastajana. Vuonna 1930 hän määräsi 80 häntä vastustaneen parlamentin jäsenen pidätyksen ja kidutuksen. 1930-luvulla hallitus muuttui vähitellen juutalaisvastaisemmaksi.

Kun Adolf Hitler tuli valtaan Saksassa tammikuussa 1933, Piłsudski ehdotti Puolan liittolaiselle Ranskalle mahdollisuutta yhteiseen hyökkäykseen Versailles’n rauhansopimusta avoimesti rikkonutta Saksaa vastaan. Länsivaltojen heikkoudesta vakuuttuneena Piłsudski solmi Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen tammikuussa 1934. Samanlainen sopimus oli solmittu Neuvostoliiton kanssa 1932. Ulkoministeri Beckin kanssa Puolalle haettiin lisäksi tukea liitosta Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan kanssa, sekä ystävällismielisten, mutta heikompien naapureiden Romanian ja Unkarin kanssa. Saksan samoin uhkaaman Tšekkoslovakian kanssa liittoa ei kuitenkaan solmittu Puolan aluevaatimusten vuoksi.

Piłsudskin tukijat laativat huhtikuussa 1935 häntä varten Puolalle uuden perustuslain. Piłsudski itse ehti kuolla toukokuussa 1935 ennen valintaansa presidentin virkaan. Suurin valta Puolassa siirtyi Piłsudskin uskolliselle kannattajalle marsalkka Edward Rydz-Śmigłylle, vaikka istuva presidentti Ignacy Mościcki säilytti nimellisesti valtansa.

Katso myös

Lähteet
  1. Józef Piłsudski Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.11.2013.
  2. Marshall Yazep Pilsudski (Józef Klemens Pilsudski, Josef Pilsudski) Belarus Guide. Viitattu 30.11.2013.
  3. Lindqvist, H.: Mannerheim, mies naamion takana, WSOY, 2019, s. 199

    Kirjallisuutta
    • Herman Gummerus, Pilsudski: uuden Puolan luoja WSOY 1936

    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.