Józef Beck

Józef Beck syntyi Varsovassa 4. lokakuuta 1894 ja varttui nuoruudessaan Galiciassa. Beck opiskeli ensin Lwówin (nyk. Lviv) polyteknisessä yliopistossa ja sittemmin Wienin vientiakatemiassa. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Beck jätti opintonsa kesken ja liittyi puolalaisiin legiooniin. Beck oli puolalaisten legioonien ensimmäisessä prikaatissa[1], joka oli myöhemmin itsenäistä Puolaa johtaneen Józef Piłsudskin henkilökohtaisessa komennossa.[2] Hän osallistui taisteluihin itärintamalla Venäjää saaden mainetta esimerkiksi Kostiuchnówkan taistelussa. Lopulta hänet lähetettiin puolalaisen salaisen sotilasorganisaation (Polska Organizacja Wojskowa eli POW) jäsenenä Ukrainaan, jossa hän soti vuodesta 1918 Puolan–Neuvosto-Venäjän sodassa.[1]

Sotien jälkeen Beck työskenteli puolalaisena sotilasattaseana Pariisissa ja Brysselissä vuosina 1922–1923 ja opiskeli Varsovan sotilaskorkeakoulussa valmistuen tykistön everstiluutnanttina vuonna 1925. Józef Piłsudski oli vakuuttunut etenkin Beckin diplomaattisista kyvyistä. Beck oli myös mukana Piłsudskin toukokuun vallankaappauksessa 1926. Vuosina 1926–1930 Beck toimi puolustusministerin kansliapäällikkönä, elokuusta joulukuuhun 1930 salkuttomana varapääministerinä, varaministerinä 6. joulukuuta 1930 lähtien. Hänestä tuli 2. marraskuuta 1932 ulkoministeri ja vuonna 1935 Varsovaa edustava senaattori.[1]

Beck tunnettiin Piłsudskin uskollisena seuraajana ja luottomiehenä. Piłsudski asetti hänet johtamaan viitoittamaansa puolalaista ulkopolitiikkaa, jossa maa tasapainotteli Saksan ja Neuvostoliiton välissä. Beckin johdolla Puola allekirjoitti hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa 25. heinäkuuta 1932 ja natsi-Saksan kanssa 26. tammikuuta 1934. Sopimusta Neuvostoliiton kanssa jatkettiin uudella kymmenvuotisella sopimuksella 5. toukokuuta 1935. Beck jatkoi Puolan ulkopoliittista linjaa myös Piłsudskin kuoltua toukokuussa 1935. Puola haki itsenäisempää asemaa suhteessa Ranskaan ja ajoi myös vahvaa linjaa naapurimaidensa suhteen.[1] Tavoitteena oli saavuttaa Puolan johtajuus niin sanotussa kolmannessa Euroopassa alueellisena suurvaltana. Ranskan suhteen esimerkiksi Saksan kanssa solmittu hyölkkäämättömyyssopimus oli ongelmallinen, sillä Puolan ja Ranskan liittolaisuus perustui yhteiseen puolustautumiseen Saksaa vastaan.[2] Liettualle annettiin uhkavaatimus maaliskuussa 1938 ja saman vuoden lokakuussa Tšekkoslovakia painostettiin luopumaan Zaolzien alueesta Puolalle. Beckistä oli lopulta tullut hyvin epäsuosittu henkilö eri Euroopan maissa.[1] Toiminta Tšekkoslovakiassa sai Puolan näyttämään Saksan liittolaiselta. Saksa ei myöskään tyytynyt liittämään itseensä pelkästään Tšekkoslovakian sudeettialueita.[2]

Beck puhuu Puolan sejmissä 5. toukokuuta 1939.

Beck oli alun perin arvioinut Saksan Puolalle muodostaman uhan väärin. Saksa alkoi vuosina 1938 ja 1939 vaatia Danzigin eli Gdańskin liittämistä Saksaan, käytävää Itä-Preussiin ja Puolan liittymistä antikomintern-sopimukseen.[1] Maa yritti toisaalta myös kosiskella Puolaa puolelleen. Puolalle väläyteltiin esimerkiksi mahdollisuutta liittää itseensä osia Neuvostoliiton Valko-Venäjästä ja Ukrainasta. Beck kieltäytyi kuitenkin Saksan ehdotuksista jo varhaisessa vaiheessa.[2] Sen sijaan hän hyväksyi Ison-Britannian takeet Puolan itsenäisyydestä 31. maaliskuuta ja vahvisti Puolan liittolaisuuden Britannian kanssa sopimuksilla 6. huhtikuuta ja 25. lokakuuta 1939. Huhtikuussa 1939 Saksan johtaja Adolf Hitler sanoi irti Saksan ja Puolan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen. 5. toukokuuta Beck piti tunnetuksi tulleen puheen Puolan parlamentissa eli sejmissä, jossa hän tuomitsi Hitlerin pitämän puheen ja käsitykset Lebensraumista. Neuvostoliitto vaati kesän 1939 aikana Puolaa hyväksymään puna-armeijan suojeluksen, johon Beck ei taipunut.[1]

Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuussa 1939. Brittien ja Ranskan sodanjulistusta Saksalle 3. syyskuuta pidettiin Beckin ulkopoliittisena voittona. Lopulta tästä ei kuitenkaan ollut Puolan kannalta apua. Beck ja koko muu Puolan hallitus siirtyivät rajan yli Romaniaan yöllä 17.–18. syyskuuta. Romaniassa Beck internoitiin. Beck vietti koko loppuelämänsä maanpaossa, jonka aikana hän kirjoitti omaa politiikkaansa selittäneen teoksen Ostatni raport (1946). Beck kuoli Romanian Stăneștissa 5. kesäkuuta 1944. Beck sai osakseen kritiikkiä Puolassa useilta eri tahoilta. Hänet nähtiin kielteisesti usein myös länsimaissa ja Neuvostoliitossa. Kiistanalaista on kuitenkin ollut, oliko Beckin linjalle Puolan kannalta realistisia vaihtoehtoja.[1]