Nahkiainen

Nahkiainen (Lampetra fluviatilis) on ympyräsuisiin kuuluva leuaton kala, joka nousee loppukesällä tai syksyllä merestä jokiin kutemaan.

Nahkiainen
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Suomessa:

Silmälläpidettävä [2]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Leuattomat kalat Agnatha
Luokka: Ympyräsuiset Cephalaspidomorphi
Lahko: Nahkiaiskalat Petromyzontiformes
Heimo: Nahkiaiset Petromyzontidae
Alaheimo: Petromyzontinae
Suku: Lampetra
Laji: fluviatilis
Kaksiosainen nimi

Lampetra fluviatilis
(Linnaeus 1758)
Katso myös

  Nahkiainen Wikispeciesissä
  Nahkiainen Commonsissa

Ulkonäkö ja koko

Nahkiainen kasvaa 25–35 cm pitkäksi. Se on soikeanliereä, matomainen ja suomuton kala. Sillä on pyöreä imukuppisuu ja kymmeniä pieniä hampaita.[3] Hampaat ovat teräviä ja muodostavat yhtenäisen kehän. Selkäpuolelta nahkiainen on tasavärisen tumman harmaa, vatsa on vaalea, ja siinä on tummaa epäsäännöllistä pilkutusta. Silmän takana on seitsemän pientä kidusaukkoa. Parilliset evät puuttuvat, selkäpuolella on litteä evä lähellä pyrstöä.[4]

Elintavat

Elämänsä ensimmäiset 4–5 vuotta nahkiainen viettää joessa toukkana. Sen jälkeen aikuinen nahkiainen elää 1–3 vuotta meressä ennen paluutaan kutemaan jokeen. Nahkiainen ei ole jokiuskollinen, toisin kuin lohikaloihin kuuluvat vaelluskalat. Kutu tapahtuu keväällä ja sen jälkeen kuteneet nahkiaiset kuolevat.

Nahkiainen imeytyy saaliskalan kylkeen ja pureskelee siitä saaliin ihoa ja lihaksia.[3]

Levinneisyys

Nahkiaisia tavataan Euroopassa Alppien pohjoispuolella.[1]

Nahkiaisia esiintyy yli 30:ssä Itämereen laskevassa joessa. Nahkiaisista on olemassa myös pelkästään sisävesissä eläviä kantoja. Ne nousevat järvistä pieniin virtaaviin vesiin. Näitä järvinahkiaisiksi kutsuttuja nahkiaisia esiintyy Vuoksen, Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöissä.

Elintarvikkeena
Nakkilan nahkiaispaistamon valmistamia nahkiaisia.

Nahkiainen on melko rasvainen ja ruodoton. Sitä myydään usein paistettuna tai savustettuna. Se sopii mainiosti myös grillattavaksi ja erilaisiin muhennoksiin. Nahkiaisen maku jakaa mielipiteitä.[5]

Suomessa nahkiainen valmistetaan yleensä niin, että se sotketaan voimakkaassa suolavedessä. Sekoittamisen aikana nahkiainen kuolee ja veri nousee vaahtona astian pintaan. Kuolleet nahkiaiset huuhdellaan runsaalla kylmällä vedellä, jotta kaikki veri valuu pois. Veren pois saaminen suojaa nahkiaisia pilaantumiselta. Sen jälkeen nahkiainen paistetaan leppähaloilla ritilän päällä uunissa tai halstaroidaan avotulella.[6][7] Porin kaupungineläinlääkärinä toimineen Lauri Merivirran vuonna 2007 hyväksytyn väitöskirjan mukaan paistettu nahkiainen säilyy huoneenlämmössä kaksi vuorokautta, mutta +3°C jopa 24 vuorokautta.[8]

Nahkiaisen pyynti

Aikaisemmin nahkiaisia pyydettiin kokonaan puusta valmistetuilla varpumerroilla. Ne tehtiin noin puolen senttimetrin vahvuisista, sileiksi veistellyistä katajan varvuista. Ne sidottiin pehmeäksi vaivatuilla kuusen juurilla. Yhteen mertaan meni noin 300 varpua. Sisäpuolelle asennettiin 5 lujaa puuvyötä, jotka pitivät merran lujasti siinä kuuluvassa muodossa. Mertaan kuului vielä nielulaite ja kaksi pitkää keppiä eli korvaa, joiden avulla merta laskettiin koskeen tokeita vasten ja koettaessa taas nostettiin ylös. Pyyntikausi alkoi elokuun 15. päivän jälkeen. Merrat painettiin veteen illalla ja käytiin kokemassa seuraavana aamuna ennen auringon nousua.

Katajan lisäksi mertoja on tehty pajusta, ja nyttemmin muovitetusta metalliverkosta. Rysät ovat yleistyneet 1970-luvulta alkaen.[3]

Nimityksiä

Suomessa nahkiaisella on useita paikallisia tai murteellisia nimityksiä. Sen tunnetaan myös nimellä silmu, toukka likomato, laiskamato, nahkapää ja ammokeetti.[9]

Lähteet
  1. Lampetra fluviatilis IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 554. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
  3. Nahkiainen Kalahavainnot. Viitattu 31.5.2018.
  4. Nahkiainen Luontoportti. Viitattu 31.5.2018.
  5. Nahkiainen maistuu nuoremmillekin: "Tämä on sellainen isältä opittu juttu" Yle. 2016. Viitattu 31.5.2018.
  6. Nahkiaisen veri ei ole myrkyllistä Yle. 2011. Viitattu 31.5.2018.
  7. Teema: nahkiainen (arkistoitu sivu) Lapin keittömestarit. Arkistoitu 3.7.2017. Viitattu 31.5.2018.
  8. Hammarberg, Ville: Lauri Merivirta on kuollut 28.2.2023. Satakunnan Kansa. Viitattu 1.3.2023.
  9. Maretarium: Nahkiainen[vanhentunut linkki] Viitattu 8.4.2022.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.