Järjetön innostuneisuus

Robert Shillerin (2000) mukaan on löydettävissä niin sanottuja suistumistekijöitä (engl. Precipitating factors), jotka tulevat markkinoiden ulkopuolelta ja aiheuttavat sen suistumisen johonkin kehitykseen. Tällaisia suistumistekijöitä ovat esimerkiksi kapitalismin ja materialismin lisääntyminen, liiketoimintaympäristöä parantavat kulttuuriset ja poliittiset muutokset, markkinoita tukeva rahapolitiikka, inflaation pienentyminen, nimellisten tuottojen synnyttämä harha, rahastosäästämisen suosio ja Internetin tuomat muutokset kuten informaation helpompi saatavuus ja verkon kautta tapahtuva sijoittaminen. Suistumistekijöiden havaitseminen on vaikeata, sillä niiden muutokset eivät tapahdu täysin yhtäaikaisesti markkinamuutoksen kanssa. Yleensä suuri yleisö huomaa jo olemassaolevat suistumistekijät vasta vähitellen, millä on vuorostaan vaikutusta markkinoiden keskipitkän aikavälin kehityssuuntaan.

Suistumistekijöiden suhde spekulatiivisiin kupliin voidaan jollakin tasolla rinnastaa lumivyöryyn ja sen todennäköisyyttä selittäviin tekijöihin. Lumivyöryjä ennustavat tutkijat mittaavat pitkiä aikasarjoja sademääristä ja lämpötiloista ennen itse lumivyöryn tapahtumista vaikka he tietävät, että näiden arvoissa ei tapahdu mitään äkillistä muutosta itse lumivyöryn tapahtumahetkellä. Luultavasti koskaan ei pystytä täysin aukottomasti selittämään mitattujen arvojen valossa miksi lumivyöry tapahtui juuri tietyllä hetkellä.

Suistumistekijöiden aiheuttamia markkinareaktioita vahvistaa mekanismi, johon vaikuttavat esimerkiksi investoijien luottamukset ja odotukset tulevista tuotoista. Tämä mekanismi on vähän kuin takaisinkytketty silmukka; sijoittajien luottamus paranee kun hinnat nousevat, luottamuksen nouseminen houkuttaa vuorostaan lisää investoijia, mikä kasvattaa kohteen kysyntää, kysynnän kasvaessa hinnat nousevat lisää spekulaation seurauksena. Hintojen nousu sen sijaan kasvattaa sijoittajien luottamusta entisestään ja positiivisen palautteen silmukka on valmis. Tätä takaisinkytkettyä vahvistusmekanismia Shiller (2000) on tutkinut kyselytutkimuksen avulla, joka lähetettiin yhdysvaltalaisille osakesijoittajille IT-kuplan aikaan vuosina 1996–2004. Tutkimukset osoittivat, että investoijien luottamus oli korkeimmillaan spekulatiivisen kuplan muodostumisen, eli hintojen nousun aikana, mutta kääntyi nopeaan laskuun hintojen laskun myötä. Shiller teki myös kyselytutkimuksen asunnon ostajille vuosina 2003–2004 ja havaitsi, että niissä kaupungeissa, joissa hinnat olivat nousseet muita enemmän (Boston, Los Angeles, San Francisco), oli ostajien luottamus korkein, kun taas vuosikymmeniä lähes samaa ja tasaista hintakehitystä noudattaneesta Milwaukeen kaupungista asunnon ostaneiden luottamus oli heikoin. Kuvaavaa tässä järjettömässä innostuneisuudessa on se, että niissä kaupungeissa, joissa hinnat spekuloinnin myötä olivat nousseet eniten, olivat ne myös historian aikana laskeneet eniten kuplan puhkeamisen jälkeen. Eli historiallisiin myyntihintoihin pohjautuen asunnon ostajien luottamuksen vallitsevaan hintatasoon pitäisi olla juuri päinvastoin mitä havaittiin.

Ponzi-huijauksessa erittäin hyvän tuoton omaavalla kuvitteellisella sijoituskohteella huijarit saavat houkuteltua suuren määrän hyväuskoisia uhreja hyvinkin nopeasti. Huijari väittää pystyvänsä saavuttamaan suuria tuottoja uhrin sijoituksille ja rakentaa prosessin, jossa myöhemmin mukaan liittyneiden sijoituksilla alussa liittyneille väitetyt tuotot käytännössä maksetaankin. Koska alussa liittyneet ovat saaneet suuria tuottoja ja todistetusti saaneet rahat ulos huijarin prosessista, houkuttaa se paljon uusia hyväuskoisia sijoittamaan Ponzi-huijaukseen. Huijaus pysyy niin kauan pystyssä, kuin huijari pystyy löytämään uusia höynäytettäviä ja täten ylläpitämään kuvitteellisten tuottojen maksamista. Suomen toistaiseksi suurin Ponzi-huijaus on ollut Wincapita-huijaus. Albaniassa paljastui vuosina 1996–1997 seitsemän Ponzi-huijausta, jotka keräsivät kaksi miljardia dollaria, joka vastasi 30 prosenttia Albanian bruttokansantuotteesta[3]. Ponzi-huijaukset osoittavat, että ihmiset voivat helposti menettää itsenäisen harkintakykynsä tilanteessa, jossa he näkevät muiden nettoavan suuria tuottoja. Tämän seurauksena he kokevat kateutta menestyneitä sijoituksia tehneitä kohtaan ja haluavat riskejä kaihtamatta osallisiksi kyseisistä tuotoista. Ponzi-huijauksen kohteeksi joutuneet eivät vastoin yleistä käsitystä luultavasti olekaan psyykkisiltä ominaisuuksiltaan niin erilaisia, etteikö kaikissa meissä olisi samankaltaista psykologista heikkoutta havaittavissa. Robert Shiller (2000) huomauttaa myös, että jos joku väittää spekulatiivisia kuplia vastaan, todistustaakka on hänellä ja hänen tulee aukottomasti osoittaa, että Ponzi-huijauksen mahdollistavat ihmisten psykologiset ominaisuudet eivät muodosta spekulatiivisia kuplia osake- tai asuntomarkkinoille.[1]

Vahvistusmekanismissa on useita erilaisia takaisinkytkentöjä. Yksinkertaisin on hinnasta-hintaan -takaisinkytkentä eli hinnan nousu investoijien innostuksen kautta nostaa lisää hintoja. Toinen takaisinkytkentä on hinnasta-bruttokansantuotteen kautta-hintaan -takaisinkytkentä. Tässä osakkeiden ja asuntojen arvostuksen nousu nostaa kuluttajien varallisuutta ja optimistia lisäten samalla kulutusta, joka taas nostaa bruttokansantuotetta. Korkeampi bruttokansantuote tulkitaan terveempänä ja vahvempana taloutena kuplan sijaan, vaikka kupla onkin alkuperäinen aiheuttaja. On myös hinnasta-yritysten voittojen kautta-hintaan –takaisinkytkentä, jossa osakkeiden hinnan nousun muodostama varallisuuden nousu lisää kulutusta, mikä taas parantaa yritysten voittoja, mikä lopuksi nostaa osakkeiden hintoja lisää.

Robert Shiller (2000) tekee kirjassaan mielenkiintoisen havainnon siitä, että ensimmäinen spekulatiivinen talouden hintakupla (ks. Alankomaiden tulppaanimania) sai alkunsa samanaikaisesti ensimmäisten sanomalehtien ilmestymisen aikoihin 1600-luvulla. Shillerin tutkimukset osoittivat, että uutismedialla (esim. sanomalehdet, aikakauslehdet, kirjat, televisio, Internet jne.) on olennainen osa kuplien syntymisessä. Merkittävät markkinatapahtumat tapahtuvat yleensä vain, jos on samalla tavalla ajattelevia ihmisiä paljon. Uutismedia onkin tärkeä väline näiden ajatusten levittämisessä. Koska uutismediat kilpailevat asiakkaiden ajasta ja huomiosta, ne kirjoittavat tyypillisesti vain niistä uutisista, jotka jo kiinnostavat lukijoita. Tällaisia huomiota herättäviä uutisia ovat usein juuri ne tarinat, joissa kerrotaan kuinka vaurastutaan tai ansaitaan helposti ja nopeasti suuria määriä rahaa.

Tehokkaiden markkinoiden teoriassa oletetaan, että uusi informaatio heijastuu uutisen julkistamishetkellä välittömästi ja täysimääräisesti hintoihin. Markkinoilla toimivien sijoittajien tulisikin teorian mukaan seurata uutisia jatkuvasti sekä arvioida niiden vaikutusta hintoihin. Shiller kuitenkin havaitsi, että aikaisempien uutisten uudelleenjulkaisutkin vaikuttivat markkinahintoihin. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, sillä tehokkailla markkinoilla vain uudella informaatiolla pitäisi olla vaikutusta arvopapereiden hintatasoon. Esimerkiksi Japanin Kōben maanjäristys vuonna 1995, mikä oli täysin markkinoiden ulkopuolinen tapahtuma, aiheutti osakemarkkinoiden reaktion vielä viikonkin kuluttua maanjäristyksestä. Toisaalta vuosien 1929 ja 1987 suurien pörssiromahduspäivien aikana ei tullut mitään kovin merkittäviä uutisia.

Meidän havaintokykymme on käytännössä "epäidealistinen" ja "oikukas". Siksi uutiset usein toimivat sellaisen ketjureaktion alkuunpanijana, joka lopulta muuttaa suuren yleisön mielipiteen markkinoista. Tämän vuoksi uutisten vaikutus markkinoihin on yleensä viivästynyt. Suuren yleisön tietoisuuteen tulevat tosiasiat, joista emme ole aikaisemmin juurikaan välittäneet ja joita olemme pitäneet merkityksettöminä, kun niistä tehdään suuri uutinen.

Shillerin (2000) mukaan spekulatiivisten hintakuplien aikana leviää usein tietyntyyppinen ajattelu siitä, että tulevaisuus on valoisampi ja vähemmän epävarmempi kuin menneisyys tai nykyisyys. Talous on tämän tyyppisessä ajattelussa näennäisesti siirtymässä uudelle aikakaudelle. Tämän vuoksi taloudellisia toimijoita usein kiehtoo uusien teknologioiden mahdollisuus saattaa talous jatkuvaan ja nopeampaan kasvuun kuin aikaisemmin. Esimerkiksi Internetin syntymisen myötä syntyi ajattelu sen luomista uusista mahdollisuuksista, mutta Internetin vaikutus talouden kasvuun on ollut kuitenkin vain hetkellinen, kuten aikaisempienkin uusien keksintöjen tai teknologioiden (esim. rautatiet, autot, radiot, puhelimet jne.) kohdalla. Tarinat uudesta aikakaudesta eivät synnykään siten, että ekonomistit olisivat nähneet tilastoista uuden aikakauden syntyneen ja julistaneet sen täten alkaneeksi. Sen sijaan tarinat uudesta aikakaudesta lähtevät liikkeelle sijoittajien keskuudessa pääasiallisesti tulkintoina suurille hinnannousuille spekulatiivisten hintakuplien aikana. Talousteoriat olettavat, että rationaalisesti toimivat investoijat seuraisivat pitkän ajan ennustuksia talouskasvusta. Tosiasiassa useimmat inhimilliset taloudelliset toimijat eivät näin tee, koska aihe saattaa olla heille liian vaikeasti hahmoitettava, tylsä ja tekninen. Suurta yleisöä kiinnostavatkin enemmän mukaansatempaavat tarinat uusien teknologioiden luomista mahdollisuuksista.

Ajattelu uudesta aikakaudesta on vahvana myös asuntojen hintakuplissa. 1880-luvulla Los Angeles, San Diego ja Santa Barbara kokivat kovan hintojen nousun kun alueen saavutettavuus parani rautateiden ansiosta. Tuohon aikaan kaupunkeja mainostettiin ihanan ilmaston ja mainion tulevaisuuden tyyssijoina. Kupla kuitenkin puhkesi kun odotukset Kalifornian teollisuutta kohtaan eivät toteutuneetkaan. Tarina tarjoaa esimerkin siitä, miten ihmiset ovat jo yli sadan vuoden ajan pelänneet vapaiden tonttien loppuvan kesken. Floridassa oli vuonna 1925 asuntojen hintakupla uuden aikakauden tarinan seurauksena, jossa varakkaat halusivat viettää siellä talvensa. Bostonissa oli 1980-luvulla asuntojen hintakupla uuden aikakauden tarinan seurauksena, jossa Bostonista oli muodostumassa korkean teknologian keskus. Vuoden 2000 jälkeen monissa suosituissa lomakohteissa ympäri maailmaa on ollut nopeata hintojen nousua, sillä sielläkin on liikkunut tarinoita uudesta aikakaudesta, jossa näiden alueiden kysyntä kasvaa räjähdysmäisesti. Näiden tarinoiden mukaan uuden informaatioteknologian avulla ihmiset muuttavat kauniille paikoille ja tekevät työnsä sieltä käsin, sillä ihmisillä on enemmän varallisuutta ostaa asunto kyseisistä paikoista ja etätyömahdollisuus. Nämä tarinat uudesta aikakaudesta kertovat myös toistuvasti siitä, miten suurten ikäluokkien eläköityminen nostaa näiden alueiden kysyntää (tämä esimerkki muistuttaa paljon Floridan vuoden 1925 hintakuplaa).

Ihmisten muodostamiin yhteisöihin liittyvät havainnot paljastavat, että säännöllinen keskinäinen kommunikointi edesauttaa ihmisten samankaltaista ajattelua. Samankaltainen ajattelu vuorostaan altistaa niin sanotulle laumakäyttäytymiselle tai ryhmäajattelulle. Mikäli kaikki sijoittajat ajattelisivat itsenäisesti, virheellinen tulkinta markkina-arvoista keskiarvoistuisi pois ja laumakäyttäytymisellä ei olisi mitään vaikutusta hintoihin. Mutta koska ihmiset haluavat ajatella jollakin tasolla samankaltaisesti ja kuulua johonkin viiteryhmään, olemme erittäin alttiita ryhmäajattelulle ja laumakäyttäytymiselle, mikä mahdollistaa talouden hintakuplien syntymisen.

Laumakäyttäytymistä on tutkittu psykologisissa kokeissa, jossa koehenkilö on laitettu ryhmään, jossa ryhmän muiden jäsenien käyttäytymistä kontrolloidaan (eli he ovat kokeentekijän liittolaisia) ja koehenkilön tietämättä sitä. Eli koehenkilö luulee muiden olevan samassa asemassa, vaikka todellisuudessa näin ei ole. Ryhmältä kysyttiin kysymyksiä koskien eri viivojen pituuksia ja kysymyksiin oli erittäin ilmeinen vastaus. Kun muut ryhmän jäsenet määrättiin vastaamaan kysymykseen väärin ja koehenkilö tiesi suurimman osan muiden vastauksista ennen omaa vastaustaan, myös koehenkilö vastasi kysymykseen väärin joka kolmannessa tapauksessa. On päätelty, että ihmisen virheellinen tulkinta tällaisessa tilanteessa johtuu siitä, että ihminen ajattelee, ettei suuri määrä muita ihmisiä voi olla väärässä. Tällaisella järjettömällä käyttäytymisellä on järjellinen perustelu: jokapäiväisestä elämästä ihminen on oppinut, että kun suuri määrä ihmisiä on yksimielisiä jostakin asiasta, he yleensä ovat oikeassa. Koehenkilö myös kokee tilanteen ahdistavaksi ja kiusalliseksi, mikä johtuu osittain sosiaalisesta paineesta ja toisaalta siitä, että koehenkilö kokee, etteivät hänen omat aistinsa välttämättä olekaan täysin luotettavia.[4][5]

Toisessa laumakäyttäytymiseen liittyvässä psykologisessa kokeessa tutkittiin sitä missä määrin ihmiset luottavat asiantuntijoiden lausuntoihin. Siinä koehenkilö määrättiin antamaan sähköiskuja toiselle lähellä istuvalle henkilölle, joka oli tutkijan liittolainen, mutta koehenkilö ei sitä tiennyt. Oikeasti sähköiskuja ei annettu, mutta liittolainen näytteli saavansa niitä teeskentelemällä kipua ja kärsimystä. Liittolainen väitti, että hän koki suurta hätää ja pyysi kokeen lopettamista. Kokeessa mukana ollut asiantuntija väitti, etteivät sähköiskut aiheuttaisi pysyviä ihovaurioita ja vaati kokeen jatkamista. Moni koehenkilö jatkoi sähköiskujen antamista, vaikka selkeästi havaitsi niiden aiheuttavan fyysistä kärsimystä toiselle ihmiselle.[6] Tutkimuksen kontribuution on laajasti tulkittu olevan osoitus siitä, kuinka suunnattoman suuri vaikutus asiantuntijoiden lausunnoilla on ihmisten ajatuksiin. Lisäksi sen ajatellaan kertovan siitä, että ihmiset ovat oppineet luottamaan asiantuntijoihin. Mikäli asiantuntija sanoo jonkin asian olevan kunnossa, se luultavasti myös on kunnossa, vaikkei se siltä näyttäisikään.

Edellä mainitut kokeet osoittavat, että ihmiset ovat valmiita uskomaan sekä enemmistöä että asiantuntijoita, vaikka heidän mielipiteensä olisivatkin selvästi ristiriidassa yksilön omien uskomusten kanssa. Tällainen toiminta on itse asiassa yleensä järkevää ja älykästä. Näiden kokeiden valossa ei ole lainkaan yllättävää, että ihmiset uskovat helposti enemmistöä ja asiantuntijoita sellaisissakin asioissa kuin osakkeiden ja asuntojen arvostus. Näissä asioissa ihminen varmasti luottaa omaan arvioonsa vähemmän kuin arviossa viivojen pituudesta tai näkemästään kärsimyksestä ja sen haitallisuudesta.

Kun "täysin rationaaliset" sijoittajat ottavat huomioon muiden päätökset, jopa he voivat osallistua laumakäyttäytymiseen, vaikka he tiedostavat kaikkien muidenkin käyttäytyvän lauman tavalla (engl. Informational cascade). Käyttäytyminen, joka yksilön kannalta ajateltuna on järkevää, aiheuttaa sellaisen ryhmän laumakäyttäytymisen, joka kokonaisuutena on järjetöntä. Seuraava esimerkki valaisee tällaista käytöstä. Ajatellaan kahta auki olevaa vierekkäistä ravintolaa, jotka aluksi molemmat ovat tyhjiä. Ensimmäinen asiakas tekee arvion ravintoloiden tasokkuudesta etuikkunan läpi, mutta hänen arvionsa pelkästään etuikkunan läpi katsottuna ei voi olla kovin tarkka. Hän joutuu valitsemaan jommankumman tyhjistä ravintoloista. Seuraava mahdollinen asiakas voi käyttää ravintolan valintaan oman informaation lisäksi tietoa ensimmäisen asiakkaan valinnasta. Jos toinen asiakas valitsee saman ravintolan kuin ensimmäinen, kolmas mahdollinen asiakas näkee jo kaksi asiakasta syömässä samassa ravintolassa. Lopputulos voi olla, että kaikki asiakkaat päätyvät syömään samaan ravintolaan. Ja tämä ravintola voi hyvin olla huonompi ravintola johtuen ensimmäisen asiakkaan virheellisestä arviosta.

Ravintolaesimerkki tarjoaa perusteet teorialle siitä, kuinka rationaalisetkin investoijat voivat joutua hakoteille esimerkiksi osakemarkkinoilla.[7][8] Teorian mukaan yleinen käsitys siitä, että markkinoiden hintataso muodostuu kaikkien investoijien tavallaan "äänestäessä" oikeasta hintatasosta, on täysin virheellinen. Juuri kukaan ei oikeasti äänestä. Sen sijaan ihmiset päättävät olla käyttämättä aikaa ja vaivaa hintatason arviointiin, mistä johtuen heidän toiminnan vaikutus markkinoihin ei ole riippumaton. Jos kaikki muut investoijat seuraisivat tarkkaan uutisia, arvioisi uutisten vaikutusta osakkeiden arvoon ja toimisi rationaalisesti markkinoilla, olisi yksilön järkevää olla käyttämättä aikaa ja vaivaa uutisten seuraamiseen ja oikean arvostuksen laskemiseen. Markkinat olisivat tällaisessa kuvitteellisessa tilanteessa tehokkaat eli aina oikein hinnoitellut ja yksilö voisi toimia markkinoilla vapaamatkustajana nauttien muiden työn tuloksista ja ostaa ja myydä pelkäämättä spekulatiivisia markkinoita. Mutta todellisuudessa muutkin haluavat olla vapaamatkustajia eli yksilön järkevästä käytöksestä seuraa ryhmän järjetön laumakäyttäytyminen ja väärä hintataso. Monelle investoijalle voi olla yllätys kuinka vähän tehokkaiden markkinoiden vaatimaa toimintaa käytännössä tapahtuu ja se mitä tapahtuu, sen tuloksia ei yleensä kerrota julkisuuteen, tai kerrotut tulokset kiinnostavat ihmisiä vähemmän kuin tarinat uusista aikakausista.

Olemme nähneet, etteivät markkinat ole kiinnittyneet hyvin niihin perustekijöihin, joiden rationaalisesti ajatellen tulisi määrätä hintataso. Ihmiset eivät edes tiedä, mikä oikea hintataso markkinoilla on. Ja vain harvat käyttävät aikaa sen miettimiseen, että mikä oikea hintataso voisi olla ja ovatko markkinat yli- vai alihinnoiteltuja tänään. Mikä sitten sitoo markkinahinnan johonkin tiettyyn tasoon eri päivinä? Mikä estää takaisinkytketyn silmukan vahvistamasta hinnan nousut aina uusilla hinnan nousuilla? Miksi hintatason muutos pysyy ensin pitkään samassa kehityksessä ja sitten muuttuen paljon ja äkillisesti? Hintatason määräytymiseen vaikuttavat paljon psykologiset ankkurit, joita ovat esim. kvantitatiiviset ankkurit ja moraaliset ankkurit.

Kyselyiden tekijät ovat oppineet, että ihmisten vastauksiin voi voimakkaasti vaikuttaa kyselylomakkeen vaihtoehtojen esityksellä. Esimerkiksi jos henkilöltä kysytään mihin tuloluokkaan hänen tulonsa kuuluvat, vaikuttaa vastauksiin se mihin tuloluokkien rajat on asetettu. Tuloluokkien rajat toimivat ankkureina, joihin vastaajien vastaukset sopeutuvat. Psykologit ovat osoittaneet, että epäselvissä tilanteissa ihmisten päätöksiin vaikuttaa mikä tahansa käytettävissä oleva ankkuri. Eräässä psykologien tekemässä kokeessa numeerinen ankkuri luotiin onnenpyörällä, jossa oli numerot yhdestä sataan, ja koehenkilöiltä kysyttiin vaikeita kysymyksiä, joiden vastaus oli yhden ja sadan välillä (esim. kuinka monta prosenttia Afrikan valtioista kuuluu Yhdistyneisiin kansakuntiin). Kokeessa huomattiin, että vastauksiin vaikutti onnenpyörällä arvottu satunnainen luku. Esimerkiksi koehenkilöiden antama mediaanivastaus Afrikan maiden prosenttiosuudelle oli 25, jos onnenpyörä pysähtyi numeroon 10, ja 45, jos onnenpyörä pysähtyi numeroon 65. Koe on erityisen mielenkiintoinen siksi, että koehenkilö tiesi onnenpyörän tuottaman numeron olevan täysin satunnainen eikä sillä olisi pitänyt olla mitään vaikutusta vastauksiin.[9] Kvantitatiivisissa ankkureissa numerot vaikuttavat ihmisten arvioon jonkun kohteen oikeasta hintatasosta. Tehtäessä arviota osakkeen arvostuksesta todennäköisiä ankkureita ovat vähän aikaa sitten opitut hinnat, mistä johtuen osakkeiden hinta on lähellä edellisen markkinapäivän hintaa. Muita ankkureita voi olla vanhat hinnat tai hintojen lähin kokonaisluku, joka on helpompi muistaa, ja aikaisemmat hinnanmuutokset. Lisäksi ankkureina toimii muiden osakkeiden hinnanmuutokset ja P/E-luvut.

Moraalisissa ankkureissa ihmiset punnitsevat omaisuuden (osakkeet tai asunnot) realisoinnin tai investoinnin rahamäärää suhteessa rahan muihin käyttömahdollisuuksiin kuten esim. rahan käyttämistä kulutukseen. Moraalinen ankkuri toimii vastavoimana takaisinkytketyn silmukan äärettömälle hinnannousulle; mitä korkeammalle hinnat nousevat, sitä suurempi houkutus omistajalla on omaisuuden realisoimiseen ja rahojen käyttämisen kulutukseen (tai vastaavasti sitä harvempi haluaa poistaa kulutuksesta suurempaa investoinnin vaativaa rahamäärä). Esimerkiksi jos markkinapsykologia ajaisi asuntojen hinnat niin korkealle, että kaikista asunnon omistajista tulisi miljardöörejä, mutta samalla inflaatio ja ansiotaso pysyisi ennallaan, olisi jokaisella asuntomiljardöörillä houkutus realisoida asuntonsa ja elää kuin miljardööri. Kuitenkaan asuntoa omistamattomilla ei ole halua, varallisuutta tai luottotakuita niin kalliiden asuntojen ostamiseen, mistä johtuen järjettömän kalliit asuntojen hinnat palautuisivat kestävälle tasolle.

Psykologit ovat tutkineet ihmisten epäjohdonmukaisen ajattelun (engl. Nonconsequentialist reasoning) ilmiötä, jossa ihmiset ovat kyvyttömiä miettimään valmiiksi tulevaisuudessa tehtäviä päätösketjuja, jos joku oletettava tapahtuma toteutuu. Epäjohdonmukaisen ajattelun seurauksena ihmiset eivät pysty tekemään päätöksiä ennen kuin tapahtuma todella toteutuu. Menestyäkseen loogisissa peleissä, esimerkiksi shakissa, pelaajan olisi hyvä miettiä etukäteen mitä siirtoja hän tulisi tekemään vastauksena vastustajan päätöksiin. Hyvän pelaajan täytyy miettiä etukäteen kaikki olennaiset haaraumat päättelypuussa. Ihminen on tämän tyyppisessä ajattelussa merkittävästi tietokonetta hitaampi, ja johdonmukaiseen ajatteluun pyrkiminen vaatii meiltä opettelua sekä toistuvaa ponnistelua. Jokapäiväisessä elämässä käytämme jollakin tasolla samanlaista loogista päättelyä, mutta inhimillisten taloudellisten toimijoiden päätöksentekoa sumentavat tunteet sekä hyvin määriteltyjen päämäärien puuttuminen. Näin ollen, ihmisten käyttäytyminen näyttääkin usein siltä kuin he eivät olisi ajatelleet asioita etukäteen.[10] Tästä ilmiöstä johtuen uutisten aiheuttamien markkinareaktioiden takana on toisinaan enemmänkin se kuinka uutiset vaikuttavat tunteisiimme kuin se miten reagoisimme uutisiin rationaalisesti. Reagointi uutisten aiheuttamiin tunteisiin on mahdollista vasta sitten kun uutiset on julkaistu. Osittain tästä syystä psykologisen ankkurin murtumisen seuraukset voivat olla niin arvaamattomia; ihmiset löytävät uusia asioita itsestään (kuten tunteita ja taipumuksia) vasta sitten kun ankkurin rikkonut hintojen muutos on tapahtunut. Eli ihmisten reagointi uutisiin on niin yllättävää, etteivät he itsekään osanneet odottaa itseltään sellaista reagointia, mistä seuraa markkinoiden yllättäviä ja dramaattisia muutoksia.

Psykologisten ankkureiden merkittävyyttä mietittäessä on tärkeätä pitää mielessä, että ihmiset ovat sijoittajina usein liian itsevarmoja ja luulevat tietävänsä enemmän kuin oikeasti tietävät. Esimerkiksi yli 50 % autoilijoista pitää itseään keskimääräistä parempana kuljettajana, mikä on pelkästään matemaattisestikin tarkasteltuna mahdoton ajatus. Liiallinen itsevarmuus on keskeinen tekijä edesauttamassa spekulatiivisilla markkinoilla havaittuja korkeita kauppamääriä. Ilman liiallista itsevarmuutta voisi olettaa, että markkinoilla käytäisiin hyvin vähän kauppaa. Nimittäin jos inhimilliset taloudelliset toimijat olisivat "täysin rationaalisia", niin silloin itsensä keskiarvoa huonommaksi sijoittajaksi tiedostavat tuskin haluaisivat tehdä spekulatiivisilla markkinoilla kauppaa keskiarvoa parempien sijoittajien kanssa, koska he tietäisivät häviävänsä paremmilleen ja menettävänsä rahaa. Tällöin keskiarvoa paremmilla sijoittajilla ei olisi ketään kenen kanssa käydä pelkästään spekulatiivista kauppaa.

Liialliseen itsevarmuuteen liittyy usein myös maaginen ajattelu. Inhimilliset taloudelliset toimijat saattavat ajatella tiettyjen toimintojen tai "rituaalien" tekevän heidät onnekkaammiksi. Tämä on mahdollista siitä huolimatta, vaikka sijoittajat loogisesti ajatellen tietäisivätkin, ettei kyseessä olevilla toiminnoilla olisikaan vaikutusta onneen. Ihmiset saattavat tehdä suuriakin päätöksiä perustuen taikauskoiseen ajatteluun, jonka he itsekin myöntävät olevan epäloogista. Esimerkiksi ihmisten pyytämä hinta omistamastaan lottokupongista on yli nelinkertainen verrattuna siihen, mitä siitä on maksettu, koska he maagisella tavalla uskovat vaikuttavansa voittamisen todennäköisyyteen pelkästään valitsemalla numerot itse. Maagisesta ajattelusta johtuen ihmiset voivat sortua ajattelemaan esimerkiksi seuraavasti: "Jos ostan osakkeen, sen hinta lähtee nousuun oston jälkeen", "Jos ostan asunnon, muutkin luultavasti haluavat ostaa asunnon, koska he ovat samanlaisia kuin minä", "Nyt olen voittanut pokerissa monta kertaa peräkkäin, joten onnen täytyy olla minun puolellani ja voin nostaa panoksia".

Liiallinen itsevarmuus voi johtaa siihen, että taloudelliset toimijat luulevat tietävänsä tarkan hetken markkinakäänteelle, vaikka he yleisesti ottaen uskoisivatkin, että osakekurssien ennustaminen on mahdotonta. Shiller (2000) teki tähän liittyvän kyselytutkimuksen heti 19.10.1987 tapahtuneen mustan maanantain jälkeen, jolloin Dow Jones -indeksi romahti yhdessä päivässä 22,6 % (mikä on edelleen indeksin historian suurin romahdus). Kysymys oli "Ajattelitko jonain ajanhetkenä maanantaina 19.10.1987, että sinulla on aika hyvä käsitys milloin korjausliike tulee tapahtumaan?" (suomennos alkuperäisestä kysymyksestä "Did you think at any point on October 19, 1987, that you had a pretty good idea when a rebound was to occur?") ja se lähetettiin sekä yksityisille että institutionaalisille sijoittajille. Kyseisenä päivänä osakkeita ostaneista yksityissijoittajista 47,1 % vastasi kyllä ja institutionalisista sijoittajista 47,9 % vastasi kyllä. Eli melkein puolet sinä päivänä kauppaa tehneistä sijoittajista ajattelivat tietävänsä kuinka markkinat kehittyvät sinä päivänä. Tämä on merkittävä huomio, sillä sijoittajien ajattelu on ristiriidassa yleisesti tiedettyjen huomioiden kanssa markkinoiden ennustettavuudesta ja oikean ajoituksen vaikeudesta. Shiller myös kysyi "Jos kyllä, mikä sai sinut ajattelemaan, että tiedät milloin korjausliike tulee tapahtumaan?" (suomennos alkuperäisestä kysymyksestä "If yes, what made you think you knew when a rebound would occur?"). Vastauksissa viitattiin "intuitioon", "vaistoon", "historialliseen todisteaineistoon ja terveeseen järkeen" tai "markkinapsykologiaan", mutta viittaukset todellisiin tosiasioihin tai teorioihin olivat harvinaisia - jopa institutionaalisten sijoittajien keskuudessa. Spekulatiivisten kuplien syntymisessä on oleellista ymmärtää, että taloudellisten toimijoiden liiallinen itsevarmuus ja intuitiiviset näkemykset näyttelevät hyvin tärkeätä osaa.[1]