Jälkikeynesiläinen taloustiede

Puolalaistaustaisen taloustieteilijän Michal Kaleckin on katsottu esittäneen keynesiläishenkisiä ajatuksia suhdannevaihteluista jo ennen Keynesiä artikkelissaan An Essay on the Theory of the Business Cycle (1933). Kaleckin kirjoitukset lasketaan myös jälkikeynesiläisiin klassikoihin Keynesin kirjoitusten ohella.[1]

Koulukunnan keskeisiä kehittäjiä ovat olleet brittiläiset Nicholas Kaldor, Joan Robinson, Robert Skidelsky sekä yhdysvaltalaiset Paul Davidson, Sidney Weintraub, Hyman Minsky ja John Kenneth Galbraith.[2][3] Vaikka jälkikeynesiläisen makrotaloustieteen erityispiirteet alkoivat muotoutua jo 1930-luvulla, niin oma taloustieteellinen koulukuntansa jälkikeynesiläisyydestä tuli vasta 1970-luvulla.[4]

Toisen maailmansodan jälkeen erityisesti amerikkalaisen ja brittiläisen taloustieteen piirissä rakennettiin synteesiä uusklassisen ja keynesiläisen teorian välille. Paul Samuelsonin ja John Hicksin kaltaisten makrotaloustieteilijöiden edustama uusklassinen (synteesi-) keynesiläisyys pyrki osoittamaan, että Keynesin opit pätevät poikkeusolosuhteissa. Esimerkiksi likviditeettiloukun vallitsessa on perusteltua harjoittaa ekspansiivista finanssipolitiikkaa.

Jälkikeynesiläinen taloustiede poikkeaa uusklassisesta keynesiläisyydestä siten, että jälkikeynesiläisten mukaan Keynesin ideat eivät päde ainoastaan poikkeusolosuhteissa[5]. Jälkikeynesiläisille keynesiläisyys ei ole ainoastaan kriisiaikojen ja laskusuhdanteiden taloustiedettä. Jälkikeynesiläisen teorian mukaan kokonaiskysyntä määrittelee työllisyyden kehitystä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Jälkikeynesiläinen institutionalismi korostaa kysyntää vakauttavien instituutioiden merkitystä vakaan kapitalismin kehityksessä.

Pääartikkeli: Chartalismi

Globaalin vuonna 2007 alkaneen finanssikriisin jälkeen jälkikeynesiläinen uuschartalistinen suuntaus eli moderni rahateoria (MMT) on kasvattanut suosiotaan.[6]

Erottelu rahapoliittisesti suvereenien ja ei-suvereenien valtioiden välillä on noussut yhdeksi tärkeäksi selitysmalliksi valtioiden maksukyvyn rapautumiselle euroalueen eri maissa.[7]

Viime vuosina markkinaromahduksia on alettu kutsua Minsky-hetkiksi, sillä Minsky kehitti tutkimustyössään rahoitusmarkkinoiden epävakaisuushypoteesin.[8]

Jälkikeynesiläisen taloustieteen sisäisissä keskusteluissa vallitsee erilaisia suuntauksia ja painotuksia.

Kirjallisuudessa viitataan esimerkiksi amerikkalaiseen ja eurooppalaiseen jälkikeynesiläisyyteen, mutta erottelu viittaa enemmän eroihin tutkimusohjelmissa ja painotuksissa kuin tutkijoiden maantieteelliseen sijaintiin. Eurooppalainen jälkikeynesiläisyys on ollut kiinnostuneempi tulonjaosta ja työmarkkinoista, kun taas amerikkalainen jälkikeynesiläisyys on keskittynyt enemmän rahan ja rahoituksen kaltaisiin kysymyksiin.[9]

Toinen tapa erotella jälkikeynesiläiset tutkimussuuntaukset koskee erottelua amerikkalaisiin jälkikeynesiläisiin, straffalaisiin ja kaleckilaisiin.[10]

Eri tutkimussuuntauksista ja painotuksista huolimatta käytännössä kaikki jälkikeynesiläiset hyväksyvät näkemyksen siitä, että kapitalistisissa talouksissa tuotannon ja työllisyyden kehitykseen liittyy kysyntärajoite, eikä niiden kehitystä ensijaisesti määrittele yksilöiden päätökset työn tarjonnasta.[11]

Anthony Thirwall on esittänyt, että useimmat jälkikeynesiläiset voisivat hyväksyä seuraavat väitteet jälkikeynesiläisen tutkimusohjelman pohjaksi:

• 1) työllisyyden taso määräytyy hyödykemarkkinoilla eikä työmarkkinoilla,
• 2) talousjärjestelmässämme on vastentahtoista työttömyyttä,
• 3) säästämisen lisääminen ei johda automaattisesti vastaavaan investointien kasvuun,
• 4) epävarmuuden määrittämä rahatalous toimii eri tavalla kuin vaihtokauppatalous,
• 5) rahan kvantiteettiteoria pätee ainoastaan täystyöllisyystilanteessa,
• 6) investointitoimintaa ohjaavat yrittäjien eläimelliset vaistot.[12]

Jälkikeynesiläisiksi itsensä luokittelevat Lauri Holappa ja Jussi Ahokas (ekonomisti) ovat kirjoittaneet kirjan "Rahatalous haltuun: Irti kurjistavasta talouspolitiikasta" (2014), jonka lähtökohtana on jälkikeynesiläinen taloustiede.[5][13] Holapan ja Ahokkaan talousajattelua on analysoitu, kritisoitu ja kiitelty muun muassa Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa ja kritiikkiin on myös vastattu.[5][12][14][15]

Yliopistonlehtori Juha Tervalan mukaan Suomessa ei ole merkittäviä jälkikeynesiläisiä ekonomisteja, kukaan suomalainen ei ole julkaissut Journal of Post Keynesian Economics -aikakauskirjassa ja Ahokas ja Holappa eivät ole tehneet ainuttakaan vertaisarvioitua kansainvälistä tutkimusta.[5]

Kritiikin lisäksi Ahokkaan ja Holapan viime vuosien tutkimustyö on saanut myös kiitosta. Ahokkaan ja Holapan kirjoittama Raha ja talous -blogi palkittiin vuonna 2014 Suomen suosituimpana talousaiheisena blogina[16]. Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Pekka Sauramo arvioi, että Rahatalous haltuun -kirja sopii jokaiselle jälkikeynesiläisyydestä kiinnostuneelle ja lukijoille, jotka etsivät vaihtoehtoja valtavirtataloustieteen ulkopuolelta.[13]

Timo Harjuniemi ja Lauri Holappa ovat pitäneet jälkikeynesiläisyyttäkin käsittelevää Poliittinen talous-podcastia vuodesta 2018. Kuvauksensa mukaan podcastin aiheena ovat politiikka, talous ja poliittinen talous. Podcastissa on käsitelty muun muassa ilmastopolitiikkaa, finanssikriisiä, uusliberalismia, vasemmistopopulismia, Brasilian poliittista tilannetta ja sukupuolen ja talouden suhdetta.[17]