Jättiläissaukko

Jättiläissaukon ruumiin pituus on 90–160 cm ja hännän 70–80 cm, se saattaa painaa jopa 30 kiloa. Jättiläissaukon pää on muodoltaan litteä ja leveä, kuono on lyhyt. Pienet pyöreät korvat sijaitsevat alhaalla pään sivuilla. Häntä on pitkä ja litteä. Pitkiä varpaita yhdistävät uimaräpylät, joilla saukko pystyy hyvin pitämään kiinni saaliista. Turkin väri vaihtelee kellertävän ruskeasta suklaanruskeaan. Leuka, kurkku ja rinta ovat vaaleat tai kermanväriset, kaulan kuviointi on yksilöllinen. Kuvio saattaa olla myös laikukas. Karva on samettimainen ja lyhyt. Virtaviivainen ruumis tekee siitä nopean uimarin. Ainoa suurempi laji on merisaukko.

Jättiläissaukkoa tavataan Etelä-Amerikassa Amazoniassa, Orinoco- ja Paranájokien valuma-alueiilla sekä Guyanan alueen vesistöissä. Levinneisyyden eteläraja on Argentiinan Misionesin maakunnassa ja pohjoisraja Venezuelan pohjoisosassa.[1]

Jättiläissaukot suosivat hitaasti virtaavia jokia, ja Amazoniassa ne elävät myös järvissä ja soilla. Niiden elinalueella on usein tulvia, ja ne elelevät myös tulvametsissä. Jättiläissaukon elinehto on runsaskalainen elinalue.

Jättiläissaukko elää muutaman yksilön perheryhminä, joita johtaa uros. Jättiläissaukot ovat muista saukkolajeista poiketen hyvin sosiaalisia. Ne saalistavat yhdessä ja aiemmat poikaset auttavat vanhempiaan uusien poikasten hoidossa kunnes nämä noin 2-vuotiaina lähtevät pesästä. Saukot elävät koko elämänsä saman kumppanin kanssa. Saukkolauma kommunikoi kimakoin kiljahduksin, joita ne päästävät erityisesti lähtiessään kalastamaan. Jättiläissaukot saalistavat laumoissa kuten sudet, mistä johtuen paikalliset kutsuvat niitä nimellä ”Lobo del Rio” eli jokisusi.

Kalastaessaan saukko käyttää yllätystaktiikkaa ja käy kalan kimppuun sellaisesta kulmasta, josta saalis ei sitä pysty näkemään. Herkät tuntokarvat auttavat saalin paikantamisessa sameassa vedessä. Aikuinen jättiläissaukko syö päivittäin noin neljä kiloa kalaa.

Jättiläissaukko on päiväaktiivinen ja kalastaa useimmiten aamuisin ja iltaisin. Saalista jaetaan vain poikasille. Yöksi saukot menevät nukkumaan kaivamaansa koloon, joita on useita niiden noin 20 neliökilometrin suuruisella reviirillä, joissa on suuri käytäväverkko. Saukot merkitsevät reviirinsä yhteisessä käymälässä, jonka ne ovat puhdistaneet kasvillisuudesta ja sen haju ulottuu pitkän matkan päähän ja pitää muut saukot loitolla. Ne myös hierovat toistensa eritteitä toisiinsa. Aikuisella jättiläissaukolla ei ole luontaisia vihollisia vaan se on ravintoketjun huipulla ja sen tiedetään tappaneen ja syöneen kaimaaneja ja anakondia. Vain poikasia uhkaavat jaguaarit, kaimaanit ja anakondat.

Jättiläissaukkonaaras synnyttää 65–70 vrk kantoajan jälkeen yleensä 2–3 poikasta, jotka viettävät ensimmäiset elinviikot pesäluolassaan. Poikaset ovat alkuun riippuvaisia vanhemmistaan ja ovat varsin avuttomia. Poikaset totutetaan veteen heti kun ne ovat tulleet pesästä aikuisten vartioidessa tarkasti petojen varalta muodostamassaan renkaassa. Vuoden ikäiset jättiläissaukot ovat jo lähes täysikasvuisia ja pystyvät kalastamaan. Kahden vuoden iässä ne tulevat sukukypsiksi.

Jättiläissaukot syövät etupäässä kalaa, mutta ruokalistalle päätyy myös nilviäisiä, äyriäisiä, matelijoita, lintuja (etenkin munia ja poikasia) sekä pikkunisäkkäitä.

Jättiläissaukko on melko harvinainen ja kannaksi arvioidaan noin 5 000 yksilöä. Lajia uhkasi ennen turkismetsästys, mutta rauhoituksen jälkeenkin sitä ovat uhanneet salametsästäjät ja se kärsii häirinnästä, saastumisesta ja elinalueiden tuhoutumisesta. Jättiläissaukko elää monessa kansallispuistossa ja suojelualueilla, joten se ei ole välittömässä vaarassa. Jättiläissaukko on ollut uhanalaisten lajien luettelossa vuodesta 1999.[1]

• Laji.fi: Isosaukko (Pteronura brasiliensis)
• ITIS: Pteronura brasiliensis (englanniksi)
• University of Michigan, Animal Diversity Web (ADW): Pteronura brasiliensis, giant otter (englanniksi)
• Pherobase: Semiochemicals of Pteronura brasiliensis, the Giant otter (englanniksi)